
Päivin hätkähdyttävät kuvat aavikolta kertovat, miltä tulevaisuus voi näyttää meilläkin
Päivi Arvosen Aavikon valoa ja menneisyyden jälkiä -valokuvanäyttely Pyhtään Stockforsin ruukin vanhassa piippuhallissa vie aikamatkalle menneisyyteen, joka toisaalta voi olla myös tulevaisuutta.
Suurin osa Saharasta on nykyisin hiekkaa ja kalliota. Tuhansia vuosia sitten oli toisin, kunnes sateet loppuivat ja ihmisten oli jätettävä seutu. Kuva: Päivi ArvonenPelkkää hiekkaa eri sävyissä, dyynejä, valoa ja varjoa – sitä on Sahara, mutta paljon muutakin. Suurin osa autiomaasta on kiveä ja kalliota, tietää valokuvaaja ja toimittaja Päivi Arvonen. Hän pääsi aavikon tunnelmiin osallistuessaan kahden viikon mittaiselle Kamal Expedition -tutkimusmatkalle vuonna 2014.
Päivi Arvonen vaikuttui Saharan luolista löytyneistä kalliomaalauksista, jotka kertovat ajasta, jolloin seutu oli vihreää savannia. Kuva: Kari SalonenArvonen kävi ensimmäistä kertaa Egyptissä jo vuonna 1993, sillä hänen suuri haaveensa oli nähdä Gizan pyramidit. Kairo näyttäytyi sillä matkalla kaoottisena kaupunkina, mihin hän ei ikinä haluaisi palata.
Toisella matkalla vuonna 2000 jokin Egyptissä alkoi kiehtoa, ja vuonna 2004 alkanut arabian kielen opintomatka venyi lopulta kahdentoista vuoden työskentelyperiodiksi. Egyptistä tuli naisen toinen koti.
Pyhtään Stockforsin ruukissa on nähtävänä muutama kuva Arvosen Egyptissä asumisen ajalta, mutta suurin osa kuvista on peräisin Saharan safarilta tutkimusmatkalta, missä seurue ajoi 2000 kilometriä vaihtelevissa aavikkomaisemissa.
"Matka oli huikea. Toivon, että kuvien myötä katsoja pääsee aavikolle."
Aavikolle todella pääsee ja erinomaisessa ympäristössä, kun 64 kuvan näyttely on ripustettu rosoiseen ja hämärään piippuhalliin. Nähtävillä on maalauksellisten dyynikuvien lisäksi kuvia kalliotaiteesta, joka kuvaa aikaa, jolloin Sahara oli vielä vehreää savannia. Sateiden aikaa kesti tuhansia vuosia, ja silloin asukkaiden elinkeinoina olivat metsästys ja keräily.
Myös kuva strutsinmunien kuorista hiekassa muistuttaa tuosta ajasta.
Monsuunisateet vähenivät ja loppuivat kokonaan noin 5 500 vuotta sitten. Asukkaiden oli pakko muuttaa Niilin laaksoon. Sahara autioitui.
Kuvat tuovat mieleen meneillään olevan ilmastonmuutoksen, joka saattaa lähitulevaisuudessakin liikuttaa kansoja maasta ja maanosasta toiseen, kun säätila tekee elämisen sietämättömäksi.
Arvosta arvelutti lähteä matkalle, missä elettiin vailla mukavuuksia päivän polttavassa helteessä ja yön koleudessa. Mutta matka palkitsi upeilla elämyksillä. Erityisesti Arvoselle jäivät mieleen auringonlaskut ja tähtitaivas. "Ääretön avaruus saa siellä ihan uudet mittasuhteet."
Stockforsin ruukin hiomoalueella Kymijoen rannassa on muutakin nähtävää kuin Aavikon valoa -näyttely. Stockfors Art Festival 2021 levittäytyy viereiseen hylättyyn tehdasrakennukseen ja tarjoaa erikoisia elämyksiä viuhahtajista kummituksiiin ja pääkalloista muumioihin. Rouhean ruosteinen ja röpelöinen ympäristö on omiaan tuomaan esiin näidenkin teosten omaperäisyyttä.
Käytännön taidetta ja nostalgiaa pursuaa alueella oleva Pakkausmuseo, mihin Päivi ja Reino Uusitalo ovat keränneet muistoja vuosikymmenten takaa. Näyttely on laajentunut pienestä mummonmökistä viereiselle navetanvintille.
Aavikon valoa ja menneisyyden jälkiä -valokuvanäyttely ja Stockfors Art Festival 2021 Stockforsin ruukkialueella Pyhtäällä 12.6.–31.8.2021, ti–su klo 11-17. Linnuista kiinnostuneilla naapurissa toimii Pyhtään lintuhoitola.
Lue myös:
Suomalaislehmät puhuvat Berliinissä – ”Tämä näyttely on paluu lapsuuden kesiin”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




