
Ravivihje: Vermossa varmana Show Must Go On
Reima Kuislan tallin Mandela Zon palkittiin ravigaalassa viime vuoden voitokkaimpana ravurina Suomessa. Samasta tallista käsin kilpailee Show Must Go On, joka osaa myös voittamisen jalon taidon.
Antti Teivainen ohjastaa lauantaina viidessä 75-lähdössä. Avauskohteessa hän on vihjerivin varman Show Must Go Onin rattailla. Kuva: Elina PaavolaHeti avauskohteessa juokseva Show Must Go On saa rattailleen Antti Teivaisen, joka pääsee hevosilla vauhdikkaasti matkaan. Lähtönopeutta Vermossa tarvitaan, sillä maili ei ole ruunan mieluisin kilpailumatka. Hyvältä paikalta uskoisin hevosen pääsevän asiallisiin asemiin ja mainiolla kilpailupäällään se ratkaisee lopussa kisan edukseen.
Aika-Vastus ei ollut maanantaina Mikkelissä parhaimmillaan ja saattaa jäädä lauantaina liian vähälle huomiolle. Viime syksynä se sijoittui Derbyssä kolmanneksi Wertin ja Rekilammen Saulin jälkeen. Vanhat meriitit eivät tietenkään paina lauantaina, mutta startti alla hevonen parantaa varmasti otteitaan ja voitto on ulottuvilla.
Villilempi ja Mette-Maarit ovat huimassa kunnossa ja ehjällä juoksulla molemmat ovat voiton syrjässä kiinni. Laukat sotkevat menoa jatkuvasti, joten ainakin Gimma, Isosalon Ihme ja Wiia kannattaa ottaa mukaan systeemeihin.
Too Fit For You on ollut keulaspesialisti, mutta osaa nykyisin pärjätä myös toisten takaa. Derby-finalisti kohtaa sopivan vastuksen ja onnistuneella juoksulla sen täytyy olla lähellä voittoa. Kaiser Wibbin onnistumista on odotettu kauan, sillä kunto on huipussaan.
Haastavan kierroksen kolmas tukipilari on Emma E. Tammalla ei ollut viimeksi paras päivänsä, mutta aikaisempien kilpailujen tasolla ollessaan sitä on vaikea takaa ohittaa. Juoksun pitää kyllä onnistua, sillä Make It Up ja Truthisoutthere ovat kovakirisiä haastajia.
Kuudes kohde on vaikeasti hahmotettava tammalähtö, jossa suosikin nimeäminen tuntuu mahdottomalta. Mieletön Melinda kohtaa nyt rutinoituneet tammat ryhmälähdössä, joten venymistä vaaditaan edelleen. N.P.Liitotähden suoritusta kannattaa seurata tarkasti.
Viime vuoden nopein ravuri koko maailmassa oli Hierro Boko, joka voitti St Michelin upealla 08,3a-tuloksella. Kausi alkoi voitolla ja Jarmo Saarelan ajokkia voidaan pitää selvänä suosikkina. Hotshot Luca näytti viimeksi hienolta kauden avauksessaan. Kyle Web lähtee kuin tykin suusta ja haastaa edelliset jo kiihdytyksessä.
Viikon Varma
Toto75-1 Show Must Go On on jatkanut tällä kaudella siitä mihin viime kaudella jäi. Sarjoissa on vielä paljon nousun varaa.
Viikon Väistö
Toto75-4 Make a Wish H.C. voitti Jokimaalla sopivan lähdön. Nyt vastus on tuntuvasti kovempi ja voitto tiukassa.
Viikon Idea
Toto75-2 Aika-Vastus oli pettymys Mikkelissä ja voi sen vuoksi jäädä liian vähälle huomiolle. Startti alla hevonen voi parantaa riittävästi.
Toto75-vihjeet
Lähtö 1: 4 Show Must Go On (11,6)
Lähtö 2: 9 Aika-Vastus (5,2)
Lähtö 3: 10,6,2,13,11,9 (4,1)
Lähtö 4: 9,4,3,1 (7,8)
Lähtö 5: 1 Emma E. (6,7)
Lähtö 6: Kaikki hevoset
Lähtö 7: 4,7,6 (5,3)
792 riviä x 0,05e = 39,60e
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

