Tiheä kilpailuttaminen kuluttaa hevosta nopeammin

Malin Kullberg pohtii kolumnissaan ravihevosten kilpailuttamista. Kuva: Elina Paavola

Nyt reilun vuoden päivät olen toiminut eläinlääkärinä useammalle ruotsalaiselle ravivalmentajalle Etelä- ja Keski-Ruotsissa. Ruotsalaisesta nimestäni huolimatta ei vastapuolelle ensitapaamisen jälkeen ole ollut epäselvää, mistä tämä suomenruotsia puhuva hevostohtori on kotoisin.

Suomen raviurheilu ja varsinkin suomenhevonen kiinnostaa usein ruotsalaisia ravifanaatikkoja, ja melko usein olen törmännyt valmentajien ihmetykseen siitä, miten hevosia kilpailutetaan Suomessa niin tiheästi. Eräs asiakas heittikin kerran vitsillä käynnin lopuksi, että alkaa nyt kilpailuttamaan hevosiaan suomalaiseen tyyliin: kahdesti viikossa kesät talvet.

Tämä oli tietysti liioiteltu esimerkki suomalaisesta kilpailutustyylistä, mutta en pysty kieltämään sitä, etteikö suomalaisilla joskus olisi tapana kilpailuttaa hevosiaan ahkerammin ruotsalaisiin verrattuna.

Monesta hevosesta ajatellaan, että ne hyötyvät tiheästä kilpailutustahdista. Kun hevonen starttaa tiistaina ja jää lähdössään pussiin niin lauantaina se voittaa pystyyn. Toinen taas juoksee maksimissaan yhden lähdön kerran kuussa ja käy varmuuden vuoksi eläinlääkärillä tarkastettavana ennen seuraavaa koitosta.

Kilpailutuksen suunnitteluun vaikuttaa todella moni seikka. Ikä, terveys ja rotu tietysti, mutta myös valmennus ja taso jolla hevonen kilpailee sekä tietysti sen psyykkiset ominaisuudet. Tämän lisäksi suunnitteluun vaikuttaa moni ulkoinen seikka, esimerkiksi hevosen maantieteellinen sijainti ja lähiratojen kilpailupäivät.

Mutta mitä kilpailuttamistahdista tulisi ajatella?

Fakta on, että tiheä kilpailuttaminen kuluttaa hevosta nopeammin, sillä jokaiselle hevoselle on vain rajattu määrä startteja, mitä se tulee kilpailu-uransa aikana suorittamaan. Kyse on siitä, miten valmentaja pystyy hevosen ehdoilla nämä lähdöt sen uralle jakamaan ja mitä kilpailuja valmentaja haluaa sen uralla priorisoida.

Jokaista hevosta ei myöskään ole luotu tiheään kilpailutustahtiin. Hevosen synnynnäiset tai elämän aikana tulleet fyysiset heikkoudet määrittävät paljon tapaa, millä hevosta pystyy lopulta kilpailuttamaan.

Lähtökohtaisesti on varmempaa kilpailuttaa hevosta hieman harvemmin mikäli siitä haluaa pitkäikäisemmän kilpahevosen. Mikäli tallista löytyy lahjakas nuori hevonen, ei sillä jo pelkästään taloudellisista syistä kannata startata periferiassa iltaraveja, vaan säästellä sitä rauhassa rahakkaampiin koitoksiin.

Ajattelen kuitenkin, että yhtenä tärkeimpänä seikkana on se, miten valmentaja huolehtii hevosen valmistautumisesta ja palautumisesta. En usko, että terve, vahva hevonen jolla on täydelliseen huippuunsa hiottu kilpailukunto varsinaisesti kärsii siitä, jos se starttaa tiheämmin, mikäli sen palautumisesta ja valmistautumisesta huolehditaan tarkasti. Tälläkin hetkellä moni hevonen menestyy hyvin tiheämmällä, 5‒7 päivän starttivälillä, eikä se olisi mahdollista mikäli se olisi hevoselle erittäin haitallista.

Täytyy kuitenkin ymmärtää, että tiheämmin starttaavalle hevoselle on joskus annettava tauko, ja mielestäni tässä vastuu kallistuu valmentajalle, jonka täytyy arvioida hevosen suorittamista lähtö kerrallaan. Lisäksi on muistettava, ettei hevonen kestä kahta starttia tiheään ja siihen väliin treeniä. Hevosta on hyvä pitää lähtöjen välissä liikkeessä kevyesti, mutta takuuvarmin tapa kuluttaa hevonen loppuun on se että sitä vielä valmennetaan kovaa tiheiden starttien välussä.

Hevosen kulumiseen vaikuttavat tietysti alati nopeutuvat vauhdit lähdöissä ja radat, jotka valitettavasti saattavat tiettyinä kilpailupäivinä olla melko kovia ja karkeita. Silloin kulumien ja akuuttien vammojen riski lisääntyy rajusti.

Uskon, että kotona huolellisesti ja hyvin tehdyllä ennakoivalla terveydenhuollolla on iso vaikutus siihen, millaiseksi hevosen ura muodostuu. Yleensä ahkeruus palkitaan lopuksi ja on tärkeää muistaa että tuloksia voi saada monella tavalla.

Kirjoittaja on hevoseläinlääkäri ja raviharrastaja