Eläintuhkaamon arki on uurnia, byrokratiaa ja tunteiden kirjoa - "Hamsteria tai hevosta surraan yhtä lailla"

Uurnia on valikoimissa kymmeniä erilaisia. Kuva: Stiina Hovi

Metsän reunassa on rakennus, josta kohoaa leveä piippu. Sen suulla väreilee lämmin ilma. Sieltä jonkun rakas lemmikki lähtee lempeiden tuulten matkaan.

Musta labradorinnoutaja ­tulee tervehtimään. Se on vahvasti elossa. ”Fani on jo 11-vuotias, mutta hyvin virkeä”, nauraa Virve Heikki, Metsäkulman eläintuhkauksen omistaja.

Iitin Mankalassa sijaitseva Metsäkulma on täyden palvelun talo. Yrityksen kantava idea on tarjota apua eläimen koko elinkaaren ajan. Virve Heikki on kokenut eläintenkouluttaja, joka pitää jatkuvasti muun muassa koirakursseja.

”Voin olla mukana pennun taipaleella alusta saakka ja lopussa tehdä sille sen viimeisen palveluksen. On hienoa saada olla mukana läpi eläimen elämän.”

Metsäkulman vastaanottotilan seinillä on vehreä koivumetsä ja katossa vaeltavat pilvet. Pöydällä on nenäliinoja. ”Niitä kuluu paljon”, Virve Heikki kertoo.

Lemmikki on monelle elämän pisin ja luotettavin suhde. ”Lemmikki voi olla ainoa tuki ja turva, ja kun se kuolee, on menetys melkoinen. Se ei ole vain eläin.”

Heikki sanoo, että jokaisen eläimen kohtalo koskettaa: ”Siksi haluan pitää eläinkoulutukset työssä mukana, että se toinenkin puoli toteutuu, ei pelkästään suru ja kuolema.”

Vanhemman ihmisen luopuessa lemmikistään tämä usein pohtii, voiko ottaa enää seuraavaa. Joku taas haluaa elämänsä eläimet aikanaan mukaan omaan hautaansa. ”Sitten mietimme yhdessä, haluaako ihminen itse tulla haudatuksi vai tuhkatuksi. Se vaikuttaa uurnavalintaan.”

Metsäkulmassa on tuhkattu kissojen, koirien ja hevosten lisäksi myös jyrsijöitä, lintuja ja matelijoita. ”Eläimen koko ei määrää sitä, miten tärkeä perheenjäsen siitä tulee. Hamsteria tai hevosta surraan yhtä lailla."

Metsäkulman eläintuhkaamossa yksikään päivä ei ole samanlainen, kertoo Virve Heikki. Kuva: Stiina Hovi

Yrittäjägeenin Virve Heikki sai vanhemmiltaan. Hän kouluttautui alun perin viljelijäksi ja selvitti, olisiko kotitilan jatkaminen kannattavaa. ”Ei ollut, tila on liian pieni.”

Useampi vuosi vierähti kotiäitinä. Virve miehineen pohti, mikä olisi toimiva yritysidea. ”Saunan lauteilla vähän vitsinä heitettiin, että hevostuhkaamoa ei kaakkois-Suomessa ole.”

Pariskunta alkoi tutkia asiaa tarkemmin ja totesi, että ajatus ei olekaan huono. Tarvetta olisi.

Vei kuitenkin lähes kaksi vuotta, ennen kuin yritys käynnistyi. Pelkästään laitteistojen hankkiminen vaati valtavasti taustatyötä, lupabyrokratiasta puhumattakaan. ”Lisäksi rakensimme koko tuhkaamorakennuksen. Vuonna 2017 tässä kasvoi vielä metsää.”

Alalle ei kouluteta, vaan kaikki selvitystyö on yrittäjän itsensä varassa. ”On tässä saanut olla pelle pelottomana monessa asiassa”, Heikki hymyilee.

Investoinnit olivat alkuun isot. Pelkät uunit maksoivat 100 000 euroa. ”Ei tätä ihan hetken mielijohteesta olisi pystyyn polkaistu. Tässä on oppinut valtavasti, ja byrokratian kanssakin pärjää, kun on aina pari askelta edellä”, hän hymähtää.

