Kantri

Kustaa Vaasakin sen jo tiesi – suomalainen ryijy on kansantaidetta parhaimmillaan

Mummolan seinällä riippuva vuosiluvulla koristeltu perinneteos, ruusukuvio tai räiskyvän moderni, pörheä väriloisto. Suomalaisista ryijyistä on moneksi, ja kiinnostus niihin on kasvussa.
Saara Lavi
Tuomas Sopasella on Suomen suurin ryijykokoelma, yli 600 ryijyä. Yksityiskohtia morsiusryijystä vuodelta 1822.

Viikinkien mukanaan tuoma ryijynkutomisen perinnetaito jalostui Suomessa kansantaiteen hienoimmaksi muodoksi, joka huomattiin Pariisin maailmannäyttelyä myöten. Ryijyjä tehtiin peitteiksi jo keskiajan lopulla, esimerkiksi 1500-luvulla Turun linnassa oli kaikkiaan runsaat 150 ryijyä.

Suomalaisia ryijyjä arvostettiin myös Ruotsin hovissa. Esimerkiksi kuningas Kustaa Vaasan tiedetään tilanneen ryijynsä Suomesta, koska ne olivat hienompia kuin Ruotsissa.

Niihin aikoihin ryijyjä alettiin käyttää myös vihkimisen yhteydessä. Niistä tuli komeita ja ne sisälsivät useita symboleita. Kansanomaisten ryijyjen kulta-aikaa olivat 1700-luvun viimeiset ja 1800-luvun ensimmäiset vuosikymmenet.

Ennen 1750-lukua tehtyjä ryijyjä on säilynyt hyvin vähän. Niitä käytettiin peittoina, ja niinpä niitä kulkutautien aikaan myös hävitettiin paljon. Vanutäkkien yleistyttyä ryijyn käyttö peitteenä hiipui. Ryijyjä ryhdyttiin käyttämään ensin päiväpeitteinä ja sittemmin seinäkoristeina.

Varsinainen ryijybuumi käynnistyi vuonna 1918 Helsingissä pidetyn ryijynäyttelyn jälkeen.

”Silloin Suomessa heräsi innostus, että meilläkin on hienoa kansantaidetta, mitä voimme esitellä maailmalle”, ryijyharrastaja Tuomas Sopanen kertoo.

Jo parikymmentä vuotta aiemmin Suomessa oli käynnistynyt uusi ryijykulttuuri, joka hylkäsi vanhat perinteet Akseli Gallen-Kallelan suunnitteleman Liekki-ryijyn johdolla.

”Se erosi selvästi aiemmista malleista olemalla epäsymmetrinen ja kuvastamalla selvää liikettä. Aiemmin ryijyt olivat hyvin staattisia ja symmetrisiä”, Sopanen kertoo.

Samaan aikaan ryijyjä ryhdyttiin tekemään koko maassa, kun tapa aiemmin oli keskittynyt Vaasa–Jyväskylä–Kotka-akselin alapuolelle. Samalla vanha perinne kansanomaisista ryijyistä kuihtui. Ryijyjen teossa yleistyivät ulkomaiset mallit ja teollisesti värjätyt langat. Suosiossa oli myös kopioida vanhoja perinneryijyjä.

Saara Lavi
Ryijyn tekeminen ei ollenkaan vaikeaa, vakuuttaa ryijyharrastaja Tuomas Sopanen ja kannustaa kaikkia kokeilemaan.

Melkein joka kodissa oli 1930-luvulla ryijy. Se oli niin tärkeä, että ryijyjä kulkeutui siirtolaisten mukana myös Yhdysvaltoihin ja Ruotsiin ja evakkojen mukana eri puolille maata sota-aikaan.

Kaupungistumisen myötä suunniteltiin pienempiä ryijyjä, jotka sopivat kerrostaloihin, keinutuoleihin ja hetekoiden taakse.

