Näiden traktorimerkkien tuonti Suomeen jäi lyhytaikaiseksi kokeiluksi – myös maailmalla arvostettu merkki oli meillä pelkkä tähdenlento

Agroma Oy tarvitsi valikoimiinsa kaikenkokoisia traktoreita ja työkoneita, joita Konela-Belarus Neuvostoliitosta toimitti. Ukrainalainen runko-ohjattu ja 7,9 tonnin painoinen HTZ T-150K oli 1970-luvulla jättiläinen, jollaista ei uskottu tarvittavan täällä koskaan. Muutamia koneita Agroma kuitenkin onnistui myymään. Kuva: Valmistaja

Suomessa on ollut traktoreita yli 110 vuotta. Traktorihistoriamme aikana on yritetty käydä kauppaa noin 120 eri merkillä. Hyvin monen merkin kohdalla bisnes kuitenkin kaatui viranomaisten mielipiteeseen merkin tarpeellisuudesta tai kelvollisuudesta.

Traktoreiden maahantulon alkuaikoina Suomessa myyntiin pääsivät vain Fordson, Holt Caterpillar ja International. Tällöin tähdenlennoiksi jäivät muun muassa Kullervo, AllWork Parrett, Heider, Moline ja Wheat. Ajan myötä kisaan ilmestyivät Fiat sekä Wallis Massey-Harrikseksi muuttuneena. Seuraava traktoriaalto oli 1930-luvun loppupuolella, joista pysyvimmäksi jäivät Fordson, International, John Deere ja Massey-Harris. 1950-luvulla merkkikirjo oli laajimmillaan, kun tuontisäännöstelyyn tuli lyhyt vapaa jakso. 1960-luvun puolivälissä saatavilla olleet merkit pysyivät listoilla vuosikymmeniä. Joukkoon mahtuu joitakin poikkeuksia.

1960-luvun loppupuolella ruotsalainen Hultdins Mekaniska Verkstad rakensi paikallisen Nuffield-maahantuojan aloitteesta reilut 50 kappaletta metsäajoon tarkoitettuja kaksoistraktoreita. BMC-Nuffield 245 koostui kahdesta Nuffield 10/42 -traktorista, joissa oli vierekkäiset kolmisylinteriset moottorit ja voimansiirrot. Siamilaiseksi kutsuttua kaksoistraktoria ohjattiin muuttamalla toisen moottorin kierroslukua, ja neliveto toteutettiin pyörät yhdistävillä kitkarullilla. Kesko toi Suomeen muutaman ”Tupla-Nuhvin” kokeiluun. Lähinnä metsätöihin tarkoitetussa traktorissa oli paljon voimansiirto-ongelmia, ja korjaus- ja huoltotoimet olivat työläitä ahtaasti yhdistettyjen yksikköjen takia. Kysyntää rajoitti myös 60 000 markan hinta. Kesko lopettikin traktorin tuonnin lyhyeen.

Steyriä tuotiin maahan 1950-luvulla useita satoja kappaleita, mutta tuonnin vapauduttua menekki taantui. Vuonna 1970 Skandeland Ky aloitti Steyrin maahantuonnin uudestaan 870- ja 1090-malleilla. Vaikka Steyr oli kallis traktori, kiinnostusta riitti. Steyr 1090 oli sitkeä traktori, mikä yhdistettynä nelivetoon ja pätevään hydrauliikkaan teki siitä mainion kyntöjuhdan. Steyrin ohjaamo oli testattu Ruotsissa, mikä maahantuojan mukaan alkuun riitti myös Suomen viranomaisille. Koska kaikissa muissa markkinoilla olevissa merkeissä oli Suomessa testatut ja hyväksytyt ohjaamot, vaadittiin testausta kilpailijoiden toimesta myös Steyrin ruotsalaiselta Fernmo-ohjaamolta. Skandeland oli kuitenkin pieni maahantuontia aloitteleva toimija, eikä sen kannattanut sijoittaa suuria summia kalliiseen testausprosessiin, joten maahantuontiaikeet haudattiin.

1970-luvun lopulla TLK:n, Valion, Munakunnan ja Hankkijan toimesta perustettiin Agroma Oy neuvostoliittolaisten traktoreiden ja työkoneiden kaupan tehostamiseksi. Agroman valikoimaan tuli muun muassa ukrainalainen runko-ohjattu T-150K, jonka varustukseen kuului powershift-vaihteisto ja 165 hv:n turbomoottori. Muutama kookas itävetäjä päätyi urakoitsijoiden haltuun, mutta Belarus-merkillä markkinoitu T-150K hävisi markkinoilta vuosiksi. Se kuitenkin palasi 1980-luvun puolivälissä uudistettuna 1507-mallina, mutta monista parannuksista huolimatta se jäi harvinaisuudeksi.

Toinen Itäblokista Suomeen päätynyt merkki oli puolalainen Ursus. Tuolloin Ursus oli vielä tuolloin isohko traktori, joka ei soveltunut keskikokoisten tilojen tarpeisiin. Ratkaisuna maahantuoja Polmot otti tuontiohjelmaansa romanialaisen UTB-Universalin, jonka valikoimasta löytyi pienemmät 530DT- ja 640DT-nelivedot. 530DT ja 640DT perustuivat pitkälti hyvämaineisen Fiat 640DT -traktorin tekniikkaan. Universalin 640DT-traktorissa laatu ei kuitenkaan ollut lähellekään samaa tasoa kuin Fiatissa, eivätkä sen ominaisuudet ja varusteet vastanneet aikansa vaatimuksia. Universal heivattiinkin valikoimasta parissa vuodessa, vaikka vähän yli 150 traktoria Suomessa menikin kaupaksi.

Aina ei kauppa tyssännyt huonoon laatuun tai heikkoon markkinointiin. Kauppa ei välttämättä käynyt, vaikka tuote olisi ollut erittäin tasokas. Näin kävi Agroman Lamborghini-projektille. 1990-luvun puolivälissä Agroma otti Belaruksen tilalle italialaisen Lamborghinin, joka oli maailmalla arvostettu merkki. Lamborghinia pystyi vertaamaan mihin tahansa länsimerkkiin. Hieno italialainen traktori ei kuitenkaan herättänyt ostointoa kovinkaan monessa suomalaisessa viljelijässä tai urakoitsijassa. Suomessa luotettiin entisiin läntisiin vaihtoehtoihin ja halpoihin, karskimpiin traktoreihin tottuneille Lamborghini oli liian hieno ja kallis laite. Lamborghini-episodi vei lopulta Agroman konkurssiin. Jälkeenpäin vielä Kesko yritti merkkiä myydä, muttei sekään onnistunut.

Lue Koneviestin nettisivuilta, mitkä muut traktorimerkit jäivät tähdenlennoiksi Suomen traktorimarkkinoilla!

Artikkeli on Koneklassikot 1 -kirjasta

Sinua saattaa kiinnostaa myös

1960-luvun puolivälistä alkoi traktoreiden perusteellinen muutos ‒ Suomessa traktorien myyntitilaston kärkipaikka oli kahden merkin välinen taisto

Porsche-traktoreiden valmistushistoria oli hyvin lyhyt mutta vauhdikas – nykyään ne ovat suosittuja harrastekoneita

Traktorien hallinta on vuosien saatossa muuttunut yhä käyttäjäystävällisemmiksi – näin traktorilla ajo on muuttunut piinasta mukavuudeksi