Åbyn finaaleihin suomalaisedustusta, mutta piippuhyllyn paikoille
4-vuotiaiden Kungapokalenin ja Drottningpokalenin karsinnat ajettiin perjantai-iltana Åbyssä.
Kyllä käy, tuntuu menestysnimi Per Nordström sanovan tässäkin arkistokuvassa. Kuva: Antti SavolainenEinari Vidgren Oy:n Grande Diva Sisu johti Drottningpokalenin eräänsä kalkkiviivoille saakka rattaillaan valmentaja Per Nordström. Sitten tuli kaksi hevosta ohi, ja finaaliin lankesi yönmusta paikka: rata 12.
Reijo Liljendahlin valmentama Admiral As oli todellinen epäonnen soturi. Se menetti lähtökiihdytyksen laukassa noin 40 metriä, mutta ajoi porukan kiinni, kiri hurjasti ja ehti kuin ehtikin neljänneksi ja finaaliin. Ilman laukkaavan hevosen väistämistä loppusuoralla sijoitus olisi ollut todennäköisesti pykälän parempi.
Finaaliin Admiral As sai radan 11. Siltäkään se ei ole karsintaesityksensä perusteella vailla mahdollisuuksia.
Jorma Kontio ajoi tammojen suurinta suosikki Ganga Baeta. Se joutui avaamaan ensimmäisen puolikkaan 10,9-vauhtia päästäkseen keulaan ja sai päätöspuolikkaalla rajua prässiä American Hilliltä. Lopussa askel painoi sen verran, että yllättäjä Tonique kiri ohi.
Finaaliin Ganga Bae ja Kontio starttaavat karsintakakkosina radalta 6. Ganga Baen tuttua kilpakumppania Mascate Matchia ei ollut maksettu mukaan Drottningpokaleniin.
Finaalit ajetaan 9.5. Åbyssä 2140 metrin ryhmäajoina miljoonan kruunun ykköspalkinnoilla.
Konung Gustaf V:s Pokal
1 Osterc – Helena Burman
2 Aetos Kronos – Jerry Riordan
3 Click Bait – Stefan Melander
4 Power – Robert Bergh
5 Green Manalishi – Stefan Melander
6 Don Fanucci Zet – Daniel Redén
7 Upset Face – Adrian Kolgjini
8 Karat Band – Åke Lindblom
9 Gaylord Am – Kristian Lindberg
10 Exodus Brick – Jörgen Westholm
11 Admiral As – Reijo Liljendahl
12 Tabasco C.D. – Stefan Granlund
Drottning Silvias Pokal
1 Alaska Kronos – Daniel Redén
2 Tonique – Åke Lindblom
3 Dontlooseallmoney – Jim Oscarsson
4 Gobi Princess – André Eklundh
5 Diana Zet – Daniel Redén
6 Ganga Bae – Stefan Melander
7 Schweppes – Ola Samuelsson
8 Mahma Lane – Peter Untersteiner
9 Residual Thrust – Stefan Melander
10 Sashay My Way – Adrian Kolgjini
11 M.B.S.Pretty Girl – Johan Untersteiner
12 Grande Diva Sisu – Per Nordström
Hevosen nimen perässä valmentajan nimi. Kuskit vahvistetaan myöhemmin.
Katso T64-lähtöinä ajetut kuusi ensimmäistä karsintaa videolta (atgplay.se)
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


