Pankkihuijauksessa säästönsä kadottanut hevosyrittäjä antaa vinkin: Kannattaisi hajauttaa tilejä eri pankkeihin
Ovelasti toteutetussa huijauksessa uhri sai tekstiviestissä vahvistuspyynnön aivan samalla tavalla kuin oikeassa pankissa asioidessaan.
Verkkopankkihuijauksessa tuhansia euroja kadottanut yrittäjä pohtii, pitäisikö digitaalisia palveluja muuttaa nykyistä paremmin verkkorikollisia vastaan. Kuva: Kuvat: Jaana Kankaanpää, Hanna Linnove / Kuvitus: Juho LeskinenRatsastusalan yrittäjä Susanna Fagerström sai järkyttävän puhelun toipuessaan sairaalassa hänelle tehdystä operaatiosta. Pankki ilmoitti, että hänen tililtään on siirretty tuhansia euroja huijareiden haltuun.
Fagerström oli asioinut kolme päivää aiemmin yrityksensä tiliasioissa pankin ja kirjanpitäjänsä kanssa, kun puhelimeen saapui tekstiviestinä vahvistuspyyntö avainlukulistan numerosarjasta. Aidolta näyttänyt viesti oli huijareiden tekosia.
"Ajattelin tuolloin puhelimeeni katsoessani, että näinkö nopeasti se tuli. Siinä vahvistin pyynnön, joka oli samanlainen tekstiviesti, minkä pankista aina saa maksaessaan jotain verkossa", Fagerström kertoo tapahtumista.
Hän kertoo tarkistavansa tilitietoja yleensä puhelimesta, mutta nyt oli käytössä tietokone noin vuoden tauon jälkeen. Kiire asioiden järjestämisessä juuri ennen sairaalaan menoa aiheutti sen, että Fagerström ei kirjoittanut pankin osoitetta www-etuliitteenä selaimen osoiteriville, vaan Google-hakukoneeseen. Hakutulosten ykkösenä oli mainospaikan ostanut huijarisivusto, joka erosi oikeasta Osuuspankin osoitteesta muutamalla kirjaimella.
Epäonneksi puhelin oli ollut sairaalassa suljettuna, minkä vuoksi pankki pääsi kysymään asian perään niin myöhään.
"Avasin puhelimen heti heräämöstä huoneeseen päästyäni tiistaina klo 14.30, jolloin soittivat pankista ja sanoivat, että verrattain iso summa on tililtä viety. Summaa eivät voineet kertoa, koska korttini oli suljettu, enkä voinut tunnistautua. Perjantaina pääsin pankkiin tunnistautumaan, jolloin selvisi, että tilit olivat jotakuinkin typötyhjänä ja useampi tuhat euroa on varastettu."
Perjantaina Fagerström teki rikosilmoituksen. Saman viikon sunnuntaina poliisi oli yhteyksissä häneen lisätietojen hankkimiseksi.
"Olin tiistaiaamuna nukutukseen mennessä laittanut puhelimeni kiinni. Avasin sen seuraavan kerran torstaina iltapäivästä. Jos pankki olisi saanut minut kiinni heti tiistaiaamuna, ehkä huijareiden tekemä siirto olisi estynyt. Nyt en tiedä vielä, miten tässä lopulta rahojen kanssa käy", hän pohtii.
Yrittäjä oli säästänyt puskurirahaa kolmen kuukauden varalle, koska tiesi joutuvansa sairaslomalle. Myös hänen poikansa säästöt häipyivät samassa huijauksessa.
Miksi olet päättänyt kertoa tästä julkisuudessa?
"Haluan asian julki siksi, että kaikki tietäisivät kirjoittaa www:n pankin nimen eteen. Tosin pelkään hieman, että huijarit keksivät seuraavaksi jonkin uuden tavan tähänkin."
Fagerström ei arvostele Osuuspankin toimintaa, päinvastoin. Hän kertoo pankin hoitaneen poliisin tavoin asiaa ilman moitteita.
"Sen sijaan kritisoin nykyistä helppoutta, johon pankkiasioiden hoidossa on menty. Olen tottunut aiemmin siihen, että hevosia ostettaessa isokin rahasumma siirtyy nopeasti eteenpäin. Nyt olen huolissani siitä, että myös huijaamisesta on tullut helppoa. Minulle on tullut tunne, että myös poliisi on huolissaan tästä. "
"Pelkään enää pitää omia ja yritykseni tilejä samassa pankissa. Huijarit saivat siirrettyä rahani säästötililtä käyttötilille. Ruokarahojeni tili on onneksi toisessa pankissa, muuten ei jää sentin hyrrää saattaisi olla jäljellä. Minusta on tosi tärkeätä hajauttaa varansa eri tileille", Fagerström pohtii vahingosta viisastuneena.
Hän esittää, että olisi paikallaan yhdessä miettiä pankkiasioinnin kehittämistä asiakkaan kannalta nykyistä varmistetummaksi.
"Kasvokuvan tunnistaminen puhelimessa voi johtaa siihen, että uhrille annetaan tyrmäystippoja puhelimen avaamista varten. Sormijälkitunnistin on tietääkseni johtanut ulkomailla jo siihen, että uhrilta on katkottu sormia tunnistamista varten."
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

