Kööpenhaminan pyöräteillä seisotaan punaisissa valoissa

Vilkkaimmissa risteyksissä valot ehtivät vaihtua useaan kertaan ennen omaa vuoroa. Kuva: Jarmo Palokallio

Pyöräily on luonteva tapa liikkua Kööpenhaminan trendikkäillä paraatipaikoilla. Kuva: Jarmo Palokallio

Kööpenhaminan liikennepoliisin päällikkö Steen Söder on turhautunut ruuhkiin. Kaupungin väylät eivät vedä nykyisiä auto- ja polkupyörämääriä. Saati, että niitä tulisi lisää.

”Poliitikot haluavat tästä vihreän kaupungin, mutta he eivät ajattele, miten tavaroiden ja ihmisten liikkuminen hoituu. Jopa hälytysajoneuvojen on vaikea liikkua kaupungissa.”

Söderin mukaan ratkaisuksi eivät riitä pyöräteiden leventäminen ja autojen nopeuden lasku. Ne vain lisäävät ruuhkia ja aiheuttaa pyöräilyonnettomuuksia, koska pyöräilijät ovat huonoja noudattamaan sääntöjä.

Ruuhka-aikaan pyöräily Kööpenhaminan keskustassa onkin melkoinen kokemus. Polkijoita on paljon. Nopeat lycra-asuiset pyöräilijät ja tavalliset työmatkalaiset ovat väistämättä törmäyskurssilla.

Vilkkaimpia väyliä pitkin kulkee yli 40 000 polkijaa vuoro­kaudessa. Liikennevaloissa tupaten täydellä pyörätiellä joutuu odottamaan useat valot ennen kuin oma vuoro koittaa.

Vanhuksia ja lapsia ei joukossa ruuhka-aikana näy. Parin tunnin rupeaman aikana eteen sattuu yksi pyöräilyonnettomuus ja yksi raivokas yhteen­otto nopean ja hitaan pyöräilijän väillä.

Pyöräilyteiden loppuminen kesken tai päättyminen portaisiin on myös ihan normaalia. Tanskalaispyöräilijät ottavat ajopelin kainaloon ja jatkavat sitten polkemista uudella väylällä kuin ei mitään.

Suomessa asiasta nousisi melkoinen poru.

Pyöräilyn vaaroista Söderillä on selkeä käsitys. Vaarallisimpia ovat oikealle kääntyvät jakeluautot. Ne eivät yksinkertaisesti näe pyöräilijän lähestymistä. Jos pyöräilijän nopeus on suuri tai tämän huomio on samaan aikaan keskittynyt esimerkiksi kännykkään, seurauksena on rumaa jälkeä.

Suomessa Helsinki on pudottanut katujen nopeuksia 30 kilo­metriin tunnissa. Söder ei näe siitä suurta hyötyä. Kööpenhaminassa peruskaupunki­nopeus on 50 kilometriä tunnissa, ja matalammat nopeudet ovat käytössä perustellusti, kuten koulujen lähellä.

”Ruuhkat pitävät huolen siitä, että nopeudet ovat tilanteen mukaiset. Keskituntinopeudet jäävät alle 50 kilometrin, ja tyypillisissä kääntymisonnettomuuksissa nopeudet ovat todella matalia.”

Söder pitää Suomessa suosittua nopeusrajoitusten jatkuvaa vaihtelua ongelmana. Liikenne­turvallisuuden kannalta on parempi, että jokaisen kulman jälkeen ei tarvitse hajottaa huomiota nopeusrajoituksen pohtimiseen.

Maaseudulla liikkumisen ongelmat ovat toisenlaiset kuin pääkaupungissa. Pyöräily vähenee, kun väestö ikääntyy ja muuttaa taajamiin. Toisaalta sähköpyörät mahdollistavat pyöräilyn jatkamisen nykyistä vanhemmaksi.

Monet vanhukset haluavat pitää kiinni pyöräilystä. Se antaa heille liikkumisen vapauden.

Tilanne näkyy myös tilastoissa. Yli 65-vuotiaiden osuus pyöräonnettomuuksissa kuolleista on noin puolet. Onnettomuuksia heille ei välttämättä satu muita enempää, mutta niiden seuraukset ovat vakavampia kuin nuorilla.

Maaseudulla nuorten liikkumista helpottaa, että ajokorttia voi alkaa ajaa jo 16 vuoden ja 9 kuukauden iässä. Ajokortin saa 17-vuotiaana, mutta ensimmäinen vuosi pitää ajaa vanhemman henkilön seurassa. Sellaiseksi kelpaa yli 10 vuotta ajanut ja 30 vuotta täyttänyt perheenjäsen.

Rattijuopumus ja huumeet ovat ongelma myös Tanskassa. Rattijuoppo menettää autonsa valtiolle kahden lievän, kolmen vuoden aikana sattuneen rattijuopumuksen jälkeen.

Törkeän rattijuopumuksen raja on 1,2 promillea. Sen jälkeen ajokortti joutuu kuivumaan vähintään kolmeksi vuodeksi muiden rangaistusten lisäksi.

”Kolmen vuoden ajokortittomuus on rankka rangaistus. Se voi johtaa työpaikan menettämiseen ja maaseudulla asuville liikkuminen voi käydä mahdottomaksi”, pohtii Pernille Ehlers Tanskan Sikker Trafik -organisaatiosta, joka vastaa Suomen Liikenneturvaa.