Ihmiset & kulttuuri

"Pahimmillaan yksinäisyys katkeroittaa", psykoterapeutti suree – maaseudulla yhteisön rooli yksinäisten auttamisessa voi olla suuri

Moni kärsii yksinäisyydestä, joka on näkymätöntä, sanoo psykoterapeutti Antti Ervasti. Hän kirjoitti kirjan yksinäisyydestä, koska hän haluaa avata ihmisten silmät sen moninaisuudelle.
Sanne Katainen
Psykoterapeutti kirjoitti teoksen yksinäisyyden monista muodoista elämänkaaren eri vaiheissa. Antti Ervasti liikkuu päivittäin merenrantamaisemissa, sillä vesi on hänelle rentouttava elementti.

Lapsena Antti Ervasti vetäytyi huoneeseensa elokuvien, videopelien ja sarjakuvien maailmaan. Yksinäisyyden tunne verhosi hänen elämäänsä.

Vanhemmat huomasivat pian pojan eristäytyvän luonteen ja alkoivat kannustaa häntä erilaisten harrastusten pariin. Äiti kehotti poikaa pyöräilyyn, uimiseen ja kavereiden kanssa ”seikkailuun”.

”Onneksi minulla oli välittäviä ihmisiä ympärilläni. Kun on itse selvinnyt yksinäisyydestä ja muista elämän kriisipisteistä, niin se on sytyttänyt halun auttaa myös muita ihmisiä”, kuvailee nyt 45-vuotias psykoterapeutti Antti Ervasti.

Ervastilta ja kuvittaja Matti Pikkujämsältä on ilmestynyt juuri kirja Yksi näistä hetkistä, joka kertoo yksinäisyydestä ja yksinolosta. Kirja nostaa esiin yksinäisyyden monia muotoja lapsuudesta vanhuuteen ja antaa eväitä yksinäisyydestä selviytymiseen.

”Yksinäisyys koskettaa meitä jokaista. Myös pandemia-aika on pahentanut yksinäisyyttä koko maailmassa. Korona on synnyttänyt aivan uudenlaisia yksinäisyyden muotoja, joista emme vielä edes tiedä.”

Yksinäisyyden monimuotoisuutta käsitellään Ervastin mielestä julkisessa keskustelussa aivan liian vähän.

”Yksinäisyys ei ole sitä, että olet eristäytynyt omaan kotiisi. Myös sosiaaliset ihmiset voivat kokea yksinäisyyttä omassa perheessä, parisuhteessa tai työpaikalla. Silloin yksinäisyys on näkymätöntä.”

Yksinäisyydestä selviytyneiden ihmisten tarinat loistavat myös poissaoloaan mediassa. Niitä pitäisi hänen mukaansa olla enemmän, jotta nähtäisiin, että kuka tahansa voi olla yksinäinen.

Ihmismielen monimutkaisuus ja nerokkuus on aina kiehtonut Antti Ervastia. Parikymppisenä hän opiskeli uskontotiedettä sekä filosofian ja sukupuolen tutkimusta Lancesterin yliopistossa Englannissa.

Tie kohti psykoterapeutin uraa lähti aukenemaan vasta myöhemmällä iällä 2000-luvun alussa, kun hän aloitti sosiaalialan opinnot ammattikorkeakoulussa Helsingissä.

”Palkitsevinta työssäni on, kun pystyn tukemaan ja auttamaan ihmisiä. Eihän terapeutti mitään totuuksia tiedä, mutta on hienoa, kun asiakas alkaa nähdä itseään ja omia kykyjään realistisemmin sekä voimaan paremmin. Ne hetket vetävät todella nöyräksi ja kiitolliseksi”, Ervasti sanoo.

Koska työ on istumatyötä, vapaa-ajan on oltava hänelle palauttavaa. Kuntosalilla käyminen kuuluu arkeen, mikä on hänelle tietoista läsnäoloa itsensä kanssa.

Korona-aikana hän löysi itsensä monien muiden suomalaisten tapaan luonnon helmasta. Kodin lähellä siintää merenranta ja metsää, missä hän pyrkii kävelemään päivittäin 10 000 askelta. Meren aallot vievät rauhan ja levollisuuden lähteille.

Psykoterapeuttia huolestuttaa kovasti se, että maaseudulla asuvien yksinäisyys on yleistynyt ja syventynyt. Hän muistuttaa, että Suomi ei ole irrallinen saareke vaan maaseudulla asuvien yksinäisyys on lisääntynyt samalla tapaa muun muassa Japanissa.

”Maaseudulla yhteisön rooli yksinäisten auttamisessa on suurempi kuin pääkaupunkiseudulla. Pienillä paikkakunnilla ihmiset tietävät usein toisensa, ja se on rikkaus. Tuttavalle voi tarjota apua vaikka arkisten asioiden hoitamisessa. Silloin vahvistuu kokemus, että on oikeasti tärkeä ja että joku välittää.”

