Hevoset

Vastarannan kiiski haluaa orin ja tammat samaan pihaan

Onnelan oriasema on kasvanut yhdeksi Suomen merkittävistä siittoloista. Jalasjärvellä astui tänä kesänä kahdeksan oritta.
Johannes Tervo
Southwind Spirit oli tällä kaudella Onnelan oriaseman suosituin lämminveriori. Se nauttii harjauksesta. "Oriilla pitää olla mukavat olosuhteet, silloin ne ovat tyytyväisiä ja siementävät hyvän määrän laadukasta spermaa”, Johanna Kivimäki sanoo.

Huomattavan suuri osa tammojen keinosiemennyksistä tehdään siirtospermalla niin, että ori ja tamma eivät ole koko kesänä samassa siittolassa. Yhä useampi oriasema onkin siirtynyt palvelemaan asiakkaitaan pelkästään siirtospermalla.

Onnelan oriaseman Johanna Kivimäki vetää asiassa toista linjaa. Hänen pihassaan on monta siitosoritta, ja hän ottaa asiakastammat mieluiten siemennettäväksi omalle asemalleen.

”Olen siinä vähän vastarannan kiiski. Tykkään siitä, että ori ja tamma ovat samassa paikassa. Siinä on asiat kohdallaan ja tammat tiinehtyvät paljon paremmin, kun päästään siementämään mahdollisimman tuoreella spermalla.”

Mennyttä astutuskautta hän kuvaa hyväksi. Tammamäärät ovat nousseet joka vuosi.

”En ole vielä laskenut ihan tarkkaa tammamäärää, mutta vähintään samaan päästiin kuin viime vuonna. Paikan päällä oli yli sata tammaa, ja tiinehtyvyys oli hyvä.”

Kahdeksasta Onnelassa astuneesta oriista suosituimpia olivat 58 tammaa saanut suomenhevosori Frans sekä USA:sta viime talvena tuotu Southwind Spirit, jolla oli 37 tammaa. Kuten valtaosa muistakin Onnelassa astuvista oriista, ne ovat muiden omistuksessa olevia vuokraoriita.

”Jokainen meidän kahdeksasta oriista olisi mielestäni ansainnut enemmän tammoja, mutta kokonaisuutena pitää olla tyytyväinen. Markkinat ovat kilpaillut, ja hyväkin ori unohdetaan helposti.”

”Ihanteellista olisi pitää kaksi tai kolme oritta, jotka astuisivat tosi paljon tammoja, mutta sitä on vaikea ennustaa. Kun tällä pitää elää, täytyy olla määrää myös oripuolella, että pärjää.”

Monen oriin pitäminen samassa pihassa vaatii sommittelua, sillä siitosoriiden sielunelämä voi monesti olla herkkää. Pahimmillaan ori voi lakata toimimasta kokonaan, jos se ei koe asemaansa oikeaksi.

”Oriit on ripoteltu ympäri pihoja, vaikka ei meillä niin valtava tonttikaan ole. Oriilla pitää olla hyvät olosuhteet, silloin ne ovat tyytyväisiä ja siementävät hyvän määrän hyvää spermaa”, Johanna Kivimäki kertoo.

Onnelan oriasema aloitti toimintansa vuonna 2008. Alkuun oriasema oli Karstulassa. Kaudesta 2015 alkaen toimintaa on pyöritetty nykyisessä paikassa Jalasjärvellä.

Ennen oman oriaseman perustamista Johanna Kivimäki oli suorittanut siittola-avustajakurssin ja ollut harjoittelussa Sillanpään oriasemalla.

Kuten hevostoiminnan kohdalla niin usein, oriasemaa pyörittäessä yrittäjä ei voi laskea työtuntejaan.

”Jos olisi järkevä, tekisi varmaan jotakin aivan muuta, mutta tämä on aina ollut minun juttuni. Jaksan uskoa hevoskasvatukseen vielä, enkä ole suunnitellut tekeväni muuta tai vähentäväni. Tämä on mielenkiintoista hommaa ja laskut saa maksettua.”

Oriasematoiminnan lisäksi Onnelassa on varsapihatto sekä täysihoidossa olevia siitostammoja. Hevosia on Kivimäellä myös omasta takaa, tälläkin hetkellä hänellä on viisi omaa siitostammaa.

”Olen yrittänyt pitää omaa tammamäärää pienempänä, mutta jostakin syystä määrä tahtoo aina kasvaa”, Kivimäki nauraa.

Lue myös:

Oriasemilla vaihtelevat kokemukset siitoskauden saldosta – Friendly Bourbon ja Parvelan Retu käytetyimmät siitosoriit

Johannes Tervo
Ori Brillant Man (isä So Perfect – emä Lady Grasshopper) ja tamma Blackriver Mayisay (Mythical Lindy – Eliva C Palema) ovat Onnelassa tänä kesänä syntyneitä varsoja.
MT Hevoset
Lue lisää

Paavilaisen tallilla suhtaudutaan myönteisesti tulevaan – samaan aikaan ammattimaisen raviurheilun kohtalo arveluttaa

Ratsuoreilla tuontisperman suosio kasvoi – kotimaassa astunut kouluori Florentinus V oli kuitenkin käytetyin, esteori Concreto teki uuden tulemisen

Oriasemilla vaihtelevat kokemukset siitoskauden saldosta – Friendly Bourbon ja Parvelan Retu käytetyimmät siitosoriit

Juha Vidgrén vetämään hevostalouden vastuullisuutta ja elinvoimaa selvittävää työryhmää

MT Hevoset