Toto64-vihjeet: Ikäluokan kärkinimi käy varmaksi
Kumpi vetää keskiviikkona Derby-kenraalissa? Kriteriumissa edettiin Lewis Alen johdolla ja Graceful Swamp sen rinnalla. Kuva: Anu LeppänenDerbyn kenraali ajetaan keskiviikkona Vermossa.
Erkki-Pekka Mäkisen tähtiravuri Graceful Swamp on voittanut valtaosan kilpailuistaan. Sillä oli epäonnea viime syksyn Kriteriumissa, mutta jälki on ollut muilta osin lähes täydellistä eikä ikäluokan parhaasta ole epäselvyyttä.
Tällä kaudella nelivuotiaana "Sämpylä" on juossut kahdeksan kertaa, eikä tappio ole ollut käytännössä lähelläkään. Rahaa on kertynyt jo mukavasti, mutta tähtäin on ollut koko ajan Derbyssä, jonka kenraalilähtö järjestetään Vermossa keskiviikkona.
Derbyn karsinnat ovat siitä kolmen viikon päästä ja suuri finaali elokuun viimeisenä lauantaina.
Kriteriumin voittanut Lewis Ale on kilpaillut tänä vuonna vasta kahdesti ja molemmilla kerroilla Ruotsin puolella. Se on sijoittunut isommin loistamatta jäännösrahoille, ja Graceful Swampin lyöminen yllättäisi.
Tuomas Korvenojalla taitaa olla parempi menestyssauma päätöskohteen BWT Caesarilla, joka voi saada takarivin sisimmältä paikalta paremman juoksun kuin seiskaradalle arvottu Cavalier Brodde.
Kakkoskohteeksi on otettu lämminveristen monté, jossa useampi kilpailija kokeilee lajia ensimmäistä kertaa. Yksi niistä on viime starteissa 12-alkuisia aikoja maililla tehtaillut Yank Match.
"Sillä on jonkin verran ratsastettu treenissä, niin ajattelin, että kokeillaan tätä, jos siitä tulisi jokin sivujuonne uralle", valmentaja Aripekka Pakkanen kertoi.
"En tiedä, onko sillä jotenkin huono vastustuskyky, kun se on vähän väliä jossain pikku nuhassa. Ei se viimeksikään ihan kelvoton ollut, mutta oli se kuitenkin heikompi ja pikkaisen oli sierainvuotoa sen jälkeen."
"Tällä hetkellä ei näy mitään oireita päällepäin, mutta ei siitä satavarmaa uskalla luvata. Hevosessa on kyllä enempi sisällä, mitä se on näyttänyt, eikä sen pitäisi noilla rahoilla olla vaikea pärjätä, jos se vaan tekee sellaisen sataprosenttisen suorituksen", Pakkanen selvittää.
Tallikaveri Treasure Of Pirate starttaa seuraavassa kohteessa mailin ryhmässä.
"Koitetaan saada aikaa vähän parannettua, että päästäisiin derbykarsintoihin", Pakkanen paljasti.
"Viime viikolla se tuli jonkin verran alta kolmentoista viimeisen kiepin kolmatta rataa, ja sen perusteella sen pitäisi pystyä 13-13,5:n väliin. Jos se aika riittää, sitten ollaan lähellä."
Kierroksen aloittava Tammatähti tuntuu paperilla varsin tasaiselta koitokselta. Tapio Perttusen valmennukseen siirtynyt Gisela Luxi ei päässyt viimeksi käyttämään kaikkia voimiaan ja jatkaa hyvässä kunnossa, mutta voittaakseen senkin täytyy onnistua täydellisesti.
Lähtö 1: 3 Gisela Luxi, 8 Free Me, 5 April Sisu, 6 BWT Burnin Alive, 9 L Dees Maggiesbest, 4 Real Red, 1 M.T.Lara Croft (7, 2)
Lähtö 2: 10 Yank Match, 12 Leon, 1 Herman Halm, 5 Blue Flash, 6 Lucky Moose, 3 Isa Sånna (2, 7)
Lähtö 3: 3 Stonecapes Respect, 5 Treasure Of Pirate, 6 Ruthless Chick (9, 2)
Lähtö 4: 6 No Vice, 9 Cavalier, 11 Quickstep Sox, 3 Moves Like Jagger (2, 10)
Lähtö 5: 1 Graceful Swamp (3, 5)
Lähtö 6: 9 BWT Caesar (7, 5)
7 x 6 x 3 x 4 x 1 x 1 = 504 riviä = 50,40 euroa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


