Maaseudulla ihmisen uupumus voi päästä poikkeuksellisen pitkälle ennen kuin siihen herää, mutta toivoa on aina – "suojelemme itseämme, kun kehotamme toista piristymään"

Maaseutuyrittäjä ei ole tavallisen palkansaajan kanssa samalla viivalla, sillä yrittäjä ei voi niin vain jäädä sairauslomalle. Kuva: Rami Marjamäki

Kun maailma muuttuu, se vaikuttaa myös yksittäisten ihmisten hyvinvointiin.

Viime aikoina on puhuttanut ilmaston kannalta kestämättömäksi katsotun turvealan alamäki. Sosiaalisessa mediassa huhuttiin turveyrittäjän jopa riistäneen henkensä.

”Meillä tiedetään, että esimerkiksi turvealalla yrittäjillä on henkisiä paineita alan tilanteen vuoksi”, kertoo Koneyrittäjien viestintä- ja järjestöpäällikkö Sirpa Heiskanen. ”Siitä meillä ei ole tietoa, että äärimmäisiin tekoihin olisi kukaan ajautunut.”

Joskus ahtaalle voi joutua, vaikka ala itsessään olisi edelleen arvostettu.

Eläinlääkäriliiton puheenjohtaja Katri Kiviniemi kertoo, että eläinlääkärien korkea itsemurhariski on maailmanlaajuinen ongelma, joidenkin tutkimusten mukaan nelinkertainen muihin nähden.

Syitä on hänen mukaansa monia. Monet eläinlääkärit ovat eläinrakkaina ihmisinä kutsumusammatissaan, todella sitoutuneita työhönsä ja vaativat itseltään paljon.

Myös ulkopuolelta tulevat vaatimukset kasvavat jatkuvasti, kun eläinlääketiede kehittyy ja lemmikeillä on perheissä yhä tärkeämpi rooli.

Fyysistä ja henkistä kuormitusta on paljon, ja vuorot voivat olla erittäin pitkiä. Tehtävät päätökset ovat vaikeita ja niihin kohdistuu asiakkaiden puolelta kovia odotuksia. Lisäksi esimerkiksi eläinsuojelutarkastuksissa voi olla jopa fyysisen väkivallan uhka.

Riitatilanteiden selvittely sosiaalisessa mediassa voi Kiviniemen mukaan johtaa maalittamiseen ja jopa lynkkausmielialaan.

Yhden ammattiryhmän jaksaminen on ollut puheenaiheena pitkään.

Tukihenkilötoiminnan suunnittelija Veli Kaukkila vastaa puhelimeen torin laidalta tammen alta Laitilasta. Hän on hellettä paossa: sisällä konttorissa lämpötila kihisee 37 asteessa.

Hänelle maaseudun ammattien tuomat henkiset haasteet ovat tuttuja.

Maaseudulla ei ole perinteisesti puhuttu paljonkaan siitä, jaksaako vai eikö jaksa. Aina on ollut selviydyttävä, hän kuvailee.

Sukutilalla on historian aikana selätetty tuulet, tuiskut ja nälkävuodet. Asioista puhumisen sijaan ovat painaneet teot. ”Leipä ei ole tullut pöytään puhumalla.”

Kun Suomi liittyi EU:hun, alkoivat Suomen Mielenterveysseuran, nykyisen Mieli ry:n, puhelimet piristä. Auttaviin puhelimiin tulevissa soitoissa korostui viljelijöiden epävarmuus tulevaisuudesta.

EU:n mukanaan tuoma velvollisuus todistella tekemisiään ei sopinut kovin hyvin suomalaiseen ajatteluun.

”Ajateltiin, että se, mitä suomalainen sanoo, on totta. Siitä kynästä tuli yhtäkkiä raskain työkalu. Vaikka tekisi kuinka paljon entisellä mallilla töitä, ei auta, jos et osaa täyttää planketteja.”

Tuotantosuunnista tuli myös sukupolvien välisiä ristiriitoja. Voi olla vaikea hyväksyä, ettei viljan viljely enää kannatakaan, vaikka sitä tekisi 50 tuntia vuorokaudessa.

Asialle piti tehdä jotakin. Yhteistyössä syntyi maanviljelijöiden tukihenkilöverkko, joka on myöhemmin muuttunut maaseudun tukihenkilöverkoksi.

Lähtöajatus oli, että tukihenkilöt tuntisivat maaseudun asiat ja arjen.

Koska Suomen Mielenterveysseuralla oli alalta pitkä kokemus, peruskoulutusmalli hankittiin heiltä.

Myös kirkko on ollut kautta aikain luontainen kumppani maaseudulla, Kaukkila sanoo.

