MT Jättinumero: MT.FI-sivuston kaikki artikkelit saatavilla 30.10.-1.11. ilman lukurajoituksia
Ihmiset & kulttuuri

Tämä hevosyrittäjä siivoaa mieluummin karsinoita kuin ratsastaa: "En ollut koskaan heppatyttö enkä ole oikeastaan nytkään"

Mirjami Lottanen-Tolvasen tytär haaveili niin kovasti hevosesta, että äiti lopulta heltyi. Nyt Lottanen-Tolvanen on hevosyrittäjä, joka nauttii arkirutiineistaan.
Kari Salonen
Tilan pellot ovat laitumina, joten Mirjami Lottanen-Tolvanen ostaa heinät naapurilta. Gilbert Gray on perheen oma hevonen.

Kun vanhat kotiseudut Karjalassa jäivät taakse, otti Vilhelm Lottanen mukaansa evakkomatkalle neljä hevosta. Yksi niistä oli suomenhevonen nimeltään Kaiku.

”Se oli oikein tyypillinen suomenhevonen, sellainen vaalea liinaharja”, muistelee Mirjami Lottanen-Tolvanen, Karjalan evakoiden lapsenlapsi.

Kaiku oli ensimmäinen hevonen, jonka Lottanen-Tolvanen muistaa.

”Seitsemänvuotiaana tajusin, että metsässä kierteli aitauksessa Kaiku.”

Vuodet vierivät ja maaseutu muuttui. Traktorit syrjäyttivät hevoset, ja pian tilojen navetoissa ammuivat lehmät.

Kun ajan rattaat kääntyivät seuraavaan asentoon, oli lehmien aika lähteä. Sitten palattiin takaisin alkuun. Laitumilla käyskenteli taas hevosia.

Mirjami Lottanen-Tolvanen otti Vihdin Nummelassa sijaitsevan sukutilan hoitaakseen vanhemmiltaan vuonna 2008. Hevosyrittäjäksi ryhtyminen ei ollut suinkaan todeksi muuttunut lapsuushaave.

”En ollut koskaan heppatyttö enkä ole oikeastaan nytkään. En juuri ratsasta, se ei ole minun juttuni.”

Vaikka Lottanen-Tolvanen ei hyppää satulaan, hän viihtyy hyvin vanhasta navetasta kunnostetussa tallissa. Hän pitää hevosten rapsuttelemisesta ja hoitamisesta. Karsinoiden siivoamiseen hän ei pyydä apua, se on hänen mieliaskareensa.

”Luulin aluksi, että hevoset vain seisovat ja tuijottavat, mutta kyllä ne ovat aivan valtavia persoonia.”

Hevosten pariin Lottanen-Tolvasen houkutteli hänen oma tyttärensä.

”Kun Elina oli ihan pieni tyttö, hän leikki ison kiven olevan hevonen. Hän ratsasti sillä ja syötti sitä.”

Erään kerran Lottanen-Tolvanen ihmetteli, mitä hänen tyttärensä teki ystävänsä kanssa pihalla. Kaverukset kävelivät ympäriinsä peräkanaa kädet kohotettuina. Selitys oli yksinkertainen: lapset taluttivat mielikuvitushevosia.

Kun tytär oli oppinut kirjoittamaan, hän alkoi tehdä taktisia iskuja hevosunelmansa toteuttamiseksi. Kun Lottanen-Tolvanen kirjoitti kauppalistaan tavallisia ostoksia maidosta makkaraan ja leipään, tytär oli käynyt aina salakavalasti lisäämässä listan perään: yksi poni.

Kun tyttö täytti 11 vuotta, Lottanen-Tolvanen päätti, että kyllähän vanhaan navettaan nyt yksi oma hevonen mahtuu ja sille sitten kaveriksi jonkun toisen ratsu.

Kun Taco-islanninhevonen muutti talliin, ei ostoslistalle tarvinnut enää tehdä omia lisäyksiä.

”Sitten tilanne lähti lapasesta. Tutut alkoivat kysellä, olisiko minulla tilaa vielä yhdelle hevoselle”, Lottanen-Tolvanen kertoo.

Tuolloin Lottanen-Tolvanen kävi vielä töissä kodin ulkopuolella, joten sekä aika että navetan seinät asettivat rajan viiden hevosen kohdalle. Kun vanhaa navettaa uudistettiin, tuli tilaa vielä kahdelle hevoselle. Sitten laajennettiinkin pihattoja. Nyt oman hevosen ja ponin lisäksi tilalla asustaa 14 hevosta.

Äiti ja tytär istuivat usein paalien päällä. Lottanen-Tolvanen kuunteli innostuneen lapsensa selontekoa oppimismielessä.

”Nyt kun seuraan tallilla käyviä äitejä ja tyttäriä, olen huomannut, että tyttäret eivät usein kestä, kun äiti neuvoo. Pellolta kuuluu joskus semmoinen karjuminen. Meillä se meni niin päin, että minä kuuntelin ja ahmin tietoa.”

Hevoset ovat kulkeneet talliyrittäjän rinnalla myös vaikeina aikoina. Tyttären muutto opintojen perässä Australiaan oli rankka paikka Lottanen-Tolvaselle.

”Minusta tuntuu, etten olisi selvinnyt siitä ilman hevosia. Kaikki kaatui päälle tallin pihalla. Elinan hevonen ymmärsi sen ja laittoi turpansa sydämeni päälle. Se oli siinä varmaan pari minuuttia. Jotenkin tuntui, että se vaistosi tuskani.”

