Ihmiset & kulttuuri

Kun maailma alkoi olla riittävän avoin, murteet alkoivat tuntua muodikkailta – ”Kyse on siitä, missä vaiheessa omien kielellisten juurien etsiminen ja korostaminen alettiin kokea muodikkaaksi”

Murteiden katoamisesta alettiin huolestua 1960-luvulla, mutta murteet eivät yhteiskunnan muutoksesta huolimatta ole hävinneet.
Kuvat: Säde Aarlahti, Jukka Pasonen / Kuvitus: Juho Leskinen
Suomessa murteilla on erilainen asema kuin monessa muussa maassa. Murteet nähdään kielen rikkautena ja yksilön identiteetin rakentajana, ei niinkään uhkana kirjakielen käytölle.

Murrebuumin voi sanoa alkaneen Suomessa 1990-luvulla, eikä loppua ole näkyvissä, kertoo suomen kielen yliopistonlehtori Liisa Mustanoja Tampereen yliopistosta.

Murrebuumin alkajaisiksi erilaiset tekstit Aku Ankasta Katekismukseen saivat murteellisen ja samalla humoristisen muodon. Murteet on kuitenkin mahdollista valjastaa monien tunteiden ilmaisuun ja osaksi henkilöbrändiä, kuten runoilija Heli Laaksosen esimerkki on osoittanut.

Vaikka murrebuumista puhutaankin, se ei tarkoita, että murteet olisivat olleet välillä kadoksissa, Mustanoja muistuttaa.

”Kyse on siitä, missä vaiheessa omien kielellisten juurien etsiminen ja korostaminen alettiin kokea muodikkaaksi.”

Ilmiötä ymmärtääkseen täytyy palata Suomen yhteiskunnalliseen murrokseen 1960–1970-luvuilla. Tuolloin Suomi muuttui maatalousyhteiskunnasta teollistuneeksi ja kaupungistuneeksi yhteiskunnaksi. Samaan aikaan, kun muuttoliike kaupunkeihin kiihtyi, televisio tuli olohuoneisiin ja massaturismi otti ensiaskeliaan. Kaikkiaan ihmiset altistuivat eri murteille ja jopa eri kielille eri tavalla kuin aiemmin.

Kielitieteilijöille kaikki tämä tarkoitti huolta murteiden katoamisesta tai vähintään laimenemisesta. 1960-luvulla murteita alettiinkin innokkaasti tallentaa.

”Tutkijat etsivät samalla paikalla maaseudulla koko ikänsä asuneita vanhoja ihmisiä, ja talteen saatiin tuonkin ajan mittapuulla hyvin murteellista aineistoa”, Mustanoja kertoo.

Suomessa murteilla on erilainen asema kuin monessa muussa maassa, Mustanoja kertoo. Murteet nähdään kielen rikkautena ja yksilön identiteetin rakentajana, ei niinkään uhkana kirjakielen käytölle.

Suomen kirjakieli on aikanaan ollut eräänlainen kompromissi, sillä se pohjautuu länsimurteisiin, mutta siinä on myös itäisiä vaikutteita. Monessa maassa kirjakieli on luotu joko tietyn murrealueen tai tietyn yhteiskuntaluokan puheenparren perusteella. Lisäksi sivistystä oli pitkälle 1800-luvulle tarjolla vain muilla kielillä kuin suomeksi, vaikka suomen kirjakieli olikin olemassa.

”Muualla maailmassa on yleistä, että murteen puhuminen yhdistetään alempaan sosiaaliluokkaan, mutta meillähän murretta kuullaan yhtä lailla johtavien poliitikkojen kuin laulajien ja some-tähtien suusta”, Mustanoja sanoo.

Nykyään maailma tulee syliin vielä vahvemmin kuin puoli vuosisataa sitten, jolloin murteiden katoamisesta alettiin huolestua. Murteet eivät silti ole kadonneet mihinkään, vakuuttaa Mustanoja.

Hän jatkaa, että moni ei-kielitieteilijä saattaa olla asiasta eri mieltä. Isoäitihän osaa vaikka mitä murresanoja, toisin kuin lapsenlapsi!

Tässä päästään arkikielen ja tieteen kielen eroihin, huomauttaa Mustanoja. Jos suomalainen puhuu murteista ja niiden laimenemisesta, hän tarkoittaa todennäköisesti murresanoja. Mustanoja huomauttaa, että kielitieteellinen näkökulma ylettyy paljon sanatasoa pienempiin osasiin. Monet vanhat murresanat liittyvät asioihin ja ilmiöihin, jotka olivat arkipäivää maatalousyhteiskunnassa, mutta joille ei ole välttämättä käyttöä enää nykyään.

