
Koneviesti: Puuelementeistä rakentui nopeasti ratsastustallin maneesi – puulla on rakennusmateriaalina useita hyviä ominaisuuksia
Tuusulan maalaismaisemassa kohoaa komeapiirteisenä Stall Pekkarisen ratsastushalli. Mittava rakennus edustaa Vieskan Elementin pakettimaneesien mallistoa.
Elementtirakenteinen maneesi on Vieskan Elementin toimittama. Hallin yläreunaa kiertävä valokatelinja päästää sisälle niukasti luonnonvaloa. Sisäilma vaihtuu päätyseinien harjaan ulottuvan kantikkaan ristikon kautta. Kuva: Marko TaavilaKotipellon 8,6 hehtaarin maatila siirtyi vuonna 2018 Pekkarisen perheyrityksen omistukseen. Uuden isäntäväen toimesta entinen lypsynavetta muutettiin pihattomallin hevostalliksi ja peltoaloja ratsastuskentiksi sekä laitumiksi. Maneesin rakentaminen havaittiin hyvin nopeasti tarpeelliseksi.
”Ulkokentällä oltiin säiden armoilla ja sen kunnossapito vei etenkin talvisin aikaa lumenpoistoineen”, taustoittaa tilaa emännöivä ratsastuksenopettaja Eerika Pekkarinen.
Kokemuspohjainen ratkaisu
Nykyinen maneesi on jo kolmas vuonna 2002 aloitetussa ratsastuskoulutoiminnassa. Toisaalle rakennetut hallit ovat olleet Pekkaristen tarkoituksiin hieman ongelmallisia.
Kaarevassa pressuhallissa hevoset säikkyivät katolta liukuvia lumimassoja ja tuulessa lepattavaa päällistä. Teräsrunkoinen peltihallikin oli äänekäs ja pakkasella hyvin kylmä.
”Opettaessani muualla Suomessa havaitsin puuseinäiset maneesit hiljaisemmiksi ja lämpöisemmän oloisiksi.”
Hengittävää seinäpintaa ja pehmeää akustiikkaa
Nykyisessä maneesissa korostuvat puun hyvät ominaisuudet rakennusmateriaalina. Seinät imevät ja luovuttavat tasaisesti kosteutta, mikä vaikuttaa myönteisesti sisäilman laatuun. Voimakkaat äänet, joita herkkäkorvaiset hevoset saattavat säikkyä vaimenevat puupintoihin.
Elementtien asettuminen tiiviisti paikoilleen tekee liitoksista vedottomia. Lämpölaajeneminen ja mekaaninen rasitus vaikuttavat puuhun vähän verrattuna teräkseen tai betoniin. Pekkarinen mainitsee teräsrakenteissa salakavalasti etenevän korroosion, joka osoittautui osatekijäksi Laukaan vuoden 2013 kohtalokkaassa maneesisortumassa.
”Puusta vauriot ovat helpommin itse havaittavissa ja ehkä korjattavissakin, jos tarpeen. Luotan kotimaiseen elementtivalmistajaan ja puutavaran laatuun.”
Ekologisuudeltaan puu on muihin rakennusmateriaaleihin nähden ylivertainen. Elementtien valmistus tuottaa huomattavasti vähemmän hiilidioksidia kuin mitä raaka-aineena käytettävään puuhun varastoituu.
Puhurin kestäviä ratkaisuja
Maneesin pitkät ja korkeat sivut altistavat rakennuksen raskaille tuulikuormille. Sekä runko että seinälaudoitukset ovat tästä syystä jäykistetty koolauksilla. Kulmissa sekä ovien kohdalla vaaka- ja pystylinjoja vahvistavat vinotuet muodostavat seiniin kolmiokuvioita.
Tehtaalla pohja- ja pintamaalattu lautaverhoilu vaatii yhden kesän jälkeen täydentävän maalikerroksen, kuten yleisesti uusien puurakennusten kohdalla. Seuraavan kerran käsittely tulee ajankohtaiseksi 10–15 vuoden kuluttua.
Peltikattoa kannattavien harjaristikoiden jännevälit ovat peräti 22 metrin mittaisia. Niitä tukee jäykistelankutuksen kelluva salmiakkikuviointi avoimen välipohjan sisäkulmissa.
”Meidän maneeseissamme jännevälin maksimi on 24 metriä. Sisätila jää tietenkin aina seinien, suoja-aitojen tai muiden laitarakenteiden verran kapeammaksi”, selvittää Vieska Elementin myyntipäällikkö Jyrki Jutila.
