Autokauppa lähti luistamaan ja autoveroa kilisee valtion kassaan
Toukokuussa rekisteröitiin yli 11 000 uutta henkilöautoa, mikä on 5,1 prosenttia viime vuoden toukokuuta enemmän, kertoo Autoalan tiedotuskeskus.Toukokuussa rekisteröitiin 11 055 uutta henkilöautoa, mikä on 5,1 prosenttia viime vuoden toukokuuta enemmän. Kuluvana vuonna toukokuun loppuun mennessä ensirekisteröityjen henkilöautojen määrä oli kuitenkin 2,1 prosenttia viime vuotta pienempi, kertoo Autoalan tiedotuskeskus.
Pakettiautojen kauppa on käynyt hyvin. Alkuvuoden aikana pakettiautoja on rekisteröity 26,6 prosenttia viime vuotta enemmän.
Kuorma-autoja ensirekisteröitiin 333, eli lähes saman verran kuin viime vuoden toukokuussa. Kuorma-autojen ensirekisteröinnit ovat alkuvuonna olleet 8,8 prosenttia viime vuotta suuremmat. Yli 16 tonnin kuorma-autoja on rekisteröity tänä vuonna 16 prosenttia viime vuotta enemmän.
Uusia linja-autoja on tänä vuonna rekisteröity 173, joka on 36,2 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Linja-autoja ensirekisteröitiin toukokuussa yhteensä 34.
"Uusien autojen kysynnän piristyminen ja ajoneuvoveron perusveron nosto kasvattivat viime vuonna valtion verotuloja. Valtio keräsi viime vuonna tieliikenteestä erilaisina verotuloina yli 8 miljardia euroa, joka on noin 260 miljoonaa euroa vuotta 2015 enemmän", yhdistys toteaa.
"Suurin osa kasvusta johtuu autoverotuoton ja uusien autojen myynnistä kertyvän arvonlisäverotulon kasvusta. Myös polttoaineveron kertymä kasvoi viime vuonna jonkin verran, sen sijaan polttoaineiden arvonlisäverotuotto pieneni hieman polttoaineiden reaalihintojen alenemisen takia."
Yhdistyksen mukaan autoveroa kerättiin viime vuonna noin 80 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2015.
"Valtio oli budjetoinut viime vuodelle huomattavasti vähemmän autoverotuottoa, budjetoituun määrään nähden veroa kertyi noin 125 miljoonaa euroa enemmän", yhdistys arvioi.
"Autoveron pieni portaittainen aleneminen vuosien 2016 ja 2017 alussa sekä talouden piristyminen ovat lisänneet uusien autojen kysyntää aiempiin vuosiin verrattuna."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