Massiiviset uunit täyttävät miltei koko tuhkaamo­salin. Ne on hankittu Britanniasta. Virve Heikki puolisoineen kävi siellä tutustumassa eri valmistajien uuneihin ja paikallisiin eläintuhkaamoihin.

”Toinen oli pieni, yksilöllinen paikka ja toinen valtavan volyymin bisnes, jossa kuolleet lemmikit otettiin luukusta vastaan, sullottiin säkkeihin ja heitettiin lavalle. Siinä sai hetken nieleksiä”, Heikki kertoo. ”Haluan käsitellä kuolluttakin eläintä kuin elävää. Sitä ei viskellä tunteettomasti kuoleman jälkeenkään vaan kohdellaan kunnioittaen.”

Matkan jälkeen kirkastui entistä enemmän, millaista palvelua hän haluaa asiakkaille tarjota: yksilöllistä ja arvostavaa. ”Teen tätä täydellä sydämellä, rakkaudesta eläimiin.”

Uuneissa on erikokoisia kammioita. Hevosille tarkoitettu uuni on niin suuri, että siihen mahtuu iso työrotuinenkin.

”Minulle on tärkeää, että pystyn tarjoamaan aidon yksilötuhkauksen pienellekin eläimelle. Uuneja ei meillä jaeta lokeroihin, jolloin tuhkat eivät voi sekoittua viereisen lokeron kanssa”, Heikki kertoo. ”Asiakas voi olla varma, että vain oman lemmikin tuhkat tulevat kotiin.”

Massiiviset uunit täyttävät koko tuhkaamosalin. Isoimpaan kammioon mahtuu tuhatkiloinen hevonen. Kuva: Stiina Hovi

Virve Heikki pitää polttopäiväkirjaa jokaisesta eläimestä: ”Byrokratia on tässäkin hommassa melkoinen. Kaikista eläimestä pitää täyttää 14-kohtainen asiakirja, joista viranomaisia kiinnostaa tasan kaksi kohtaa.”

Pieneläintuhkaamo ei voi tuhkata tuotantoeläimiä, vaikka nämä olisivatkin lemmikin asemassa. ”Meillä on luvat kaikkien muiden paitsi märehtijöiden tuhkaamiseen.” Märehtijöiden tuhkaus onnistuu vain Honkajoella tarkkojen lakimääräysten takia.

Uunien yli tuhannen asteen lämpö jälkipolttimoineen varmistaa sen, että ympäristöön ei kulkeudu edes savukaasuja. Polton huomaa ainoastaan lämpöväreilystä piipunsuulla. Tuhkaamosalissa ei haise juuri millekään.

Tuhkaus on tarkkaa työtä. ”Valvon joka polton alusta loppuun ja säädän polttimia tarpeen mukaan. Lämpö ei saa nousta liikaa”, Virve Heikki selvittää.

Kun tuhkaus on valmis ja uunit sammutettu, niiden pitää antaa jäähtyä. Hevosen tuhkaus kestää jopa 12 tuntia.

Tuhkauksen jälkeen tuhkat mahdollisine luujäänteineen jauhetaan hienoksi ja laitetaan asiakkaan valitsemaan uurnaan, joita on kymmeniä erilaisia. On keraamisia, puisia, metallisia ja pahvisia. ”Pahvisesta tuhkat on kätevä sirottaa. Se myös maatuu haudattaessa täysin”, Heikki valaisee.

Osasta uurnista ei edes tunnista, mikä kyseessä on. Ne näyttävät patsailta, mutta kätkevät lemmikin jäänteet.

Uurnia tarvitaan montaa kokoa. Pieneläimestä tuhkaa jää joitain desilitroja, hevosesta 18–30 kiloa.

Tuhkasta ja eläimen karvoista tai jouhista voi myös teettää yksilöllisiä koruja ja muistoesineitä. Virve Heikki valmistaa ne itse. ”Kehitän tätä puolta koko ajan sitä mukaa, kun asiakkailta tulee toiveita. Käsillä tehdessä saan myös purettua työpäivän asiat.”

Korujen lisäksi asiakas voi teettää eläimestään tassun- tai kavionjälkivaloksen. Lisäksi tilattavissa on hautakiviä ja muistomerkkejä.

