Koneet & autot

Joko nyt on sähköauton vuoro - Vuoden Auto 2021 -kisassa mukana 27 uutta automallia

Auto- ja liikennetoimittajat ry:n jäsenistä koostuva yli 100-henkinen tuomaristo valitsee joukosta parhaan.
Jarmo Palokallio
Škoda Octavia on yksi tämänvuotisista uutuusautoista, joka kisaa Vuoden Auto 2021 -tittelistä.

Perinteikkäästä Vuoden Auto Suomessa -palkinnosta kilpailee tällä kertaa 27 uutuusmallia. Voittaja selviää ensi vuoden alussa järjestettävässä palkintogaalassa.

Yksi suurista kysymyksistä on, nappaako tittelin täyssähköauto vai vieläkö perinteisissä käyttövoimissa riittää riittävästi vastinetta rahalle.

Viime vuonna finaalissa nähtiin sähköauto ensimmäistä kertaa, mutta palkinnoille sillä ei ollut vielä asiaa. Sen jälkeen maailma on muuttunut ja vähintään ladattavat hybridit kuuluvat entistä useamman uutuuden voimalinjavaihtoehtoihin.

Autouutuuksien kirjo on kisassa tuttuun tapaan erittäin laaja. Mukaan mahtuu lähes kaikkea pikkuautoista täysiverisiin maasto- ja urheiluautoihin saakka.

Kaikkia mukana olevia autoja yhdistää kuitenkin uutuus. Sen lisäksi autojen täytyy olla äänestyshetkellä myynnissä Suomessa ja tuomariston koeajettavana.

Auton uutuusarvon lisäksi tuomaristo arvioi auton rahalle tarjoamaa vastinetta sekä muita ominaisuuksia, kuten ajettavuutta, tiloja, teknistä edistyksellisyyttä ja ympäristöystävällisyyttä.

Tuomariston äänet siis jakautuvat erilaisten painotusten takia.

Auto- ja liikennetoimittajat ry:n jäsenistä koostuva raati äänestää ensin parhaita autoja koko joukosta, minkä jälkeen 6 eniten ääniä saanutta uutuutta pääsee finaaliin.

Ne ovat selvillä 11. marraskuuta.

Toisen koeajokierroksen jälkeen vuorossa on ratkaiseva voittajaäänestys, jonka tulos julkistetaan ensi vuoden alkupuolella Auto- ja Liikennegaalassa.

Vuoden Auto Suomessa 2021 -palkinnon lisäksi gaalassa jaetaan palkintoja ja tunnustuksia auto- ja liikennealan toimijoille, jotka esimerkillään innoittavat muita alan toimijoita.

Vuoden Auto Suomessa 2021 -ehdokkaat ovat:

Audi A3

BMW 2-sarjan Gran Coupé

BMW 4-sarja

Cupra Formentor

Ford Explorer

Ford Kuga

Ford Puma

Honda e

Honda Jazz

Hyundai i10

Kia Sorento

Kia Soul

Land Rover Defender

Mazda MX-30

Mercedes-Benz GLA

Mercedes-Benz GLB

Nissan Juke

Opel Corsa

Peugeot 2008

Porsche Taycan

Renault Captur

Renault Zoe

Seat Leon

Škoda Octavia

Toyota Yaris

Volkswagen Golf

Volkswagen ID.3

Lue lisää

Sähköautoihin turvaääni jalankulkijoita varten – kuuluu alle 20 kilometrin tuntinopeudessa

Toyota Corolla saa kovan haastajan - perinteinen polttomoottori jää sivuosaan uuden Škoda Octavian vastaiskussa

Terrafamen tulos putosi pakkaselle – yhtiön rekrytoinnit jatkuvat

Toyotan 15 miljoonan auton hybridiharjoitukset riittävät, nyt alkaa täyssähköautojen vyöry