”Kriisit kuuluvat elämään ja mielenterveys on asia, mitä voi hoitaa ja edistää. Se on elämäntaidollinen kysymys myös.”

Asenneilmasto on muuttunut niistä vuosista melkoisesti, Kauppila kertoo. Monet maaseutuoppilaitoksetkin ovat ottaneet jaksamisasian opetussuunnitelmaansa.

Silti maaseutuyrittäjä ei ole tavallisen palkansaajan kanssa samalla viivalla, sillä yrittäjä ei voi niin vain jäädä sairauslomalle.

Maaseutuyrittäjillä uupumus pääsee usein pidemmälle kuin monissa muissa ammateissa, Kaukkila kertoo.

Viljelijä on usein hyvässä fyysisessä kunnossa, mikä kompensoi henkistä pahoinvointia. Uupumus ehtii kehittyä vakavammaksi.

”Kyllä nukut hyvin, kun teet 12 tuntia fyysistä työtä. Sitten kun ei enää nukukaan, pää on jo todella huonossa kunnossa.”

Lisäksi hermoja voivat kiristää velat. Kirjeiden ja sähköpostin avaaminen ja puhelimen vastaaminen voi jäädä velkojien pelossa.

Toivottomuus on ikävä aihe, jota läheisen voi olla vaikea kohdata.

Kaukkilan mukaan on yleinen harha ajatella, että itsemurhan puheeksi ottaminen lisäisi itsemurhariskiä.

”Itsetuhoinen ihminen haluaa, että häneltä kysytään hyvin suoraan. Ilman kermaa ja korulauseita.”

Kun joku kysyy suoraan, ajatuksiaan voi pelästyä itsekin. ”Moni kokee hirveän helpottavana, että toivottomuudesta voi myös puhua.”

Mutta miksi aihetta arastellaan? Syynä voi olla Kaukkilan mukaan se, että auttajankin on vaikea asia kohdata toivottomuutta.

”Jos sitä ei kestä, voi kehottaa toista olemaan iloinen, valoisa ja lutunen. Suojelemme itseämme, kun kehotamme toista piristymään.”

Uupuminen voi näkyä myös eläinten hoidon laiminlyöntinä. ”Eivät ihmiset sitä ilkeyttään tee, vaan voimattomuuttaan.”

Aina puhe ei kuitenkaan riitä. Tiloilla tarvittava apu on usein hyvin konkreettista.

”Siat eivät tule ruokittua puhumalla.”

Sitä varten on maaseudun tukihenkilöverkossa perustettu Jelppi-ryhmiä, jotka menevät paikalle suoraan tilalle. Ryhmä koostuu maallikkoauttajista, joiden keskuudesta löytyy myös osaamista maatilan arkeen.

Joku voi osata käyttää lypsyrobottia, toinen ajaa puimuria. Kaukkilan mukaan Jelppi-ryhmän rooli vaikeassa tilanteessa on tärkeä.

”Vaikka talo palaa, pakkohan lapset on saada kouluun.”

Maaseutuyrittäjien hyvinvoinnista huolehtiminen on lopulta koko Suomen asia, koska kyse on myös maamme huoltovarmuudesta.

”Kun lapset näkevät, miten uupuneita vanhemmat ovat, ei ole yhtään niin selvää, että lapset haluavat sitä samaa.”

Maaseudun ammatit kuvataan helposti raskaana raatamisena.

Niihin liittyy kuitenkin myös monia asioita, jotka tukevat hyvinvointia. ”Ei tarvitse elää kellokortin kanssa. Ei ole väliä, jos myöhästyt minuutin tai kaksi. Luonto on puhdasta ja ympäristö lapsille turvallinen.”

Turveyrittäjien vaikeasta tilanteesta Kaukkila on kuullut, vaikka asia ei ole tullut lähelle. Työn loppuminen voi aiheuttaa arvottomuuden kokemuksen.

On tärkeä oivaltaa, että on yrityksenkin jälkeistä elämää.

”Ihminen ei suostu oikein millään miettimään sitä. Kun työ viedään, ihminen kokee, ettei sillä ollutkaan arvoa. Onko minullakaan mitään merkitystä ja arvoa?”

Heikkous ei kuitenkaan ole huonoutta.

Ajatus on hyvin yksinkertainen, mutta Kaukkilaan se on tehnyt vaikutuksen. ”Ei ihmisarvo ole onnistumisesta tai epäonnistumisesta kiinni.”

Kun ihminen tulee kohdatuksi arvostetusti ja kunnioitetusti, se virittää toivon kipinän.

”Toivoa ei voi kaataa toisen ihmisen päälle. Toivo syntyy siitä, että auttaja uskoo autettavan selviytymiseen silloinkin, kun autettava ei sitä itse jaksa nähdä.”