Armeija loi Suomeen tiukkoihin sääntöihin perustuvan hevoskulttuurin – Hevosalan helmi Ursula Turtiainen ja Markku Lanki ovat alan voimapari, joka on uskaltanut kulkea myös vastavirtaan

Lännenratsastukseen erikoistuneet Ursula Turtiainen ja Markku Lanki kasvattavat hevosia Pyhtäällä. Kuva: Ursula Turtiaisen ja Markku Lankin kotialbumi

Hevosalan helmi -palstalla esitellään ihmisiä, jotka tekevät hevosten ja niiden parissa elävien ihmisten elämästä parempaa.

Edellinen haastateltava vinkkaa aina seuraavan perusteluiden kera.

Tällä kertaa palstalla esitellään alan konkarit Ursula Turtiainen ja Markku Lanki. He kasvattavat hevosia tilallaan Pyhtäällä. Markku myös kengittää hevosia. Ursula on hevosten maastakäsittelyn ja lännenratsastuksen pioneereja Suomessa.

Heidät Hevosalan Helmiksi nimesi hevosalan yrittäjä Tiina Virtanen: " Aina puhutaan siitä mitä he tekevät, mutta ei siitä miten he sen tekevät. Ursulalla ei ole varmaan yhtään ehjää paikkaa kehossaan. Siitä huolimatta hän ratsastaa ja opettelee jatkuvasti uutta.

Voisin katsella ikuisesti, kun Ursula käsittelee varsoja – hän on niin käsittämättömän rauhallinen ja tyyni.

Maken (Markku Lanki), hänen miehensä, kohdalla on sama juttu. Ursula laittoi someen videon, jossa lonkkaleikkauksesta tullut Make kulkee kainalosauvojen kanssa ja taluttaa kahta hevosta. Vaikka näkee, että hevosilla on vähän kiire, ne odottavat kun Make tyynesti kulkee omaa vauhtiaan. Kaikesta näkee molemminpuolisen kunnioituksen: kuinka mies kunnioittaa hevosia ja hevoset kunnioittavat häntä."

1. Make ja Ursula, miten päädyitte nykyiseen asemaanne hevosten parissa?

Make: Olen ollut hevosten kanssa tekemisissä koko ikäni. Täällä kotitilalla on ollut hevosia kaiken aikaa: ensin työhevosia, myöhemmin urheiluhevosia. Nyt ravureita ei enää ole – terveyssyistä.

Ursula: Hevoset tulivat elämääni suunnilleen kun opin puhumaan. Ensimmäinen ratsu oli kylläkin tuttavien maatilalla asunut lehmä. Kun olin nuori, ratsastuskouluja ei vielä juuri ollut olemassa, joten aloitin 10-vuotiaana armeijan tallilla.

Siihen aikaan 1960-luvun lopulla Haminassa oli armeijan hevosia: suomenhevosia ja muutama lämminverinenkin. Armeijakuri vallitsi: penskat pistettiin riviin ja määrättiin hevoset. Armeijakulttuuri pysyi ratsastuksessa pitkälle 1990-luvulle asti. Onneksi nykyisin huomioidaan jo asiakkaitakin.

Osa armeijan säännöistä näkyy ratsastuksessa yhä. Hevosen selkään noustiin aina vasemmalta puolelta, sillä suurin osa ihmisistä on oikeakätisiä ja miekkaa pidettiin vasemmalla puolella.

Itse en ole armeijaan perustuvasta systeemistä säilyttänyt juuri mitään.

2. Mistä opista tai vinkistä teille on ollut hevosmaailmassa hyötyä?

Make: Isoisäni oli elänyt ikänsä hevosten kanssa. Hän oli paras oppaani ja tiesi paljon esimerkiksi hevosen ruokinnasta. Siihen aikaan työhevosille annettiin apetta: ruista, olkea ja kaurajauhoa kuumaan veteen liotettuna, 8–10 litraa aamuin illoin.

Hevoset olivat töissä savotalla. Kun ne päivän kahlasivat lumessa, moottorissa piti olla tavaraa. Pelkällä heinällä se ei olisi onnistunut. Nykyään jos sellaisia määriä hevosille antaisi, nehän räjähtäisivät. Harrastehevosille riittää pääasiallisesti heinä.

Ursula: Mulla on ollut paljon oppi-isiä. Aikaisemmin kun ei ollut nettiä, piti lukea kirjoja.

Pääsin uuteen maailmaan 1980-luvulla amerikkalaisten Ray Huntin ja hänen opettajansa Tom Dorrancen avulla. Heidän ideologiassaan hevonen oli aina ensimmäisenä. Olen saanut kouluttamiseen heiltä valtavasti oppia ja ideoita.

Hevosta ei inhimillistetä, vaan ymmärretään millainen eläin hevonen on. Hevonen ei tee mitään väärin – se tekee asiat siten, miten se asiat sillä hetkellä ymmärtää. Selkään nousu ja valjaisiin opettaminen täytyy osata tehdä niin, että hevonen pysyy rentona ja rauhallisena. Ei lähdetä väkisin pakottamaan hevosta pysymään paikallaan, koska silloin hevosesta ei tule luotettavaa.

Tuolloin, 1980-luvun Suomessa, oli käytössä armeijapohjainen metodi. Kun hevosta opetettiin selkään nousuun, tarvittiin monta ihmistä pitelemään hevosta aloillaan ja saamaan ihminen selkään. Amerikkalaisilta opin, että koulutuksen voi tehdä yksinkin.

