Pienten maailmassa eletään sovussa

Pirkko Punarinta koteineen on yksi kuvataiteilija ja kuvittaja Saara Vallinevan monista taidonnäytteistä. 

Kirjoituskone, joka mahtuisi ­tulitikkurasiaan. 

Sinitiainen kylpee. 

Maistuisiko sentin kokoinen räiskäle? 

Pikkiriikkinen ballerina valmiina piruettiin. 

Mitä kaikkea syntyykään, kun taiteilija yhdistää kierrätysmateriaalit ja mielikuvituksen. 

Pirkko Punarinta ja hänen ystävänsä sinitiainen. 

Hiirellä oli hetki aikaa hengähtää kotisohvalla. 

Hahmojen tekeminen vaati pikkutarkkuutta. Joskus tarvitaan jopa hammaslääkärin välineitä. 

Peukalonpään kokoisen soittorasian kansi on auki ja pikkiriikkinen ballerina valmistautuu piruettiin. Makeannälkään tarjoillaan hädin tuskin sentin kolikon peittäviä räiskäleitä. Teetä on tarjolla kupeista, joihin juomaa mahtuu nipin napin sormustimellinen.

Laatikoston päällä istuva Pirkko Punarinta katselee tulijaa ystävällisesti mustilla helmisilmillään. Kohta se taitaa avata nokkansa ja sanoo jotain ­mukavaa.

Tämä valloittava miniatyyritodellisuus on syntynyt kuvataiteilija ja kuvittaja Saara Vallinevan, 36, käsissä.

Vallineva kertoo pienoisjuttujen aina kiehtoneen – että voi olla olemassa jotain pientä, mutta ihan oikeaa. "Ne elävät pienoismaailmassa, mikä ei näy meille ihmisille."

Muutaman vuoden ikäisenä hän piirsi isoille papereille teitä ja teki päälle savesta hahmoja.

Ensimmäisen nukkekodin Vallineva sai ihan lapsena. Nukkekoti oli ostettu. Vallinevan ollessa hiukan yli 10-vuotias hänen pappansa teki nukkekodin, jonka sisustuksen tuleva taiteilija suunnitteli ja teki.

Vallineva kertoo, että noihin aikoihin häntä kiusattiin koulussa. Vastapainoksi nukkekodissa asui sulassa sovussa lapsia ja eläimiä. "Ne olivat kaikki kilttejä toisilleen, vallitsi ihana ja hyväksyvä ilmapiiri."

Papan tekemä nukkekoti on edelleen tallessa Vallinevan kotona.

"Joskus 17-vuotiaana aloin haaveilla lastenkirjojen kuvittamisesta", Vallineva kertoo.

Haaveesta tuli totta vuosia myöhemmin, kun Vallinevan ja Eppu Nuotion tiet kohtasivat. Tämän seurauksena syntyi viime vuonna ilmestynyt kirja Pirkko Punarinta ja kadonnut polkupyörä.

Satukirja saa jatkoa, kun tämän vuoden toukokuussa ilmestyy kirja Kauko Kivitasku ja kadonnut onnenkivi.

Molemmat tarinat sijoittuvat pienelle saarelle, joka sijaitsee keskellä suurta merta.

Vallinevan työhuone on täynnä maalipurkkeja, tilkkuja, lankakeriä, neppareita, kyniä, siveltimiä ja rautalankaa. Työpöydällä on jopa hammaslääkärin välineitä.

Laatikon pohjalta löytyy hiirtä muistuttava hahmo. "Tämä sellainen pullero, josta piti tulla kokki. Sillä oli hattukin."

Vallineva alkaa siveltimellä levittää pulleron päälle liimaa, johon hän liimaa pienen pieniä ruskeita langanpätkiä. Pikku hiljaa pullero alkaa kuin alkaakin näyttää hiireltä.

Pullero, kuten Pirkko ja monet muut Vallinevan hahmot, saavat alkunsa rautalankakehikosta. Sen päälle liimataan kangassuikaleita. Sitten on vuorossa maalaus. Sen kuivuttua päälle liimataan villalankahahtuvia. Silmiksi lasihelmiä tai nappeja, nokka paperista ja lakkaa päälle.

Vallineva kertoo suunnittelevansa hahmoja etukäteen, mutta niistä tulee aivan omanlaisiaan työvaiheiden edetessä. "Eivät ne juuri koskaan ole sellaisia kuin aluksi ajattelin. Syntyy oma persoona."

Pirkosta tuli iloinen ja hassu, se ei sure huomista.

Kauko Kivitasku -kirjassa tutustutaan myös Eero Erakkorapuun. Se katsoo maailmaa rauhallisesti ja maalaa vesiväreillä, Vallineva kertoo. "Sellainen sunnuntaimaalari."

Vaikka Vallineva on tehnyt paljon lintuja, jopa korttisarjan verran, hän olisi miniatyyrinä mielikuvitusjyrsijä. Erityisen mielellään hän kertookin tekevänsä metsähiiriä ja päästäisiä sekä ötököitä.

"Tapa tehdä on löytynyt kokeilemalla, ja olen kokeillut kaikenlaista", Vallineva kertoo.

Hän käyttää mielellään kierrätysmateriaaleja, kuten vanhojen kirjojen kansia. Työhuoneesta löytyy esimerkiksi kannesta tehty pieni sininen pöytä, jonka jalat ovat pienten veitsien ja haarukoiden kahvoja.

Koska Vallineva on opiskellut muun muassa keramiikan tekemistä, pienten maailmassa on käytössä keraamisia mukeja ja teekannuja. Sinitiainen nauttii vaahtokylvystä keraamisessa kylpyammeessa.

Monet esineet on tehty polymeerimassasta.

Koulutukseltaan Vallineva on kuvataiteen maisteri. Hän opiskeli kandidaatiksi Taideteollisessa korkeakoulussa keramiikka- ja lasitaiteen osastolla ja jatkoi maisteriopintoihin Amsterdamiin, missä hän valmistui taiteen maisteriksi kuvataiteen osastolta.

Lopputyönään hän teki suuren installaation, joita on syntynyt myös valmistumisen jälkeen. Niitä on ollut esillä myös taidenäyttelyissä.

Kerran vuodessa Vallineva matkustaa Irlantiin Monaghaniin, jossa sijaitsee taiteilijaresidenssi. Ideoiden ja inspiraation lisäksi kotiintuomisina on vaikkapa simpukoita, sellaisia, joista yhdessä asuu Eero Erakkorapu.