Ihmiset & kulttuuri

Saimaalle on tekeillä ainutlaatuinen yöttömän yön pyöräilytapahtuma: Saimaa Cycle Tour houkutellut jo yli 1 000 ilmoittautujaa

Saimaa Cycle Tour on tarkoitus kasvattaa Ruotsissa vuosittain ajettavan Vätternrundan kaltaiseksi pyöräilyn suurtapahtumaksi.
Mikko Nikkinen
Kesäinen Saimaa tarjoaa ainutlaatuisine maisemineen poikkeuksellisen hienon, keskiyön auringon sävyttämän pyöräilykokemuksen. Ulkomaalaisilla osallistujilla on Saimaalla samalla ainutlaatuiset lomailumahdollisuudet, järjestäjät uskovat.

Saimaalle puuhataan pyöräilyn suurtapahtumaa.

Ensi kesänä ensimmäistä kertaa järjestettävälle Saimaa Cycle Tourille on ilmoittautunut yli 1 000 osallistujaa. Ilmoittautumiset on saatu ennen kuin tapahtuman markkinointi on päässyt kunnolla vauhtiin.

Heinäkuussa ajettavan Saimaa Cycle Tour kulkee keskellä maailman kauneimpia järvimaisemia, tapahtuman tiedotteessa kerrotaan.

Lähtö Imatralta tapahtuu perjantai-iltana 9. heinäkuuta ja maaliin Imatralle palataan lauantaina.

Reitin on suunnitellut maantiepyöräilyn kolminkertainen Suomen mestari ja tapahtuman järjestäjiin kuuluva Juho Suikkari yhdessä kansainvälisen ammattilaispyöräilyn korkeimmalla tasolla kilpailevan Jaakko Hännisen kanssa.

”Emme kutsu Saimaa Cycle Touria kilpailuksi, vaan kaiken tasoisille pyöräilyn harrastajille avoimeksi tapahtumaksi. Saimaa pystyy ainutlaatuisine maisemineen tarjoamaan pyöräilijöille poikkeuksellisen hienon, keskiyön auringon sävyttämän kokemuksen", Suikkari sanoo.

Suikkari uskoo, että tapahtumalla on mahdollisuus nousta matkailua edistäväksi maailmanluokan pyöräilytapahtumaksi.

"Ruotsin perinteikäs Vätternjärven ympäriajo houkuttelee vuosittain paikalle lähes 30 000 osallistujaa, enkä näe mitään syytä, miksi Saimaa ei voisi tulevaisuudessa tehdä samoin.”

Imatralta starttaava pyöräilyreitti kulkee Puumalan sataman ja Sulkavan kautta Savonlinnaan, josta pyöräilijät palaavat Punkaharjun ja Ruokolahden kautta takaisin maaliin Imatralle.

Tapahtuman pääreitin pituus on noin 285 kilometriä, jonka suorittamisen maksimiaika on 18 tuntia.

Saimaa Cycle Touriin on myös mahdollista valita lyhyempi ”Äitsaaren Jaakon” kierros Jaakko Hännisen harjoittelureitille ja lapsillekin on oma ohjattu pyörähdyksensä. Reitille startataan Imatrankosken juurelta pienryhmissä.

”Kuka tahansa normaalilla kunnolla varustettu ja jonkinlaista kestävyysliikuntaa harrastava pärjää kyllä Saimaan kierroksella. Reitin suorittamisen maksimiajan olemme laskeneet pysähdyksineen 16 kilometrin keskinopeudella. Reitin varrella on juoma- ja välipalapisteitä vähintään parin tunnin välein ja lämmintä ruokaa tarjoillaan kahdella huoltopisteellä."

Koronatilanteen osalta tapahtuman suunnittelussa noudatetaan vallitsevia viranomaisohjeistuksia.

Ajovälineeksi suositellaan kilpapyörää tai vastaavaa, mutta kiireettömille osallistujille sopii myös esimerkiksi sähkötön hybridi-kaupunkipyörä. Kypärä on pakollinen.

Lue lisää:

Keskisormi nousi ohi ajaneesta autosta – pyöräilijää vihataan liikenteessä vielä BMW- ja Audi-kuskejakin enemmän

Eläkkeelle jäänyt pappi teki lintuhavaintojen Suomen ennätyksen ja pyöräili samalla lähes 20 000 kilometriä

Lue lisää

Entistä useampi kuutti voi polskia Saimaan vesissä ensi kesänä – runsasluminen talvi on poikkeuksellisen hyvä saimaannorpan pesinnälle

Sisäministeri Maria Ohisalo haaveili lapsena poliisin ammatista – "Ensimmäinen ajatukseni ministerisalkusta oli, että sosiaalipolitiikka on parasta turvallisuuspolitiikkaa"

Entistä useampi kuutti voi polskia Saimaan vesissä ensi kesänä – runsasluminen talvi on poikkeuksellisen hyvä saimaannorpan pesinnälle

Saimaalla olisi erityinen tarve norppaturvalliselle jokamiehen rysälle – uusi asetus kalastusrajoituksista annetaan ennen huhtikuun alkua