Ihmiset & kulttuuri

Kirjallisuuden klassikot voivat olla pakkopullaa, mutta niitä myös rakastetaan – Kiinnostus syntyy lukuharrastuksen syventyessä

Nykyään klassikkoja myös kritisoidaan. Taide ei mene rikki kritiikistä.
Pihla Liukkonen
Mikkelin seutukirjaston kirjastonhoitaja Elisa Harjunpää pitelee käsissään klassikkoteoksia, joita hän suosittelee mielellään asiakkaille. Englantia yliopistossa opiskellut Harjunpää pyrkii lukemaan klassikot alkukielellä.

Joskus klassikon houkuttelevin ominaisuus on, että sivuja on mahdollisimman vähän. Mikkelin seutukirjastossa klassikoita kysyvät eniten koululaiset, joiden on luettava merkkiteos oppitunnille.

”Koululaiset haluavat mahdollisimman ohuen klassikon, jonka ehtii lukea nopeasti. Me sitten etsimme heille esimerkiksi John Steinbeckin, George Orwellin ja Minna Canthin kirjoja”, kirjastonhoitaja Elisa Harjunpää kertoo.

Klassikoita kuitenkin tiedustellaan kaikissa ikäluokissa. Esimerkiksi Kalle Päätalon ja Laila Hirvisaaren kirjoja lainataan edelleen ahkerasti Mikkelissä.

Harjunpään mukaan klassikoita lukevat ihmiset ovat yleensä kirjaston suurkuluttajia, jotka löytävät hyllyistä etsimänsä ilman henkilökunnan apua. Mediahuomio vaikuttaa myös siihen, mitä kirjoja lainataan ja varataan.

”Konkreettinen teko on nostaa klassikoita hyllyistä paremmin esille. Siten ihmiset saadaan tarttumaan niihin. Korona-aikana olemme joutuneet vielä rajoittamaan oleskeluaikaa kirjastossa.”

Mikkelin seutukirjastoon kuuluu pääkirjaston lisäksi Otavan taajaman ja entisten liitoskuntien Haukivuoren, Ristiinan, Anttolan ja Suomenniemen kirjastot sekä Hirvensalmen, Pertunmaan sekä Puumalan seutukirjastot. Harjunpää on työskennellyt myös noin 2 000 asukkaan Haukivuoren kirjastossa.

”Olin huomaavinani, että Haukivuorella liikkuivat Mikkeliä enemmän perinteiset dekkarit, kuten Georges Simenonin Maigret-kirjat ja Agatha Christie. Moderni Nordic noir ei ollut siellä niin suosittua.”

Elisa Harjunpään tehtäviin kuuluu kaunokirjallisuuden hankinta Mikkelin seutukirjastoon. Siksi käsissä kuluvat nyt lähinnä uutuusteokset. Venäläisistä klassikoista hän haluaisi lukea ainakin Dostojevskin ja Tolstoin pääteokset.

”Ehkä ystävien kanssa pidetty lukupiiri saisi tarttumaan näihin raskaan sarjan teoksiin. Kirjallisuus on parhaimmillaan matkailua sekä ajassa että paikassa. Klassikko avartaa maailmaa myös historian suuntaan ja taidokasta kieltä on elämys lukea.”

Ronja Salmi on toimittaja, kirjailija ja Helsingin kirjamessujen ohjelmajohtaja. Jos tarkoitus on innostaa nuoria lukemaan, Salmi ei välttämättä tarjoaisi ensimmäiseksi kirjaksi Tuntemattoman sotilaan kaltaista vaativaa klassikkoa.

Mukaansatempaava tai juonivetoinen dekkari voisi olla parempi portti lukuharrastukseen. Hänen mielestään klassikkokirjojen tuntemus on osa yleissivistystä.

”Samoin musiikin puolella on hyvä tietää, mikä on The Beatles. Kun tuntee klassikot, populaarikulttuurin maailmassa navigointi on helpompaa.”

”En ole huolissani siitä, että ihmisten pitäisi lukea juuri klassikoita. Otan taas musiikista vertailukohteen. Jokainen saa kuunnella vapaasti nykypäivän pop-musiikkia ennen kuin tankkaa vaikkapa Princen ja Michael Jacksonin koko tuotannon.”

Salmen mukaan kiinnostus klassikoita kohtaan herää luontaisesti silloin, kun ihminen on jo syvällä lukuharrastuksessa.

”Kirjallisuus ei synny tyhjiössä, vaan se lainaa, viittaa ja keskustelee jatkuvasti aiemmin julkaistujen teosten kanssa. Itse pidän puhelimessa listaa kirjoista, jotka halua seuraavaksi lukea.”