Ryijyt ovat kulkeneet suomalaisten vaiheissa näihin päiviin asti. 1950- ja 1960 -luvuilla ryijyjä suunnittelivat tunnetut taiteilijat, joiden teoksia palkittiin myös maailmalla. Sopanen mainitsee tärkeimpinä muun muassa Uhra Simberg-Ehrstömin ja Eva Brummerin. Toisin kuin kansanomaiset ryijyt, heidän ryijynsä eivät enää suoranaisesti esittäneet mitään, vaan loivat ennemmin tunnetiloja. Ne olivat myös paksuja ja pehmeitä, ja pidemmässä nukassa kuviot olivat epätarkempia.

1980-luvulla luovuttiin myös perinteisestä suorakulmaisesta muodosta. Ryijy saattoi kolmiulotteisena muistuttaa patsasta tai vaikkapa siipeä.

Saara Lavi
Osaan ryijyistä muodostuu kaunis kuvio myös takapuolelle, kuten tässä kansanomaisessa keskisuomalaisessa morsiusryijyssä, joka on 1790-luvulta.

Ensimmäisen ryijynsä Sopanen sai sisareltaan väiteltyään kasvitieteen tohtoriksi vuonna 1982. Siitä lähtien kodin seinällä on aina ollut ryijy, mutta varsinainen keräilyharrastus alkoi vasta vuonna 2005. Silloin Sopanen kiinnostui ryijyistä syvemmin, ja hänelle selvisi, ettei kansallismuseossa ei ole näytteillä yhtään ryijyä. Varastossa niitä tosin on noin 700.

”Silloin päätin, että hankin kokoelman, jolla voin kattavasti esitellä suomalaisen ryijyn historiaa.”

Sopasen kokoelman vanhin ryijy on todennäköisesti vuodelta 1707. Se lienee yksi Suomen vanhimpia, ja vanhin, jossa on kuvallinen aihe. Ryijyn ikää ei pysty radiohiilellä määrittämään, mutta konservaattorit uskovat vuosiluvun pitävän paikkansa. Historioitsijat taas eivät ota asiaan kantaa.

Vanhoista kansanomaisista ryijyistä liikkuu markkinoilla runsaasti kopioita.

Kun Sopaselle tarjotaan vanhaksi oletettua ryijyä, hän kysyy yleensä ensimmäisenä, onko siinä hapsut. ”Oikeasti vanhoissa ei ole. Jos kansaomaisessa ryijyssä on hapsut, se on kopio. Joskus vuosilukuakin on muutettu.”

Pääsääntöisesti vanhat ryijyt ovat kaikki yksittäiskappaleita. Eri alueilla on ollut paikallisia perusmalleja, joiden pohjalta jokainen tekijä on kutonut hieman oman tyylisensä ryijyn. Kuvioinnissa toistuvat useimmin morsiamet, elämänpuut, ristit, tähdet ja sydämet.

”Tekijät halusivat itse luoda, ja tulokset ovat hienoja. On nähty hirveän paljon vaivaa, että on saatu aikaan jotain kaunista.”

1980-luvulle asti ryijyt olivat pääasiassa villaa. Nyt joukossa voi olla mitä tahansa tekoruusuista joulu­koristeisiin ja piippurasseihin.

Saara Lavi
Yksityiskohta Inka Kivalon ryijystä “Hevosloimi” vuodelta 1985.

Lue lisää

Vuoden artesaani loihtii valokuvista ryijykaavoja ja villasta ryijyjä – yhteistyö vaikeasti työllistyvien kanssa on taitajalle sydämen asia

Ryijyt olivat kovaa valuuttaa sata vuotta sitten

Miksi ostaa, kun voi lainata? Asikkalan kirjastoon perustetun tavaralainaamon hiteiksi nousivat kasvikuivuri ja höyrypesuri

Oman äidin sairastuminen sai Liisa Seppäsen kiinnostumaan muistisairauksista – "Omainen kannattelee sairastuneen muistia ja pitää tämän elämäntarinaa koossa"