
Jalkavamma viivästyttää komeetan paluuta
Harri Kotilaisen ajama Vapperi voitti viime kesänä St Michel -lauantaina Tähtidivisioona-finaalin. Kuva: Anu LeppänenViime kaudella ryminällä sarjoissaan noussut Vapperi palaa radoille vasta loppukesästä.
Tapio Mynttisen valmentama Vapperi marssi viime kaudella läpi sarjojen tienaten 42 900 euroa ja voittaen seitsemän kertaa, joista kolme oli T76-tason voittoja. Ori jäi lokakuussa suunnitellulle talvitauolle, mutta se on venynyt aiottua pidemmäksi.
"Vapperilla huomattiin helmikuussa pieni hankosidevamma oikeassa etujalassa", Tapio Mynttinen kertoo. "Se on eri jalka, jossa oli jännevamma kolme vuotta sitten. Vaiva oli niin lievä, ettei hevonen ontunut missään vaiheessa enkä huomannut sitä heti itsekään."
Vapperi paineli viime vuonna täydellä matkalla 22,9-tuloksen ja kohotti voittosummansa 87 950 euroon, minkä myötä sillä haaveiltiin jo tämän vuoden kuninkuuskilpailusta. Ne suunnitelmat ovat kuitenkin jäissä, ja starttaaminen on ajankohtaista vasta loppukesästä.
"Parannellaan jalka nyt kunnolla, näissä ei ole poppakonsteja. Hevonen on pirteä ja pyrkisi lenkillä mielellään jo juoksuun, mutta en laske kuin lopuksi pientä nöpöhölkkää. Meillä on kesä-heinäkuun taitteessa kontrollikäynti ja jos kaikki menee hyvin, elokuun puolivälin jälkeen voisi startata. Mielellään aloittaisi jostakin muualta kuin seiskakutosesta, joskin meille sopii, että divisioonaraja nousee nyt sinne 120 000 euroon", Mynttinen miettii.
"Vapperilla on ollut tammapuolella ihan kiitettävästi kysyntää siihen nähden, että ei ole oltu radoilla. Ei tässä auta harmitella, ja katsellaan eteenpäin. On etuoikeus laitella tällaista hevosta."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