Tutkija Maria Laakso Tampereen yliopistolta on erikoistunut kotimaiseen kirjallisuuteen ja julkaissut nuorille suunnatun Taltuta klassikko! -tietokirjan (Tammi, 2019). Tietokirja saa syksyllä länsimaiseen kirjallisuuteen keskittyvän jatko-osan.

”Luin joskus, että klassikko ei saa koskaan sanottua sanottavaansa loppuun. Se on minusta aika hieno määritelmä. Klassikoissa on jotain sellaista, joka kantaa yli aikakausien ja puhuttelee aina uusia sukupolvia”, Laakso sanoo.

Kiinnostava esimerkki uudenlaisesta keskustelusta syntyi viime vuoden lopulla, kun Teatterikorkeakoulun opiskelijat pohtivat, ovatko Shakespearen tekstit liian väkivaltaisia ja heidän opinnoissaan lukemansa tekstit ylipäänsä liian miehisiä ja valkoisia.

”Siinä mielessä klassikot ovat nyt tärkeämpiä kuin koskaan. Mietimme, mitä teokset ovat syöneet, mitä ne meistä väittävät ja ovatko väitteet relevantteja nykymaailmassa”, Laakso sanoo.

Ronja Salmi korostaa että taide ei mene rikki kritiikistä.

”Tintti- ja Asterix-sarjakuvat ovat esimerkiksi ehdottomia klassikoita. Paikoitellen piirrokset ovat kuitenkin hyvin rasistisia ja täynnä stereotypioita. Teosten merkittävyydestä kertoo, että epäkohtiin halutaan puuttua vielä vuosikymmenten jälkeen.”

Kirjallisuuden klassikkolistat ovat usein varsin miesvoittoisia ja monet vähemmistöt ovat unohtuneet kokonaan. Yksi suuri syy tähän on, että aikaa kirjoittamiseen ja etenkin mahdollisuuksia tekstien julkaisemiseen on ollut pääsääntöisesti valkoisilla miehillä.

Laakson mukaan on tärkeä huolehtia siitä, että kirjallisuuden tärkeiden teosten joukkoon saadaan mahdollisimman monipuolista tuotantoa.

Mitkä sitten ovat tulevaisuuden klassikoita? Sitä on mahdoton sanoa. Ajassa elävät klassikkokirjat, määritellään vasta jälkikäteen.

Väinö Linnan teokset puhuttelivat kaikkia, mutta meidän maailmamme on hajaantunut ja monipuolinen. Kuka voisi kirjoittaa nykyään niin sanotun suuren sukupolviromaanin, joka tiivistäisi kaikkien suomalaisten kokemukset? Ei varmaan kukaan”, Laakso arvioi.

Ronja Salmi löisi rahansa likoon sen puolesta, että tämän vuosituhannen kirjoista ainakin Saara Turusen Sivuhenkilö, Sofi Oksasen Puhdistus ja Paula Norosen Supermarsu voivat saavuttaa klassikon aseman.

Salmen mukaan äänikirjabuumi antaa monille klassikoille uuden mahdollisuuden. Esimerkiksi paksut tiiliskivet: Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä ja David Foster Wallacen Päättymätön riemu, voivat olla ihmisille kutsuvampia, kun ne voi kuunnella äänikirjana itselleen sopivassa tahdissa.

Vaikka Maria Laakso yrittää kasvattaa suomalaisista klassikontaltuttajia, hän ei halua itselleen synkän saarnaajan roolia. Ei ihminen ole toista huonompi, vaikka ei haluaisi lukea kirjallisuuden kulmakiviä.

”Kukaan ei edes voi lukea kaikkia klassikoita, vaikka lukisi kaiket päivät. Klassikoista on hyvä tietää jotain, jos haluaa ymmärtää itseään ja nykykulttuuria. Kirjallisuuden klassikot rakentavat jonkinlaisen kerroksen meidän kaikkien päälle.”

Lue lisää: Kirjallinen keskustelu klassikoista kaipaa vielä enemmän lukijan kunnioitusta

Lue lisää

Risto Rasa nousi lukijoiden suosikiksi pelkistetyllä luontolyriikallaan – 1970-luvulla runoilijaa moitittiin poliittisen sanoman puutteesta

Kirjallisuuden asiantuntijat kertovat klassikkovinkkinsä kesälukemiseksi

Kirjallinen keskustelu klassikoista kaipaa vielä enemmän lukijan kunnioitusta

Isä vankilassa ja mummi kuolemankielissä – uudet lastenkirjat kertovat nykyajan möröistä ja kummituksista