Ennen pehtooreita löytyi ympäri maata – ovatko he nykyisin katoavaa kansanperinnettä? - Ihmiset & kulttuuri - Maaseudun Tulevaisuus
Ihmiset & kulttuuri

Ennen pehtooreita löytyi ympäri maata – ovatko he nykyisin katoavaa kansanperinnettä?

Pehtooreita eli tilanhoitajia on Suomessa enää vain muutamia.
Jaana Kankaanpää
Helsingin kaupungin omistaman Haltialan tilan pehtoori. Jari Kuusisen mukaan tilanhoitajan työ on muuttunut merkittävästi vuosikymmenten aikana.

Tilanhoitaja, pehtori, pehtoori, vouti, isäntärenki tai etumies. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, sanotaan vanhassa sananlaskussakin. Tilanhoitajan työnimike riippui paljon siitä, millainen asema maatilan työntekijällä oli.

Pehtooreilla riitti aikanaan töitä ympäri Suomen. Heitä tarvittiin kartanoissa ja taloissa, joiden omistaja asui muulla paikkakunnalla tai joissa omistaja käytti aikansa johonkin muuhun kuin maatalouteen. Pehtoori hoiti yleensä koko tilaa maatilan isännän ohjeiden mukaan.

”Pehtoorit olivat osa kartanokulttuuria ja käytännössä välttämätön ammatti ennen Suomen maareformeja eli torpparivapautusta ja Karjalan siirtolaisten asutusta”, kertoo tietokirjailija Juha Kuisma.

”Reformien ansiosta Suomeen tuli suuri määrä itsenäisiä maanviljelijöitä eikä pehtooreita juurikaan tarvittu. Maatalouden koneellistaminen ja karjasta luopuminen sallivat omistajaperheen hoitaa isonkin maatilan omin voimin, eikä ”delegoituun direktio-oikeuteen” perustuvaa työnjohtoa enää tarvittu.”

Pehtoori-malli ei Kuisman mukaan sopinut itsenäistä talonpoikaa korostavaan yhteiskuntaan.

”Se kuitenkin jatkui kaikkein isoimmilla kartanotiloilla, säätiöiden, maaseutuoppilaitosten, maatalouden koeasemien ja 1990-luvun lamaan asti muun muassa vankiloiden maatilojen tilanhoitajien muodoissa. Kun institutionaalisia tilanomistajia on vähän, ei pehtooreitakaan tarvita.”

Pehtoorin työ oli monelle köyhistä oloista lähteneelle nuorelle miehelle väylä oppia ja harjoitella maataloutta, jotta säästeliäästi elettyään pystyi ostamaan oman tilan. Tällaiset pehtoorit pyrkivät talonpojiksi ja toivat uudistuksia ympäristöönsä.

Pehtoorin asema yhteiskuntaluokkien välissä teki hänestä laajakatseisen ja eräällä tapaa työnsä puolesta puoluetaustaltaan keskustalaisen.

”Tilanhoitajan tehtävissä tulivat uusi tekniikka ja uudet lajikkeet kuin itsestään tutuiksi. Monissa muistelmissa kerrotaan omistajasuvun näkökulmasta, miten kartanonisännän ja pehtoorin päivittäiset ja viikoittaiset keskustelut johtivat molemminpuoliseen arvostukseen, millä oli luokkajakoa silloittavaa vaikutusta.”

Pehtoorit olivat talonväen kannalta uskottuja ja luotettuja. He asuivat perheineen yleensä ison maatilan pihapiirissä ja olivat usein suorittaneet ylemmänasteisen maatalouden ammattitutkinnon.

Laajempi historiallinen merkitys on sillä, että alun perin maatalousalan oppilaitokset perustettiin tilanhoitajien ammattiopintoja varten.

”Jos pehtoori ei tavoitellut omaa tilaa, saattoi hän pysyä samassa paikassa koko työuransa. Toisinaan pehtoori sai kasvattaa myös talon pojat isän kuoltua tai sairastuttua tai tämän ollessa Helsingissä kansaa edustamassa”, tutkija.

Kulttuurissa ja yhteiskunnassa oli huomattavia alueellisia eroja, joista myös erot työntekijän nimityksissä johtuivat.

”Itä-Suomessa hovien niin sanotut voudit taas käyttivät sekä mielivaltaa että ruoskaa ja olivat paikallisen väestön vihaamia.” Voudit olivat lähinnä 1800-luvun ilmiö, mutta muistijälkenä vaikuttivat vielä 1900-luvun puolellakin.

Nykypäivänä tilan pitää olla suuri, jotta se kantaa omistajan lisäksi yhden työntekijän bruttopalkan.

”Tämä on kuitenkin mahdollista, jos omistaja saa jotain muuta kautta niin varmaa tuloa, ettei hän tarvitse maatilan tuloja. Kasvinviljelytiloilla talvisesonkiin ei riitä järkeviä töitä, ellei tilan metsissä ole korjattavaa tai tilalla harjoiteta jatkojalostusta. Nämäkin seikat tekevät tilanhoitaja-mallista lähinnä isoimpien maatilojen erikoisratkaisun.”

Myöskään pehtoorien saatavuus ei ole mikään itsestään selvyys, sillä ihmiset haluavat nauttia oman työnsä hedelmistä.

Voisiko tilakokojen suurentuminen kuitenkin johtaa tilanteeseen, jossa pehtooreita jälleen tarvittaisiin?

”Tilakoon jatkuva suureneminen vie asioita hitaasti tähän suuntaan. Mutta kehitys on todella hidasta. Toinen vaikuttava seikka voi olla kansainvälistymisessä: jos tilan omistava insinööriperhe saa viiden vuoden keikan Kiinassa, he joutuvat harkitsemaan, palkatako pehtoori vai vuokratako tilan pellot naapurissa asuvalle taitavalle viljelijälle”, summaa Juha Kuisma.

Pehtooreita ei enää Suomesta löydy moneltakaan tilalta. Pehtoorin työnkuva on hyvin moninainen ja siihen kuuluu niin peltotöitä, eläinten hoitoa kuin papereiden pyörittämistäkin.
Lue lisää

Haltialan tilalta löytyy vielä pehtoori, joka hoitaa niin paperi- kuin viljelytöitäkin

A.I. Virtanen keksi säilörehun, ja pian alkoivat harventua niin ladot kuin lapsetkin – haittaako latojen puute suomalaisten lisääntymistä?

Kyllä, biotalous pelastaa maailman

Vappuna viljelijä pyrkii pellolle – Maalla työn juhlaa vietetään harava kädessä