Hevoset

Iloisia uutisia kaikille hevoselle lepertelijöille! Hellitellen puhuminen herkistää hevosen vuorovaikuttamaan ihmisen kanssa

Ranskalaistutkimuksessa kaikki hevoset tekivät hellittelypuhetta käyttäen merkittävästi enemmän hoitavia eleitä ihmistä kohtaan, katsoivat ihmistä enemmän ja liikkuivat vähemmän kuin silloin, kun niille puhuttiin normaaliin aikuismaiseen tapaan.
Kati Susi
Vanha kansanviisaus sanoo, että antaa hevosen murehtia, koska sillä on isompi pää. Hellittelypuhe saa tutkimuksen mukaan hevosen haluamaan vuorovaikutukseen ihmisen kanssa.

Ranskalaistutkijat ovat tehneet havainnon, että hellitellen puhuminen motivoi hevosia vuorovaikutukseen ihmisen kanssa. Vuorovaikutusta tapahtuu huomattavasti enemmän kuin jos hevoselle puhutaan aikuismaiseen tapaan.

Lemmikeille suunnattu hellittelevä puhetapa muistuttaa vauvoille lepertelyä ja poikkeaa aikuisille kohdistetusta puhetavasta. Ihminen käyttää spontaanisti hellittelypuhetta lemmikeilleen puhuessaan.

Tutkimus on ilmestynyt maaliskuun lopulla Animal cognition -tiedejulkaisussa. Tutkimusta vetänyt Lèa Lansade on Ranskan maatalouden tutkimuskeskuksen tutkija. Hän on tutkinut myös tuotantoeläinten ja kalojen käyttäytymistä.

Aluksi tutkijat julkaisivat sosiaalisessa mediassa kyselyn siitä, miten yleistä hellittelypuheen käyttö hevosille on. Kävi ilmi, että 92,7 prosenttia vastaajista puhui hevosille hellitellen. Vain 44,4 prosenttia heistä uskoi, että lepertelyllä on vaikutusta hevosen käyttäytymiseen ihmistä kohtaan.

Loput joko epäilivät sen vaikutusta tai eivät osanneet vastata kysymykseen.

Vastausten perusteella tutkijat päättivät tehdä kokeen, jossa selvitettiin kahdessa eri tilanteessa hellittelevän puheen vaikutusta. 20 hevosella testattiin vuoroin sekä hellittelevää ja että aikuismaista puhetta samalla kun tutkija rapsutteli hevosta kädellään.

Hellittelypuheen säestämänä kaikki hevoset tekivät merkittävästi enemmän hoitavia eleitä ihmistä kohtaan, katsoivat ihmistä enemmän ja liikkuivat vähemmän kuin silloin, kun niitä rapsuttaessa puhuttiin aikuisille suunnattuun tapaan.

Toisessa kokeessa tutkija osoitti sormellaan ruokapalkkiota. Tutkituista kymmenestä hevosesta merkittävästi useampi seurasi hellittelypuheen puhujan sormea ja löysi namin. Aikuismaisen puheen säestyksellä hevoset olivat selvästi välinpitämättömämpiä.

Tutkijoiden mukaan tulokset viittaavat siihen, että hevoset – kuten muutkin ihmisen lemmikit – ovat herkkiä hellittelypuheelle. Ihmisen ja hevosen jokapäiväisessä kanssakäymisessä kannattaa tutkijoiden mukaan käyttää hellittelypuhetta vuorovaikutuksen vaalimiseen ja kasvattamiseen.

Léa Lansade, Miléna Trösch, Céline Parias, Alice Blanchard, Elodie Gorosurreta & Ludovic Calandreau: Horses are sensitive to baby talk: pet-directed speech facilitates communication with humans in a pointing task and during grooming.

Animal Cognition -tutkimusjulkaisu verkossa

Lue myös:

Hevonen oppii mielellään – myös vääriä tapoja, sillä se antaa omistajalleen anteeksi hyvin erilaista toimintaa

Kirja-arvio: Hevosmiestaitoon tarvitaan kaksi

MT Hevoset
Lue lisää

Seuraako koronasta varsakato? Tammojen siemennysten pelätään vähenevän tänä vuonna

Koronakriisi hämärsi horisontin hevosyrityksissä – "Konkurssitkin ovat mahdollisia, kun asiakasvirta on tyrehtynyt"

"Hulluja hevosnaisia on aika paljon" – Olga Temosen elinikäinen haave toteutui elokuvassa, jossa ratsastaja taistelee tiensä takaisin satulaan

Aasi ilmoitti huudoillaan kaverinsa hädästä, kun hevonen vajosi mutaojaan Vihdissä

MT Hevoset