Tuhkaamon lähellä sijaitsee muistolehto, johon sirotellaan yhteistuhkattavien eläinten tuhkat sekä ne, joita asiakas ei halua itselleen.

Eläimen tuhkasta ja karvoista voi teettää korun muistoksi. Virve Heikki tekee ne itse. Kuva: Stiina Hovi

Virve Heikin metsästysharrastus on osoittautunut hyödylliseksi työn kannalta. ”Pystyn tarvittaessa lopettamaan eläimen tuossa pihalla. Esimerkiksi hevoselle oikein tehty ampuminen on lempein tapa lähteä, se ei ehdi tajuta mitään.”

Hän noutaa klinikoilla, eläinlääkäriasemilla ja kotona lopetettuja eläimiä tuhkattaviksi. ”Minulta on myös kysytty, veisinkö lemmikin lopetettavaksi omistajan puolesta. Siihen en suostu. Omistajan kuuluu olla eläimen rinnalla loppuun asti. Se kuuluu asiaan.”

Jotkut asiakkaat ovat tuoneet eläimensä tuhkattavaksi jopa aggressiivisessa mielentilassa. ”Ymmärrän, että siinä luopumisen tuska puretaan minuun.”

Tuhkia noudettaessa moni pyytää aiempaa käytöstään anteeksi. ”He ovat saaneet prosessoitua asian ja hyväksyneet sen lopulta. Etenkin ensimmäisen eläimen kohdalla tätä tapahtuu, se on vaikein paikka.”

Osalle asiakkaista lemmikin lopetus on helpotus, koska he ovat pähkäilleet asiaa mahdollisesti jo pitkään. ”Ollaan oltu kuin löysässä hirressä, kun on mietitty onko ratkaisu oikea”, Heikki sanoo.

”Pitää aina mennä eläimen etu edellä. Jos se ei pysty enää toteuttamaan lajityypillistä käytöstä eikä tekemään asioita, joita rakastaa, sen on aika mennä. Mieluummin hiukan liian aikaisin, kuin liian myöhään.”

Hevosia on tuotu tuhkattavaksi Oulusta saakka. Virve Heikki hakee niitä itsekin satojen kilometrien päästä, sillä hevosia tuhkaa vain pari muuta paikkaa Suomessa. Pieneläintuhkaamoita on viitisenkymmentä.

Hevosen tuhkaaminen maksaa noutoineen, uurnineen ja muine kuluineen noin tuhat euroa. Ihmiset ovat kuitenkin valmiita maksamaan palvelusta. ”Moni haluaa hevosensa takaisin kotiin. Läheskään joka paikkaan ei voi hevosta haudata, joten tuhkaus on silloin ainoa vaihtoehto.”

Yksikään päivä ei ole samanlainen. ”Työ vaatii melkoista multitaskingia. Kotiäitinä olo on siihen aika hyvin opettanut”, Heikki hymyilee.

Surevan asiakkaan kohtaaminen vaatii myös erilaista mielentilaa kuin koiranpentujen koulutus.

Työpäivän jälkeen pitää pystyä nollaamaan oma pää: ”On pitänyt opetella omien tunteiden käsittely ja ulos kanavointi. Työstä ei tulisi mitään, jos patoaisin kaiken sisälleni.”

Etukäteen ei voi tietää, kauanko asiakkaan kohtaaminen kestää. Joku törmää sisään kiireellä ja lähtee saman tien. Toisen kanssa voi mennä helposti tunti: ”Koko perhe on tuomassa lemmikkiä. Lapset ovat tehneet sille omat kortit, joista luetaan värssyjä. Vietetään yhteinen hetki.”

”Kovin paikka itselleni on, kun tuhkattavaksi saapuu eläin, jonka elämää olen seurannut useamman vuoden”, hän kertoo.

Kotona elämän jatkuvuudesta muistuttavat viisi koiraa, kaksi kania, kissa ja noin kuusikymmenpäinen lauma erilaisia ankkoja ja hanhia.

Vaikka omienkin lemmikkien kuolema on jonain päivänä tosiasia, ei Virve Heikki mieti sitä aktiivisesti. ”Ei elämisestä tulisi kuolemaa jatkuvasti suremalla mitään. Se tulee eteen, kun tulee.”