Olen hiljalleen palannut juurille, klassiseen kouluratsastukseen. Portugalilaisen ja espanjalaiseen koulutuksen ytimessä on keveys. Konkistadorien mukana opit kulkeutuivat aikoinaan myös Amerikkaan.

Sally Swift, centered ridingin perustaja on vaikuttanut valtavasti ratsastukseeni ja sen opettamiseen. Minulla on yliliikkuvat nivelet ja paljon tukielinongelmia, eikä niiden vaikutusta ratsastukseeni juuri kukaan valmentaja koskaan ymmärtänyt. Centered ridingin kautta sain ohjeita, jotka ylläpitävät sitä, että voin edelleen ratsastaa.

Kilpailemisesta ratsastuksessa en ole enää niin kiinnostunut. Kun ihminen rupeaa kehittämään jotakin lajia, siihen vaikuttaa aina ihmisen kilpailuvietti, joka tuo mukanaan myös kyseenalaisten keinojen käytön.

On paljon tärkeämpää oppia ymmärtämään hevosta, kuin pistää se tekemään asioita.

3. Millaisista hevosista sytytte?

Make: Pidän palvelualttiista hevosista. Rodulla ei ole väliä. Paljon puhutaan hyvistä ravureista, mutta todellisuudessa monet kovista juoksijoista ovat hankalia käsitellä.

Täytyy olla varpaillaan, ettei jää jalkoihin. Toiset tykkäävät, että ne ovat hyviä hevosia kun menevät lujaa, mutta minä en sellaiselle anna ihan täyttä arvostusta.

Ursula: Tykkään herkistä hevosista. Kauhean rauhalliset ja laiskat hevoset eivät ole mun juttu.

Aikani koulutin ongelmahevosia, mutta tänä päivänä arvostan ongelmattomia hevosia. Mitä enemmän itsellä on ikää, sitä mukavampaa on, että hevosen käsiteltävyys on hyvä. Täysiverisiä on ollut vuodesta 1973. Meillä on myös quarterhevosia, joita pyrin ratsastamaan niin, että ne olisivat keveitä ja herkkiä. Olen ratsastanut tosi kivoilla suomenhevosillakin. Keveys on enemmän koulutus- kuin rotukysymys.

4. Mikä hevosten parissa työskentelyssä on haastavaa?

Make: Olen kengittänyt 1960-luvulta. Siinä haastetta on paljonkin. Tilanteet ovat arvaamattomia. Nuorta kun aloittaa kengittämään, voi löytää itsensä jostakin nurkasta ihmettelemästä, että mites tässä näin kävi.

Kengittäjänä joutuu myös opettamaan toisten hevosia, kun omistajaa ei näy vaikeuksien hetkellä missään. Työssä täytyy yrittää tunnistaa hevosen liikkeitä, nopeasti voi tapahtua paljonkin. Nukkumatti ei siinä hommassa selviä ollenkaan. Myös fyysisesti työ on hyvin raskasta.

Ursula: Ei ole kengittäjän asia kouluttaa hevosta, mutta niinhän se menee.

Omassa työssä haastavinta on osata lukea hevosta. Palkitsevaa on se, kun hevonen ei uuden asian kohdatessaan poistu paikalta vaan luottaa ihmiseen. Hevoset eivät ole olleet minulle kauhean iso ongelma koskaan, vaan omistajat. Jokainen ihminen voi ymmärtää saman asian ihan eri tavalla. Kun ihmisiä opettaa, joutuu miettimään päänsä puhki löytääkseen oikean tien.

5. Missä haluaisit kehittää itseäsi hevosten kanssa?

Make: En osaa kyllä vastata. Melkein kaikki tähän ikään mennessä on jo tehty – uudet konstit ovat loppumassa.

Ursula: Klassisen puolen maasta koulutus kiinnostaa kovasti. On niin paljon asioita joita haluaisin vielä oppia, jos vaan kroppa kestää. Eihän hevosten kanssa ole koskaan valmis, sepä tässä mielenkiintoista onkin.

6. Milloin viimeksi ajattelit, että tämä on sinun juttusi?

Make: Kyllä niin on useana aamuna, mutta illalla voi olla toinen mielipide.

Ursula: Viime viikolla kengitettiin ekaa kertaa eräs oma kasvatti, quarterhevonen Princess. Se ei ole koskaan aiemmin ollut kengässä. Oli mukavaa, että kaikki meni niin hyvin.

Make: Se meni näppärästi, asiallinen ja miellyttävä tapaus.

Ursula: Hyviä hetkiä tulee päivittäin. Tämä on sitä, mitä olen aina halunnut tehdä.

7. Kenelle haluat ojentaa kapulan seuraavaksi ja nimetä Hevosalan Helmeksi?

Make ja Ursula: Meidän eläinlääkärimme Sini-Maria Peltolan. Hän on nuori ihminen, mutta ottaa itse asioista selvää. Sinille voi aina soittaa ja kysyä. Kaikki on sujunut hänen kanssaan hyvin. Nyt Sini on erikoistumassa hevosen hampaisiin. On todella kiva että on eläinlääkäri, johon voi luottaa, joka on miellyttävä ihminen ja joka haluaa kehittää itseään koko ajan lisää. Peltolan haastattelun voit lukea TÄÄLTÄ.

Lue lisää:

Hevosten kanssa omia tunteita voi tulla laittaneeksi likoon liikaa – ratsastuksessa on kyse kehon lisäksi mielen tasapainosta, sanoo Hevosalan helmi Tiina Virtanen

Jokainen hevonen on yksilö omalla tavallaan, sanoo Sini-Maria Peltola – "Katso aina varuiksi pakoreitti"