Jackpotin kimppuun Costellon ja ideavarman voimin
Kuvassa vuoden 2017 T76-finaaliin päättänyt Costello on Teivon jackpot-kierroksen pankki. Kuva: Anu LeppänenTeivon T76-pelissä on jaossa reilut 125 000 euroa jackpot-rahaa. Kierroksella voi olla suuriakin seteleitä jaossa, vaikka jättisuosikki Costello voittaisikin. Muissa kohteissa riittää haastetta, ja Ravinetin vihjeessä luotetaan Costellon lisäksi mielenkiintoiseen ideavarmaan.
T76-1: Suomenhevosten 2600 metrillä 9 Lakuri on selvä suosikki. Ori teki viime lauantain lähdössä vahvan juoksun johtavan rinnalta, vaikkei saanutkaan otetta voittaja Kielaksesta. Edelliskerralla Lakuri hallitsi keulasta varmoin ottein. Suosikki lähtee sen verran hyvin liikkeelle, että voi päästä ajoissa hakemaan keulapaikan haltuunsa.
Viisi kertaa peräkkäin voittanut 4 Ravituuli on nyt entistä kovemmassa lähdössä. Se on napannut kolme tuoreinta voittoa kiertämällä johtavan rinnalle ja runnoen siitä ykköseksi. 2600 metriä sopinee vahvalle tammalle, mutta takamatkan sisärata ei ole optimaalisin paikka.
7 Taksvenla paiskasi toissa kerralla pitävään piikkiin jo viimeisellä takasuoralla, ja viimeksi tamma teki laukan jälkeen kovan juoksun.
Mielenkiintoinen yllättäjäehdokas on 5 Manionni, joka ei antanut marraskuun voittostartissa Taksvenlalle ja kumppaneille mitään mahdollisuuksia. Viimeksi Lakurin voittamassa lähdössä Manionni laukkasi kesken hyvän nousun, ja edelliskerralla T76-lähdössä se sai liian myöhään tilaa.
Isommille kuiteille kuuluvat vielä 12 Naputus ja 15 Poika-Ramiini, joilla molemmilla tosin on suuri laukan vaara. Teemu Okkolinilta debyyttistartin tekevä 6 Jetsu on myös mahdollinen yllättäjä.
Juoksunkulku: Humu-Liisa avaa ensin kärkeen, mutta sille kelvannee ainakin Lakurin vetoapu. Takamatkalta avaa rivakasti myös Manionni.
A: 9,4 B: 7,5,12,6,15,3,13,10,1,14,11,2
T76-2: Viidentoista hevosen autolähdössä 10 Lindy Poppins on perustellusti selvä suosikki, mutta noin 45 prosentin peliosuus alkaa olla jo ylärajoilla. Teivon edellisissä T76-raveissa ruuna oli keulasta kovan vauhdin jälkeen hyvä kakkonen, ja hevonen on ollut hyvä sen jälkeenkin. Viimeksi T76-finaalilähdössä Lindy Poppins oli vielä 500 jäljellä viimeisenä, mutta lopetti sitten vauhdikkaasti.
4 Arctic Madonna aloitti kauden suuremmin loistamatta Teivossa, mutta oli neljä päivää myöhemmin T76-lähdössä terävämpi ja karautti johtavan takaa voittoon. Santtu Raitala pääsee valitsemaan nopealla avaajalla taktiikkaa, ja keulajuoksu lienee todennäköisin vaihtoehto.
8 Moonlight Storm kuuluu ikävästä lähtöradasta huolimatta pelihevosiin, sillä ruuna on tehnyt pidemmän aikaa hyvää jälkeä.
3 Gold Narva on vähemmän pelatuista ehdottomasti kiinnostavin merkki. Huonommat sijoitukset tulosrivissä johtuvat pieleen menneistä juoksuista: viimeksi paikka johtavan rinnalla 76-finaalissa oli ymmärrettävästi liikaa. Nyt ori voi saada helpomman juoksun kärkiporukassa.
Tauolta tuleva 5 Rose Coger menestyi syksyllä ilman kenkiä, mutta tässä nähdään, millä tasolla tamma suorittaa hokkikeleillä. Tuoreempia näyttöjä kunnosta on keskiviikon välistartissa hyvin kirineellä 6 Hazelhen Hermeksellä ja viikko sitten johtavan rinnalta ykköseksi punnertaneella 9 Gene Touchilla.
Juoksunkulku: Arctic Madonna etenee Haraldinho Zonin ohitse keulaan. Paikka johtavan rinnalla jäänee joko Rose Cogerille tai Moonlight Stormille.
