Aikuisena ratsastuksen aloittanut ohjelmistosuunnittelija oppi hyväksymään lajiin kuuluvan onnistumisten vaihtelun – ”Samanlaista päivää hevosen selässä ei ole”
”Välillä menee paremmin, välillä huonommin, liian vakavasti asioita ei kannata ottaa”, toteaa kuusi vuotta sitten ratsastuksen aloittanut Antti Hyrkkänen Lempäälästä.
”Sivistynyt ihminen osaa ratsastaa hevosella − vieläpä sivistyneesti”, toteaa Antti Hyrkkänen ratsastusmottonaan. Kuvassa Hyrkkänen on vesiesteellä Ratsuniityn tuntihevosen Allun kanssa. Kuva: Ella WikholmEnsimmäisen kerran ohjelmistosuunnittelija Antti Hyrkkänen kiipesi hevosen selkään lomamatkalla Azoreilla 11 vuotta sitten. Vaimonsa Tiina Dahlströmin suostuttelemana, tietenkin.
”Meno oli kävelyä ja maisemien ihailua ymmärtämättä mitään ratsastuksesta. Tämän jälkeen kävin Suomessakin muutaman kerran käyntimaastoilemassa vaimoni kanssa”, Hyrkkänen kertoo.
Kuusi vuotta sitten vaimo bongasi ilmoituksen, että pariskunnan kotia lähellä olevalla Lempäälän Ratsastuskoululla alkaa aikuisten alkeiskurssi. Siitä alkoi Hyrkkäsen uusi harrastus.
”Ajattelin, että ehkä olisi mukava osata ratsastaa oikeastikin. Tykkään koulu-, este- ja aloittelijoiden maastoesteharjoituksista, koska ne kaikki täydentävät toisiaan. Lisäksi olemme käyneet ulkomailla useammankin kerran ratsastuslomilla.”
Jokainen hevonen on erilainen. Samakin hevonen on erilainen eri päivinä.
Tärkein asia, jonka Hyrkkänen on hevosen kanssa toimimisesta kuutena harrastusvuonnaan oppinut, on joustava ajattelu.
”Jokainen hevonen on erilainen. Samakin hevonen on erilainen eri päivinä. Lisäksi kun oma kroppakin toimii eri tavoin eri päivinä ja yhdistää nämä edellä mainitut asiat, niin kahta samanlaista päivää hevosen selässä ei ole. Varsinkin aluksi tämä saattoi hyvinkin turhauttaa, kun se mikä toimi eilen ei toimikaan tänään.”
Turhautumisen tunne on hänen mukaansa lieventynyt, kun vaihtelevan onnistumisen sisäistää ja hyväksyy.
”Silloin ratsastus on paljon mukavampaa. Välillä menee paremmin, välillä huonommin. Liian vakavasti asioita ei kannata ottaa.”
Hyrkkänen seuraa muiden ratsastustunteja oppiakseen, miten ratsastuskouluhevoset käyttäytyvät toisilla ratsastajilla.
”Voi olla hyvinkin pysäyttävää, kun näkee miten toinen saa hevosen kulkemaan todella hienosti. Tämä voi kääntää oman suhtautumisen kyseiseen hevoseen aivan ympäri, ja sitä alkaa tämän jälkeen itsekin pohtimaan mitä pitäisi tehdä toisin, että pääsee samaan.”
Välillä tuntuu, että Allu tietää tehtävät paremmin kuin ratsastaja tai opettaja.
Hyrkkäselle tärkeimmäksi hevoseksi on muodostunut Lempäälän Ratsastuskoulun ruuna Alert eli Allu, joka on hänen ratsastuskoulu-uransa ensimmäisiä hevosia.
”Allu tarjoaa helppoa kyyditystä aloittelijoille ja hienoa kouluratsastusta kokeneille. Välillä onnistun Allun kanssa paremmin, joskus huonommin, mutta olen nähnyt Allun todella hienossa koulumuodossa. Tiedän, että jossain siellä on ne taikanappulat löydettävissä. Välillä tuntuu, että Allu tietää tehtävät paremmin kuin ratsastaja tai opettaja.”
Hyrkkänen käy Ratsuniityssä tunneilla ja kursseilla yhdessä vaimonsa kanssa. Tiina-vaimoaan Hyrkkänen kiittää lämpimästi siitä, että tämä houkutteli hänet lajin pariin. Edes silloin tällöin tapahtuvat maakosketukset eivät hevosmiestä lannista.
”Maakosketus hevosesta irtautumisen jälkeen kyllä pysäyttää aina. Välillä se tekee kipeää, mutta tämä kuuluu lajin luonteeseen.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
Siirry pääsisältöönSiirry hakuunSiirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