Kaiku-hevonen ei suinkaan ole ainoa muisto, joka sitoo sukutilan nykyisiä asukkaita edellisiin polviin. Katsotaanpa vaikka kunnioitettavan kokoista omenatarhaa päärakennuksen edessä. Lottanen-Tolvanen osti keväällä oman mehustamon, sillä kolmenkymmenen puun sadosta riittää mehustettavaa. Paitsi tietysti tänä vuonna, kun sato jäi pieneksi.

Hedelmäpuiden rungot ovat lempeillä mutkilla, niillä on ollut vuosikymmeniä aikaa kasvaa pienistä taimista vehreäksi keitaaksi. Näiden puiden ansiosta Lottanen-Tolvanen on ylipäänsä syntynyt tähän maailmaan.

Vuosia sitten Lottanen-Tolvasen isä meni ostamaan omenapuuntaimia. Kesken kaupanteon hän näki nuoren puutarhurin. Heidän välilleen versoi kestävä rakkaus. Perhe kasvoi kolmella tyttärellä, joista Lottanen-Tolvanen on keskimmäinen.

”Äiti tuli miniäksi taloon ja istutti omenapuiden väliin mansikoita. Hän teki puutarhasta muutenkin kauniin.”

Nyt äiti on 94-vuotias ja asuu palvelukodissa. Lottanen-Tolvasen isä kuoli marraskuussa.

”Sitä tässä on surtu.”

Vuodesta 2008 hän on asunut isoisänsä rakentamassa päätalossa, mutta naapurissa kohoaa hänen rakentamansa omakotitalo. Nyt siinä asuu Elina-tytär puolisonsa kanssa.

”Perheenlisäystä odotetaan lokakuun alussa. Olen ihan täpinöissäni, haluan päästä mummoilemaan kunnolla. Vauva edustaa sitten jo viidettä polvea täällä.”

Vuoden alussa Lottanen-Tolvanen jäi eläkkeelle, mutta se ei ole menoa tallilla hidastanut. Suurin muutos lienee, että lomituspalveluita hän ei enää saa. Onneksi tallin aktiiviset harrastajat ovat luvanneet tarvittaessa auttaa.

Kesäisin hevoset ovat laitumilla ympäri tiluksia, mutta etenkin talvella Lottanen-Tolvanen on oikein kunnon pätkätyöläinen. Aamutalli, päiväheinät ja iltatalli rytmittävät päivää. Jos välissä täytyy käydä kaupassa, on vaatteet vaihdettava – Lottanen-Tolvanen ei lähde tallivaatteissa asioille.

”Olen sillä tavalla vanhanaikainen.”

Vaikka tallityöt eivät vielä tunnu liian raskailta, on tulevaisuutta hyvä myös miettiä. Välillä Lottanen-Tolvanen harmittelee, että tila siirtyi hänelle niin myöhään. Jos sukupolvenvaihdos olisi tehty aikaisemmin, ehkä hän olisi vielä voinut rakentaa tallille maneesin.

”Säät ovat muuttuneet valtavasti. Vettä tulee, mutta ei kunnon talvea. Mutta millä minä olisin nyt maksanut maneesin?”

Tyttären kanssa on ollut puhetta, että talli siirtyy mahdollisesti hänen kontolleen jossain vaiheessa.

”Toivoisin, että jos Elina haluaa jatkaa tätä, hän aloittaisi nuorena. Silloin jaksaisi tehdä enemmän.”

Mutta ihan vielä ei ole näiden suurten päätösten aika. Jos sitä ensin odottaisi kunnon omenasadon, jotta pääsisi mehustamaan oikein urakalla. Ja ennen kaikkea opettelisi, millaista on olla mummo.

Lue myös:

Korona-aika saa monet toteuttamaan haaveensa kotieläimestä – Ruotsissa hevoskauppa käy vielä kiivaampana kuin koirien myynti

12-vuotias poniohjastaja Ilona Rekilä on jo kokenut raviradoilla — ”Tärkeintä radalla on saada poni hyvin liikkeelle”

Kari Salonen
Mirjami Lottanen-Tolvanen rakastaa hevosten rapsuttelua ja tallin siivoamista. Paavo on tallin suurin hevonen.

Mirjami Lottanen-Tolvanen

  • Omistaa Mirkun tallin Vihdin Nummelassa. Tallilla on oma hevonen ja poni sekä 14 muuta hevosta.
  • Isovanhemmat perustivat tilan muutettuaan Karjalasta evakkoina Nummelaan. Lottanen-Tolvasen vanhempien aikana tilalla oli lehmiä ja maanviljelyä.
  • Lottanen-Tolvanen otti tilan hoitaakseen vuonna 2008. Työskennellyt aiemmin matkailualalla.
  • Perheeseen kuuluvat puoliso, tytär perheineen sekä puolison tytär perheineen.
  • Harrastaa neulomista, äänikirjojen kuuntelemista, sienestämistä ja puutarhanhoitoa.

Lue lisää

Työtapaturma vei Iiro Heikkilältä käden, mutta rohkaisi myös toteuttamaan suuren unelman – pienpanimon oluet saavat makunsa mummolan raparpereista ja avomaankurkuista

Minna Enqvistin vanhemmat perustivat perhekodin tämän ollessa teini-iässä – nyt Enqvist jatkaa perheyritystä ja jakaa arkensa viiden kehitysvammaisen asukkaan kanssa

Yritystuet maksavat itsensä takaisin

Uusyrittäjyyttä tuettava maalla ja kaupungeissa