A: 10 B: 4,8,3,5,6,9,14,12,13,2,11,7,15,1
T76-3: Ravinetin ideavarma on Kyvyt Esiin -divisioonan 9 Jack Vader. Nelivuotias oli jo joulukuussa hyvä Uudenmaan Upein -kisassa, jonka karsinnassa se oli vahva johtavan rinnalta ja kiri sitten finaalissa vaikeista asemista hyvin. Tuoreimmassa kisassaan Jack Vader paiskasi kolmannesta ulkoa kärkeen loppukaarteessa ja lasketteli selvään voittoon. Koska Jack Vader ei ole edes lähdön suosikki, sitä tekee mieli kokeilla näkemysvarmana.
Pelatuin on 1 Rafa Parera, joka on toki lähdön parhaita hevosia. Pitää kuitenkin muistaa, että ruuna hävisi Lahdessa Jack Vaderille parikymmentä metriä. Rafa Parera oli silloin johtavan rinnalta muuten asiallinen, mutta painoi aika lailla sisäänpäin. Se pääsee volttilähdössä suhteessa paremmin liikkeelle kuin auton takaa, mutta keulan pitäminen ei silti taida onnistua.
11 Don Pescador sai Porissa kyytiinsä Antti Teivaisen ja innostui haraamaan keulasta hienosti moninkertaisesti enemmän tienannutta Celebration Songia vastaan. Teivainen jatkaa nytkin ohjissa, mutta juoksusta tulee erilainen.
5 Pam Hallover tuli toissa kerralla Oulussa niukasti mm. Don Pescadorin ohittamaksi jäätyään johtavan rinnalle. Viimeksi Pam Hallover haki sisäradalla paineissaan kiritilaa ja hermostui laukalle. Volttilähdön vitosrata ei ole etu, mutta jos askeleet osuvat lankulle, ruunalla ajetaan aktiivisesti eteenpäin.
4 La Masse Monetaire on vahva menijä, joka pääsee myös rivakasti liikkeelle. Viimeksi Porissa tamma oli keulasta hyvä, vaikka kaksi vastustajaa kirikin lopussa ohitse.
Juoksunkulku: Juoksuradan Kitty Beat voi olla alussa kaikkein vikkelin, mutta sille kelvannee sopiva selkä eteen. Näin Pam Hallover tai La Masse Monetaire voisi edetä keulaan. Kaiken mennessä nappiin myös Rafa Parera osallistuu taistoon kärkipaikoista.
A: 9 B: 1,11,5,4,6,10,12,8,7,2,3
T76-4: Yksi kierroksen varmaehdokkaista on 5 Kobardi, joka hakee tässä keulapaikkaa. Häiriöttömällä juoksulla se menee parhaiten, ja nimenomaan keulasta Kobardi paineli toissa kerralla Kuopiossa vakuuttavasti T76-voittoon.
Suosikin takana lähtö on tasainen ja pelimielessä kiinnostava, sillä monen hyvän hevosen peliosuus on alakantissa. Vastaavasti 9 Aatsi on turhan selvä kakkossuosikki, koska muiden takaa ruuna ei taustajoukkojen mukaan mene yhtä hyvin kuin keulasta. Molemmat viime voittonsa Aatsi on ottanut päästyään keulaan.
12 Veeran Poika punnersi Vermossa hyvin ohi keulassa juosseesta 6 Korven Tinnituksesta, mutta terävästi kirinyt Suomipoika ehti ohitse. Veeran Poika ja Korven Tinnitus ovat molemmat noin seitsemän prosenttia pelattuja, mikä ei ole ainakaan liikaa.
Hyviltä lähtöpaikoilta starttaavat 2 Almus ja 3 Viktor Kärppä pääsevät parempiin asemiin kuin viime starteissaan. Viktor Kärppä oli vielä viime lauantaina tukkoinen, mutta kykyhevonen parantaa starttien myötä ja voi olla lyhemmällä starttivälillä terävämpi.
Mahdollinen jättiyllättäjä on 11 Tähtisäihke, jonka kunto lienee nousussa. Vermossa se näytti alkulaukan jälkeen ihan hyvältä, kunnes uusi hyppy loppukaarteessa vei loputkin mahdollisuudet.
Juoksunkulku: Kobardi hakee ravatessaan nopeasti keulat Viriorilta.
A: 5 B: 12,9,2,6,3,11,4,7,8,1,10
T76-5: Stayer-matkan suosikki 8 Nitro Diablo on juossut kolme voittoa putkeen. Kaksi niistä on tullut johtavan rinnalta ja Vermon-voitto vahvalla kirillä. 3100 metrin matka sopii, sillä viime keväänä ruuna teki tällä matkalla voltista nelivuotiaiden SE-tuloksen 15,3.
11 Club Nord Star on Jack Vaderin ohella kierroksen parhaita ideoita, sillä tamma on jäämässä yllättävän vähän pelatuksi. Matka suosii vahvaa menijää eikä viime kerran ”huonompi” sijoitus kerro koko totuutta, sillä se menetti Nitro Diablon voittamassa lähdössä kärkimahdollisuutensa jäätyään loppukurvissa väsyvän taakse. Club Nord Star kiri sen jälkeen vahvasti loppua, mutta kärki oli jo karannut.
