
Jorma Kontio teki sen taas – putken pituus jo 45 vuotta
Jorma Kontio on ohjastanut vähintään 100 voittoa kauden aikana vuodesta 1980 lähtien.
Jorma Kontio voitti Katja Melkon Relevant Stridella Derbyn karsinnan. Finaalissa kaksikko sijoittui kolmanneksi. Kuva: Kaisa StengårdRuotsissa vaikuttava suomalaisohjastaja Jorma Kontio ylitti viime perjantaina jälleen 100 voiton vuosirajan. Urallaan yli 11 000 voittoa ohjastanut legenda on ajanut vähintään 100 voittoa yhden kauden aikana vuodesta 1980 lähtien.
Ruotsin raviurheilun keskusjärjestön Svensk Travsportin tilastojen mukaan kauden sadas voitto tuli viime perjantaina Färjestadin lounasravien avauslähdöstä Emelie Josefssonin Teton Diamondin kanssa. Kontio otti vielä yhden voiton lisää Färjestadista ennen kuin matka jatkui reilun 200 kilometrin päähän Rommen iltaraveihin. Sieltä oli saldona vielä yksi voitto.
”On tarvinnut lähteä reissun päälle useasti. Kyllähän 45 vuoden putki kertoo omaa kieltään, kuinka paljon on tullut kierrettyä raveissa”, Jorma Kontio naurahtaa vastatessaan puhelimeen lentokentällä maanantaina.
Elokuussa 71 vuotta täyttäneen ohjastajan into kiertää raveissa ei ole laantunut. Maanantai-iltana Kontio ohjastaa Pohjois-Ruotsissa sijaitsevalla Skellefteån raviradalla. Illan kohokohtana ovat kolme- ja neljävuotiaiden Breeders Crown -alkuerät. Lähtöjen voittajille on tarjolla 110 000 kruunua, ja kunkin alkuerän neljä parasta selvittää tiensä lokakuun lopulla Solvallassa ajettaviin välieriin. Kontio ohjastaa alkuerissä Jörgen Westholmin kaksikkoa Quickaa (T64-3) ja Lifelong Journeyta (T64-6). Kolmas ohjastettava on Timo Nurmoksen neljävuotiaiden oriiden ja ruunien alkuerässä starttaava Antognoni (T64-5).
”Antognonin omistaja soitti ja pyysi lähtemään Skellefteåhån ajamaan. Olen ajanut suurimman osan hevosen starteista, niin helppohan se oli suostua pohjoisen keikalle. Kaikilla kolmella hevosella on mennyt minusta hyvin, mikäli saisimme välieräpaikat kotiin viemisiksi.”
Lauantain Eskilstunan T75-kierroksen päätöskohteessa Jorma Kontio ohjastaa Katja Melkon valmentamaa High on Pepperiä. Kuva: Terhi Piispa-HelistenTiistai on tällä viikolla ravivapaa päivä Kontiolle. Keskiviikkona ovat vuorossa Solvallan ravit, torstaina Gävlen lounasravit ja perjantai sekä lauantai sujuu puolestaan Eskilstunassa. Sunnuntaina voi olla mahdollisesti ohjelmassa Hagmyrenin lounasravit.
Startteja ohjastajalle on kertynyt tälle vuodelle jo lähemmäs 900 kappaletta. Tällä vauhdilla Kontio rikkoo viime vuoden lukemat ennen vuoden 2024 loppua. Viime kaudella voittoja kertyi Svensk Travsportin tilastojen mukaan 126 kappaletta, ja sisäänajettua rahaa kertyi lähes 17 miljoonaa kruunua.
”Kysyntää ohjastajana on riittänyt todella hyvin. Ajetaan niin kauan kuin terveyttä itsellä riittää. Minusta on edelleen yhtä mukavaa lähteä raveihin kuin nuorempana. Eihän tätä olisi missään nimessä jaksanut tehdä näin kauaa, mikäli ei pitäisi työstään.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




