Kantri

Mystinen patsaspuisto yllättää kävijänsä – osa patsaista on jo peittynyt sammaliin ja nyt niitä kaivetaan hellästi esiin

Video tarjoaa piipahduksen Veijo Rönkkösen patsaspuistoon Parikkalassa, joka on paitsi ITE-taidekeidas myös vaikuttava puutarhakohde.
Saara Lavi
Kuvataitelija Atte Paju vastaa patsaspuiston toiminnasta ja vaalii Veijo Rönkkösen elämäntyötä.

Parikkalan Patsaspuisto on vuonna 2010 yllättäen menehtyneen Veijo Rönkkösen elämäntyö. Runsaan puolen hehtaarin alueella on 560 Rönkkösen vuosina 1960–2009 tekemän betoniveistoksen lisäksi yli 500 eri kasvilajia.

Osa patsaista on sammalen peitossa. Pääosin sammal saa jäädä sijoilleen, sillä se kuuluu puiston yleisilmeeseen ja kertoo ajan kulusta. Joidenkin patsaiden kasvot sammal peittää jo kokonaan. Niitä on nyt varovasti rapsuteltu pitkästä aikaa esiin.

"Välillä tuntuu melkein, kuin kasvot olisivat ilahtuneet ja vetäneet henkeä, kun ne tulivat sammalen alta päivänvaloon", kertoo kuvataiteilija Atte Paju, joka on viitisen vuotta vastannut puiston toiminnasta.

Pajun mielestä kasvojen esiin tuominen on perusteltua, koska ilmeet kertovat hahmoista paljon. Lisäksi sammalkerros rapauttaa betoniveistoksen pintaa, jolloin kasvojen piirteet kärsivät.

Lue lisää

Luonnonsuojelu ei sovi ihmiselle, väittää Pekka Juntti

Perunan mainetta on kolhittu syyttä, mutta vaatimaton mukula ansaitsee ylistystä

Aikakausien kohtaaminen – muinaisvaatteet vievät mielenkin menneeseen

Lukiolaisen verinen kauhuelokuva päätyi paikallisen kuvataiteilijan käsiin – nyt Teemu Nikki on palkittu elokuvaohjaaja