Kielitieteilijälle murresanat ovat vain yksi murteen osa, ja sanatasoa olennaisempaa ovat äänne- ja muotopiirteiden vaihtelut. Mustanoja antaa esimerkin: jääkiakko ei itsessään ole murresana, mutta ilmaisusta tekee murteellisen sellainen äänneopillinen seikka, että diftongi ”ie” on avartunut muotoon ”ia”. Kyseessä on tyypillinen länsimurteiden piirre. Itämurteissa taas vokaalistossa on toisenlaisia vaihteluilmiöitä, joiden seurauksena sanotaan vaikkapa tavattaessa ”päevee”.

Yleensä kielellisenä kotina pidetään sitä murretta, jonka alueella on viettänyt kouluvuotensa, mutta Mustanoja painottaa, että Suomessa on yhtä monta kieli-identiteettiä kuin asukastakin.

Kahdella henkilöllä voi olla yhtä vahva murre, mutta toinen heistä ei edes ajattele asiaa, kun taas toiselle murre on olennainen osa omaa identiteettiä. Vastaavasti kahdella henkilöllä voi olla takanaan paljon muuttoja erityisesti kouluvuosina, jolloin kielellinen koti tavallisesti rakentuu. Yhdelle murteettomuus on yhdentekevä asia, toinen taas pohtii kaihoten, että haluaisi puhua jotain tunnistettavaa murretta.

Mustanoja huomauttaa murteisiin liittyvästä paradoksista: murteen puhuminen on yksilön ominaisuus, mutta murteista puhuttaessa ajatellaan pikemminkin maantiedettä.

”Jos vaikka minä Tyrväältä kotoisin olevana ja Tampereella asuvana päättäisin yhtäkkiä ruveta puhumaan savolaisittain, pidettäisiinhän sitä outona ja jopa paheksuttavana. Jos sen sijaan muuttaisin Savoon, minun olisi sosiaalisesti hyväksyttävää omaksua alueen puhetapa.”

Jukka Pasonen
Länsimurteisiin luetaan lounaismurteet, lounaiset välimurteet, hämäläismurteet, eteläpohjalaiset murteet, keski- ja pohjoispohjalaiset murteet ja peräpohjalaiset murteet. Itämurteisiin luetaan savolaismurteet ja kaakkoismurteet.

Kirjakieli ja murteet

  • Suomen kieltä on kirjoitettu vajaat 500 vuotta.
  • Kirjakielen historian voi jakaa kolmeen aikakauteen: vanhan kirjasuomen kauteen (n. 1540–1810), varhaisnykysuomen kauteen (n. 1820–1870) ja nykysuomeen (n. 1880–).
  • Kirjakieli alkoi hitaasti uudistua vähitellen 1800-luvun alkuvuosikymmeninä, jolloin vahvasti länsimurteisiin pohjautuneessa kirjakielessä alkoivat näkyä myös itämurteiden vaikutukset.
  • Suomen kielen murteet jaetaan kahteen pääryhmään, eli länsi- ja itämurteisiin.
  • Länsimurteisiin luetaan 1) lounaismurteet, 2) lounaiset välimurteet, 3) hämäläismurteet, 4) eteläpohjalaiset murteet, 5) keski- ja pohjoispohjalaiset murteet ja 6) peräpohjalaiset murteet. Itämurteisiin luetaan 7) savolaismurteet ja 8) kaakkoismurteet.
  • Murrealueet ja maakuntarajat eivät ole yhtenevät, sillä esimerkiksi savolaismurteiden kiila ulottuu Etelä- ja Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakuntien väliin.
  • Lähde: Kotimaisten kielten keskus – Kielitieto: suomi
Lue lisää

Innostus lähimatkailuun sataa tulevaisuudessa entistä enemmän maaseudun laariin – asiantuntija: ”Nyt pitäisi rehellisesti ja ylpeästi kertoa kaikesta hienosta, mitä on tarjolla”

Filmikuvaus elää uutta tulemistaan parikymppisten harrastajien ansiosta – ”Filmikuvauksessa on pakko olla harkitseva ja keskittyä siihen, mitä tekee”

Leikkiperinteen siirtäminen vaatii aikuisilta vaivannäköä – ”Lapset saattavat ensin jopa pelästyä sitä tunnetta, kun tulee hiki ja hengästyttää”

Viime vuosisadan lopulla kädentaidoille kuului huonoa: "Suomi kaupungistui, eikä kädentaidoille ollut uudessa ympäristössä enää välttämätöntä tarvetta" – nykyään käsityöt tuovat mielenrauhaa kiireen keskelle