Ihmiset & kulttuuri

Teatteri: Palkittuun romaaniin perustuva Bolla luikertelee ihon alle – vääränlaista rakkautta väärässä paikassa väärään aikaan

Bolla Helsingin kaupunginteatterissa joulukuun 29. asti.
Ilkka Saastamoinen
Arsimin (Samuli Niittymäki) ja Milošin (Mikko Kauppila) rakkauden tiellä on ylittämättömiä esteitä.

Laadukkaasti toteutettuun näytelmään eläytyessä 2 tuntia 40 minuuttia menee kuin siivillä. Niin käy Pajtim Statovcin Finlandia-palkittuun kirjaan perustuvaa Bollaa katsoessa.

Koskettava tarina kertoo kielletystä rakkaudesta naimisissa olevan perheenisän, albaani Arsimin ja serbi Milošin välillä sodan jyllätessä 1990-luvun lopun Kosovossa.

Arsimin valintoja voi moittia, mutta toisaalta ne ovat inhimillisiä ja samaistuttavia. Vielä tänäkin päivänä vääränlaiseksi tuomittu rakkaus on monissa maissa kiellettyä. Eikö ihmisellä ole oikeutta rakastua ihmiseen?

Bolla tarkoittaa petoa, pirua ja käärmeenkaltaista oliota. Sellaisen lailla Bolla luikertelee ihon alle, sillä Arsimin ja Milošin kaltaisia kohtaloita on maailma väärällään. Näytelmä pistää myös miettimään, mitä sota tekee ihmiselle. Moni ei toivu koskaan, kykene työskentelemään saatikka rakastamaan. Mitä haaskuuta.

Kun sotaa ei ole kokenut, itseään ei pysty kuvittelemaan moisen kauhun keskelle, pakolaiseksi tai sodasta etäämmällä kärsiväksi. Ehkä kannattaa kuitenkin yrittää.

Bollaa kannattaa ehdottomasti matkustaa katsomaan kauempaakin.

Esitys ansaitsee erityiskiitokset väkevästä valojen ja äänitehosteiden käytöstä sekä pyörivästä lavasta, jolla maisema vaihtuu sulavasti. Välillä ollaan kahvilassa, Arsimin tai Milošin kodeissa, tilapäisissä majapaikoissa ja mielisairaalassa.

Romaanin on sovittanut näytelmäksi Tuomas Timonen ja ohjannut Milja Sarkola. Päärooleissa nähdään Samuli Niittymäki, Mikko Kauppila ja Jessica Gra­bowsky.

Lue lisää

Pajtim Statovcin romaani Bolla valittiin arvostetun kirjallisuuspalkinnon ehdokkaaksi Yhdysvalloissa

Eespäin, eespäin tiellä Thalian

Hitaasti koronteenikuplaan hiipivä toivo laukaisi itkettävän ikävän

Teatteriarvio: Peppi Pitkätossun matkaan voi hypätä omalta kotisohvalta käsin – ruudulle puristettu teatterielämys on kompromisseista huolimatta riemukas kokemus