”Jos vaistoaa, että ystävä on yksinäinen, niin voi suoraan kysyä, koetko sinä yksinäisyyttä tai mitä sinulle kuuluu. Nämä kysymykset eivät ole vaarallisia. Jos ihmisen yksinäisyys on massiivista ja siihen liittyy muitakin ongelmia, niin ei voi olettaa, että ihminen pystyy itse korjaamaan tilannetta.”

Vastuuta ei pitäisi sysätä silti liikaa yksittäisen ihmisen harteille. On päättäjien tehtävä huolehtia, että jokaisessa kylässä ja kunnassa olisi saatavilla kriisi- ja tukipalveluita, edes verkkovälitteisesti. Verkkopalvelut eivät tietenkään korvaa kasvokkaista vuorovaikutusta, mutta toimivat täydentävinä tukimuotoina, hän painottaa.

”Olisi tärkeää, että maaseudulla olisi matalan kynnyksen palveluita, jotka tuotaisiin helposti ihmisten saataville. Huoltoasemien kahviloihin tai kyläkauppoihin voisi esimerkiksi jalkautua ammatti-ihmisiä juttelemaan ihmisten kanssa säännöllisin väliajoin ja ohjata tarvittaessa avun piiriin.”

Yksinäisyys on Ervastin mukaan syvimmillään viiltävä ja ahdistava kokemus, jota kukaan ei vapaaehtoisesti halua. Siihen voi liittyä masennusta, mielen hyvinvoinnin haasteita, päihteiden käyttöä ja fyysisiä oireita. Toivottomuus voi varjostaa omaa mieltä.

”Pahimmillaan yksinäisyys tekee kyyniseksi ja katkeroittaa maailmankuvaa. Voi tulla tunne, ettei kukaan välitä ja muihin ihmisiin luottaminen on vaikeaa. Se on joskus tunnekokemuksena ihan todellinen, jos ihmisellä ei ole ollut riittävästi välittäviä ihmisiä ympärillä.”

Yksinäisyyden juuret voivat ulottua jo lapsuuteen ja nuoruuteen. Menneisyydessä on saattanut olla koulukiusaamista, jolloin ulkopuolisuuden tunne on päässyt vahvistumaan. Yksinäisyys on saattanut muodostua osaksi identiteettiä.

”Toivoisin, että vanhemmat ja lasten kanssa vuorovaikutuksessa olevat ihmiset kiinnittäisivät huomiota kaikenlaisiin lapsiin. Myös levottomasti käyttäytyvät lapset voivat kokea yksinäisyyttä. Mitä varhaisemmassa vaiheessa lasten ja nuorten ongelmiin päästään puuttumaan, sitä paremmin voidaan tukea toisenlaiselle polulle”, hän sanoo.

Erilaiset elämänkriisit, jotka järkähdyttävät ihmisen turvarakenteen ympäriltä, voivat aiheuttaa myös yksinäisyyttä. Tällaisia ovat esimerkiksi avioero.

Ervasti lohduttaa, että yksinäisyys ei ole kuitenkaan pysyvä olotila. Tunnelin päässä pilkehtii aina valon säteitä.

”Jos ei ole akuutti yksinäisyyden tila, niin voi miettiä, kehen läheiseen voisi olla yhteydessä. Voi myös pohtia, mitkä omat puuhat tuntuisivat hyvältä ja onko yksinäisyydessä jotain hyvää.”

Omassa elämässäänkin hän vaalii kykyä säilyttää uskonsa ja toivonsa vastoinkäymisten ja kriisienkin kohdatessa. On luotettava siihen, että elämä kantaa.

”Haluan elää siten, että jokaisen päivän jälkeen voin katsoa itseni peilistä ja sanoa itselleni, että olen yrittänyt tehdä tänään parhaani.”

Sydäntä lähellä ovat rakkaat ihmiset, jotka hyväksyvät hänet sellaisena kuin on.

Ervasti nauttii myös reissuista lapsuutensa maisemiin Kuopioon, jonne hän suuntaa useamman kerran vuodessa tapaamaan perhettään ja läheisiään.

”Elämä Kuopiossa on hyvällä tavalla hidastempoisempaa kuin Helsingissä. Kun Pohjois-Savoon saapuu, niin arjen rytmi muuttuu heti rennommaksi”, hän sanoo.

Lue lisää

Tyttöjen kokema ahdistus ja yksinäisyys lisääntynyt pandemia-aikana selvästi poikia enemmän – "Pandemia on ollut pommi, joka on laukaissut jotain"

Porvoolaisäiti kehitti Kaverisovelluksen – Maksuton palvelu auttaa löytämään samanhenkistä seuraa joko etänä tai livenä vaikka koiralenkille tai kahvikupin ääreen

Yli 60-vuotiaiden yhteydenpito ystäviin näyttää vähentyneen – koronaepidemia lisännyt yksinäisyyttä, ilmenee Eläkeliiton teettämästä kyselytutkimuksesta

Omavaraistalous olisi kauhuskenaario – kansainvälinen kauppa on ilmastotyön avain