1 Double Boost on löytänyt Kati Lindsbergin käsissä taas itsensä ja voitot ovat tulleet hyvällä tyylillä, mutta selvästi tätä helpommista lähdöistä. Paikka on kuitenkin hyvä ja matkakin käy, sillä ori on kerran aiemminkin juossut 3100 metrillä ja oli silloin Vermossa kolmas.
3 T.M. Chagall on myös huippuvireessä ja kuuluu paalulta peleihin. Viimeksi se hallitsi helpompaa lähtöä mielin määrin keulasta.
14 Por Nie Rock jää säästösyistä varahevoseksi, mutta tasaisen rehtiä jälkeä tekevä ruuna ainakin sijoittunee taas hyvin. Viime lauantain startissa se jäi hyvävoimaisena pussiin.
Juoksunkulku: Double Boost ei välttämättä pidä suoraan startista keuloja, mutta edennee joka tapauksessa kärkeen. Nitro Diablo tai Club Nord Star voivat tehdä ratkaisuja, jos ja kun matkavauhti rauhoittuu.
A: 8 B: 11,3,1,14,6,7,13,12,9,5,10,2
T76-6: Hopeadivisioonan suosikit tulevat Kati Lindsbergin tallista. Tallikavereista voi olla toisilleen apua myös juoksunkulun suhteen, sillä 5 Mr Hot Shot päässee ensin kärkeen ja sen jälkeen keulapaikka voisi olla tarjolla 6 Finally Famousille. Mr Hot Shot yllätti joulun alla Kuopiossa kirimällä takaa terävästi kärkeen. Samassa lähdössä Finally Famous sai voittotaistoa ajatellen liian myöhään kiritilaa.
8 Ypäjä Hereiam ehti Kaustisella puolustamaan paikkaansa toisella radalla, ja samassa tilanteessa Finally Famous sortui laukalle. Ypäjä Hereiam eteni sen jälkeen keulaan, mistä hallitsi suvereenisti. Valtaosan voitoistaan ruuna on ottanut juuri piikkipaikalta, mutta sinne ei liene nyt asiaa.
Yllättäjäosastolta kiinnostaa 12 Global Option, joka on ollut tauon jälkeen positiivinen ja Erkki-Pekka Mäkisen hevoset ovat muutenkin iskussa. Viimeksi paras terä kiristä meni siinä, että alkuvauhti oli paikkoja hakiessa varsin kovaa. Tällä kertaa voimat säästyvät pakostakin loppukiriin.
Juoksunkulku: Mr Hot Shot hakee keskeltä rataa kärkipaikkaa. Finally Famous etenee vähintäänkin johtavan rinnalle.
A: 6,5 B: 8,12,1,2,4,11,10,3,9,7
T76-7: Rivin itseoikeutettu pankki on 16 Costello, joka sinetöi viime kauden komeaan T76-finaalivoittoon. Hevonen on jäänyt viimeksi totosijojen ulkopuolelle joulukuussa 2016. Muistissa on myös vuoden takainen Teivon-lähtö, jossa Costello laukkasi samalta voltin vitosradalta lähtöön, mutta kiersi sen jälkeenkin kaikki. Pienellä laukkariskillä voi spekuloida, mutta ilman harha-askeleita Costello jyrää taas kärkeen.
Talvesta toiseen menestyvä 15 Diktaattori on kovin vastustaja. Lahdessa ruuna tuli jälleen vahvasti loppua ja ehti kakkoseksi, mutta Costello meni menojaan.
Toissa vuoden Derby-voittaja 10 Äänestäjä palaa reilun puolen vuoden tauolta ja on kiinnostava seurattava. Costellon haastaminen olisi huippukunnossakin vaativaa, ja todennäköisesti Äänestäjä on vasta seuraavissa kisoissa oikein hyvä.
Juoksunkulku: Okkolinin tallin kolmikko Salaus, Kupori ja Mökin Tähti sekä juoksuradan Pireus setvivät ensin välinsä, minkä jälkeen Costello voi tehdä ajoissa ratkaisunsa.
A: 16 B: 15,11,6,10
Ravinetin vihjesysteemi:
9,4,7,5 (12,6)
10,4,8,3 (5,6)
9 Jack Vader (1,11)
5,12,9,2,6,3,11 (4,7)
8,11,1,3 (14,6)
6,5,12 (8,1)
16 Costello (15,11)
1344 riviä - 67,20 euroa
TÄSTÄ LINKISTÄ systeemi aukeaa Veikkauksen sivuilla, ja sitä voi muokata mielensä mukaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


