Pirjo Tuomisen Charlotan tarina on romaani, joka ei petä. Teos kertoo Charlotta Hästeskosta vuosina 1788–1840, kun Suomi on siirtymässä kustavilaiselta ajalta Tsaarin aikaan. Upseeri-isän teloituksen jälkeen surulleen pyhittäytyneen äidin varjossa synkän lapsuuden ja nuoruuden kokenut päähenkilö löytää vuosien jälkeen rakkauden, joka muuttaa hänen elämänsä täysin.
Tarinassa riittää käänteitä, joiden melskeisiin tarinan historiallisen taustan yksityiskohtaisesti rakentanut Tuominen on päähenkilönsä taidokkaasti sijoittanut. Pirjo Tuominen on historiallisen epookkiromaanin tämänhetkinen kruunaamaton kuningatar.
Kirjan syvällisintä antia ovat ikääntyneen Charlotan kokemukset ja pohdinnat taaksejääneestä elämästä. Vaikea suhde äitiin saa perspektiiviä, kun naiselle kasvaa omaa tahtoa. Silti Charlotta tekee kiusallisen paljon oikeita valintoja luopuessaan mahdollisuudesta vaikuttaa yritystoimintaan ja ryhtyessään puolisonsa omaishoitajaksi. Hetkittäin lukijana toivoisin päähenkilöltä edes jotain kapinointia. Nuhteettomuus tuntuu liiankin kunnolliselta.
Olisi kuitenkin väärin tuomita kirja, jonka tarina on rakennettu kertomaan 1700-luvun lopun aatelisperheeseen syntyneen tyttären elämästä. Vaikka Tuominen kuvaakin aktiivisesti omaan elämäänsä vaikuttavia naisia, kaikkia rajoja ei tässä kirjassa ylitetä. Rakkaus murtaa kuitenkin säätyrajat ja tarina on kerrassaan nautittava runsaine aikakauden yksityiskohtineen.
Lue täältä kaikki Maaseudun Tulevaisuuden kirja- ja muut kulttuuriarviot.