Katon ja aluskatteen asennus sisältyvät toimituspakettiin. Vaihe jatkaa projektia saumattomasti, kun ammattiasentajat ja tarvittava nostokalusto ovat valmiina paikan päällä.
Kattoristikoiden alle jää vapaata tilaa viisi metriä. Korkeus sallii hevosen hyppäämisen ilman pelkoa ratsastajan pään kolhiutumisesta. Kotipellon maneesissa on pinta-alaa noin 932 neliömetriä. Päädyn ison ja sivuseinän pienen liukuoven kautta sujuu hallin huolto, hevosten kulku ja harjoitusvälineiden siirtely. Vastakkaisissa kulmissa on paloturvallisuusmääräysten mukaiset saranaovet poistumisteinä.
Maneesin runko ja seinäelementtien laudoitukset ovat jäykistettyjä koko matkaltaan vaakakoolauksilla. Tuulikuormilta suojaavaa rakennetta vahvistavat kulmissa vinotuennat. Ratsastaminen pitää ihmisen ja hevosen lämpöisenä kylmässä hallissa kaikkina vuodenaikoina. Elementit sekä avoin yläpohja voidaan kuitenkin eristää ja levyttää jälkeenpäin. Kuva: Marko TaavilaJykevät perustukset
Kotipellossa perustustyöt aloitettiin maaperätutkimuksella ja paalutuksilla. Valetun anturan päälle rakennettiin sokkeli betoniharkoista, jotka raudoitettiin kiinni toisiinsa. Kylmäksi jäävän muurin vierustat salaojitettiin, routaeristettiin ja sorastettiin.
Vaihtoehtoisesti sokkeli olisi voitu valaa paikalleen. Kevytsoraharkot ovat joka tapauksessa tarkoitukseen liian heppoisia, sillä riittävän vakauden saavuttamiseksi alajuoksujen liitoksiin vaaditaan harjaterästartunnat.
Pölyämätön ja rullaamaton pinnoite
Ratsastuskentän pintamateriaaliksi valikoitui useista vaihtoehdoista hienojakoinen ja joustava fillerihiekka. Aines tiivistyy hevosen kavion alla pysyen kasassa nuoskalumen tavoin.
”Kenttää pitää kostuttaa ja suolata toimivuuden ylläpitämiseksi. Käytännössä melko harvoin, sillä kuivattavaa auringonpaistetta pääsee vain vähän sisälle”, Eerika Pekkarinen kertoo.
Filleripinnoitteella on paksuutta vain seitsemän senttimetriä. Kavioura haravoidaan ratsastustuntien jälkeen käsin ja pohjaa tiivistetään nelivetoisen lava-auton peräkoukkuun kiinnitettävällä jyrällä sekä tasoitetaan tarvittaessa traktorin korkeussäädettävällä lanalla. Fillerin alla on hieman yli 10 senttimetrin kiilakerroksena 0–16 mm kalliomursketta. Kantavana kerroksena on käytetty 0–45 mm betoroc -betonimursketta.
”Asiakas vastaa perustuksista, kentän pohjatöistä ja pinnoitteesta sekä sähköistämisestä ja valaistuksesta. Kaikki muu sisältyy toimituspakettiimme”, Jyrki Jutila luettelee.
Vikkelästi vesikäyttöön ja käyttökuntoon
Vieska Elementin viiden hengen asennusryhmä rakentaa maneesin valmiiksi 3–6 viikossa. Työ etenee arkisin ilman välipäivä ja siihen kuluva aika on sidoksissa kohteen kokoon.
Erikoisosaaminen korostuu raskaiden seinien ja isojen kattoristikoiden korkeissa nostoissa.
”Autonosturit, kurottajat, kuunkulkijat ja saksilavat vuokrataan alan palveluntarjoajilta. He tuovat kaluston työmaalle ja vievät projektin päätteeksi pois, mikä vapauttaa meidät koneiden kuljettamiselta, huolloilta ja muilta omistamisen velvoitteilta”, Jyrki Jutila perustelee.
Lue Koneviestin nettisivuilta, miten korona sotki rakennusprojektia ja miten asianmukainen maneesi on parantanut ratsastuskoulun toimintaedellytyksiä:
Sinua saattaa kiinnostaa myös seuraavat rakennusaiheiset artikkelit:
Alumiininen Silber-sähköaitaus pitää pollet pihapiirissä – hevostarhan hopeareunus on helppo asentaa
Kevyt ja kestävä M&T Farms -pressuhalli osaksi pihattoa – halli päivässä pystyyn
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




