Kirja-arvio: Kotimaisen pähkinän aikakausi on koittanut

Joel Rosenberg: Pähkinöitä omasta puutarhasta. 188 sivua. Into. Kuva: Kirjailijan Sanne Katainen

Lämpenevä ilmasto laajentaa viljelykasvien mahdollista lajikirjoa Suomessa hätkähdyttävällä vauhdilla.

Esimerkiksi viinirypäleet ovat jo vakiintuneet puutarhamyymälöiden valikoimiin, mutta hurjimmat kokeilevat jo pekaanipähkinöitä tuottavia hikkoripuita.

Aika on ilmeisen kypsä Joel Rosenbergin kirjoittamalle, ensimmäiselle suomenkieliselle pähkinänviljelyoppaalle.

Teos käy läpi perinpohjaisesti pähkinäpensaiden ja -puiden lajikkeet ja viljelytavat. Eniten huomiota saa ymmärrettävästi hasselpähkinöitä tuottava euroopanpähkinäpensas. Luonnonvaraisena Suomessakin kasvava laji lienee turvallisin valinta useimmille pähkinäharrastajille. Pähkinäpensaan taimia on myös hyvin saatavilla.

Kotimaista luonnonkantaa satoisampia lajikkeita on kehitetty muun muassa Baltian maissa, Britanniassa ja Saksassa.

Lajikkeisiin kannattaa perehtyä huolella. Pähkinäpensaalla valintaa mutkistaa, että se vaatii toisen pensaan pölytyksen tuottaakseen satoa. Samassa puutarhassa kasvavien pensaiden tulee olla geneettisesti ja kukinnan ajankohdan suhteen yhteensopivat.

Viljelyoppaan ei tarvitse olla pelkkä puuduttava lajikeluettelo. Lyhyet tietoiskut ja tarinat viljelijöistä, harrastajista ja lajikkeiden etsinnästä rytmittävät teosta onnistuneesti.

Rosenberg kertoo esimerkiksi tutkimusmatkoistaan. Hän jäljittää Googlen kääntäjän avulla liettualaisen, kenties Euroopan pohjoisimman pähkinän ammattiviljelijän ja vierailukin järjestyy, vaikka yhteistä kieltä ei ole.

Pähkinänviljelijän intoa saattaa rajoittaa sadonkorjuun ja -käsittelyn työläys. Sadon voi joutua keräämään vihreänä, jotta oravat ja linnut eivät ehtisi ensin. Ja lopulta kova kuori pitää särkeä jokaisesta pähkinästä yksitellen. Vaikka pähkinäpensaasta ei aina kertyisikään satoa, pumpulinpehmeitä saunavihtoja siitä kuulemma saa!