Mitä pikkuveli edellä, sitä isosisko perässä
VERMO. Tuula Soinin kasvatit Oiva-Sointu ja Sointu-Esteri ovat menestyneet talven aikana Vermossa hienosti. Ystävänpäivänä oli isosiskon eli Sointu-Esterin vuoro kirmata voittoon.
Sointu-Esteri shokeerasi T65-pelaajat voitollaan jo vuoden ensimmäisenä keskiviikkona, jolloin se oli ykkönen tuli voittajakertoimella 78,7. Tänään se lukeutui jo enemmän pelihevosiin, joskin voittajakerroin oli tälläkin kertaa toistakymmentä.
"Pieni toivo oli olemassa, että hyvinkin voi käydä kaiken osuessa kohdalleen", omistaja, valmentaja ja kasvattaja Tuula Soini summasi.
"Turun nousijadivisioonafinaalissa jäi kuitenkin aika paljon hampaankoloon, kun toinen hevonen sammui eteen. Sointu-Esteri on nyt ymmärtänyt, mistä tässä on kyse. Hevosestakin on aika kivaa kaartaa tuonne voittajaesittelyyn."
Sointu-Esteri on jo toisessa polvessa Soinin oma kasvatti. Vuotta nuorempi velipoika Oiva-Sointu on menestynyt viime aikoina hyvin, ja sillä on kaksi peräkkäistä voittoa. Niistä toinen tuli kaksi viikkoa sitten myös Vermon T65-lähdössä. Oiva-Sointu on sisaruksista enemmän tienannut, sen voittosumma on 26 700 euroa.
"Näiden emä Hiijun Hymy meni nippanappa tähtijuoksijaksi, mutta se oli sen verran kuuman sorttinen, että rupesi stressaamaan sekä matkustamista että koko touhua. Meinattiin, jos se rauhoittuisi muutaman varsan jälkeen, mutta se vähän jäi työkiireiden ja muiden takia", Soini selvittää.
Tuula Soinin raviharrastus alkoi aikanaan Sointu-Esterin ja Oiva-Soinnun "mummon" eli Hiijun kanssa.
"Olen koko ikäni ollut hevosten kanssa, pikkutyttönä mummolan työhevosten kanssa aloitettiin", hän kertoi. "Ratsujen kanssa olin pitkään, mutta Hiiju tuli sitten. Se oli tiineenä silloin ja piti tulla vain mammalomalle meille. Siitä raviurani pikkuhiljaa alkoi."
Ratsastusharrastus on muuten jäänyt, mutta ratsastamista hyödynnetään starttihevosten treenaamisessa.
"Sointu-Esteri on vähän pyrkivä ja helposti kipeytyy, jos pääsee oikein painamaan ja menemään vinossa. Yritän aina ratsastaessa pitää sen mahdollisimman suorassa. Ratsastaessa on helpompi saada hevonen suoraksi, taivuttamaan itseään ja käyttämään vähän eri lihaksia kuin ravihommissa. Siitä on ollut apua näille molemmille."
Soinin talli sijaitsee kahdeksan kilometrin päässä Turun raviradalta Metsämäestä, missä hevosia käydään myös hiittaamassa pidempien starttivälien aikana. Soinin hevosten vakiokuskiksi on muodostunut Metsämäen nuori championi Olli Koivunen.
Ystävänpäivän ravien huippuhetkiä oli myös Huimariinan huima paluu radoille. Tammatähti vyöryi suoraan lähes yhdeksän kuukauden kilpailutauolta voittoon. Ari Moilanen luovi sen 40 metrin takamatkalta hyviin asemiin, mitä auttoi perusmatkan hevosten useat laukat. Loppua Huimariina pisteli selvästi parhaiten.
"On tämä vain huikea hevonen", vakiokuski Ari Moilanen ihasteli voittajahaastattelussa.
"Tuli rullaamalla ohi noista kavereista. Totta kai loukkaantuminen oli aika vakava, eikä se ollut ensimmäinen tämän hevosen kohdalla. Kyllä se sanonta taitaa pitää paikkansa, että hyvät tulevat aina takaisin."
Teknisten ongelmien takia tämän illan Vermon-kuvat saadaan ladattua sivuille vasta torstaina. Voittajat kuvina löytyvät jo Ravinetin Facebook-sivuilta .
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


