
Tutun pienkonekaupan takana on yhä useammin kaukainen sijoittaja
Monella paikkakunnalla tutun koneliikkeen takaa löytyy laaja konserni. Kattavan huollon järjestäminen voi olla pienelle toimijalle liian vaikeaa.Riihimäki
Kivijalkakaupat pärjäävät verkkokaupan kilpailussa tarjoamalla huolto- ja varaosapalvelua, Markus Friman sanoo. Kuva: Sanne KatainenVuosikymmenet tutulla paikalla sijainnut palveleva koneliike saattaa herättää mielikuvan pienestä perheyrityksestä. Niitäkin vielä on, mutta yhä useampi moottori- ja raivaussahojen merkkiliike on siirtynyt viime vuosina osaksi suurempaa yritystä, vaikka sitä ei ulospäin huomaisikaan.
Esimerkiksi riihimäkeläinen Riihimäen Teollisuuspalvelu siirtyi vuonna 2024 Alligo-nimiselle konsernille.
Se on ruotsalainen pörssiyhtiö, joka keskittyy työvaatteiden, henkilösuojainten ja työkalujen kauppaan. Metsä- ja puutarhakoneet ovat Alligolle uusi aluevaltaus Suomessa.
Riihimäen Teollisuuspalvelun entisen yrittäjän, nykyisen liiketoimintajohtajan Markus Frimanin mukaan muitakin yrityksen ostamisesta kiinnostuneita on ollut yhteydessä vuosien varrella.
”Se on normaalia liike-elämää. Kun ollaan tietyssä mittakaavassa ja vakiintunut toimija, se herättää kiinnostusta.”
Riihimäen Teollisuuspalvelu myy pienkoneiden lisäksi työvaatteita, henkilösuojaimia, erilaisia työkaluja sekä varaosia kuten laakereita, hihnoja ja hydrauliikkaletkuja. Kuva: Sanne Katainen”Kilpailun kiristyminen ajaa kasvamaan.”
Yritys kasvoi voimakkaasti Frimanin yrittäjäkaudella. Hän aloitti Riihimäen Teollisuuspalvelussa kesätyöntekijänä 20 vuotta sitten. Vuonna 2011 hän osti yrityksen itselleen oltuaan erilaisissa tehtävissä korjaamosta varaosamyyntiin ja myymälän hoitoon.
Teollisuuspalvelu on laajentunut Hyvinkäälle ja Hämeenlinnaan. Lisäksi yritykseen on ostettu koneliikkeet Hämeenlinnasta ja Tampereelta, jotka toimivat Pienkonecenter-nimellä.
”Tässä nurkilla ollaan jonkinmoinen toimija”, Friman toteaa vaatimattomasti.
Koneiden lisäksi yritys myy nykyisin työvaatteita, henkilösuojaimia, erilaisia työkaluja sekä varaosia kuten laakereita, hihnoja ja hydrauliikkaletkuja. Suuri osa liikevaihdosta tulee myymälän ulkopuolelta yritysasiakkuuksien kautta.
Friman arvioi, että kasvuhakuisuus ei ehkä ole välttämätön pakko, mutta paineita siihen on.
”Varmaan monipuolisella konseptilla olisi jotenkin mahdollista toimia vain yhdellä paikkakunnalla, mutta se ei olisi ihan helppoa. Kilpailun kiristyminen ajaa kasvamaan.”
Markus Friman on huolissaan halvan tavaran verkkokaupasta. ”Moni, joka toivoo ja edellyttää hyvinvointiyhteiskunnan toimintaa, ei tue sitä ja ostaa halpatavaraa.” Kuva: Sanne KatainenTunnetuilla brändeillä on vaatimuksia, joita suuren jälleenmyyjän on helpompi täyttää kuin pienen.
Vaatimukset voivat liittyä esimerkiksi valikoiman laajuuteen, henkilökunnan koulutukseen tai tuotteiden esillepanoon.
”Nämä pienkonealan päämiehet haluavat myös, että huolto ja varaosapalvelu pystytään tarjoamaan. Se pitää kivijalan merkityksen.”
Frimanin tuntuma on, että palvelevan konekaupan arvostus on viime aikoina lisääntynyt – ehkäpä vastareaktiona halpatuotteiden kasvaneelle kulutukselle.
Aihe saa Frimanin kiihtymään.
”Se on iso kansantaloudellinen kysymys. Jotenkin tämän yhteiskunnan täytyisi toimia. Paikallinen yritys tarjoaa töitä ja lähipalvelua ja huolehtii yhteiskunnallisista velvoitteistaan."
Eräs toinen viime vuosina kasvaneista ketjuista on Oikea Konekauppa Group oy.
Ensimmäisen hankintansa yritys teki Raisiossa viisi vuotta sitten ostamalla Kone Viitasalon. Se oli vuonna 1966 Nousiaisiin perustettu yritys, joka toimi pitkään maatalouskoneiden sopimushuoltoliikkeenä.
Sittemmin konserniin on sulautunut yrityksiä Helsingissä, Porvoossa, Porissa ja Viitasaarella. Lisäksi Oikea Konekauppa on ostanut ilmajokisen Hautala Servicen, joka on erikoistunut ammattikoneiden maahantuontiin ja huoltoon.
”Keskittyminen on ehdottomasti pienkonekaupan trendi. Myös huolto keskittyy monimerkkihuoltoihin, joiden järjestämiseksi pitää olla riittävästi eri brändejä”, sanoo liiketoimintajohtaja Jarno-Matti Hakamäki.
Oman liikkeensä myyneistä moni on jatkanut Oikean Konekaupan osakkaana ja paikallisena kauppiaana.
”Vuosien ammattitaitoa on vaikea korvata. Kun halutaan laajentaa ketjua, tarvitaan myös paikallistuntemusta.”
Oikean Konekaupan omistajia ovat lisäksi yrityksen johtohenkilöt sekä pääomasijoitusyhtiö Helmet Capitalin kautta omistajiksi tulleet suomalaiset yksityishenkilöt tai heidän omistamansa yritykset.
Moottori- ja raivaussahat ostetaan yhä useammin verkossa ja katteet ovat alhaiset.
Keskenään hieman erilaisten yritysten kerääntyminen yhteen on laajentanut valikoimia. Kun yksi kauppias on aiemmin keskittynyt mönkijöihin ja toinen ruohonleikkureihin, nyt molempien valikoima on konsernin jokaisella paikkakunnalla tarjolla.
Pienkonekaupassa meni korona-aikana lujaa. Sen jälkeen hinnat nousivat ja yritykset täyttivät varastonsa, mutta kysyntä romahti. Viime vuodet ovat kuluneet varastoja sulatellessa.
”Nyt on päästy normaalitilanteeseen. Pikku hiljaa esimerkiksi mönkijöissä on menty tilaus-toimitus-malliin, jossa asiakas saa tehtaalta suoraan juuri sellaisen koneen kuin haluaa.”
Johtavilla brändeillä on usein esimerkiksi tuotteiden esillepanoon tai henkilökunnan koulutukseen liittyviä vaatimuksia, joita ne asettavat jälleenmyyjille. Kuva: Sanne KatainenMoottori- ja raivaussahat ovat edelleen varastotavaraa. Ne ostetaan yhä useammin verkossa, ja katteet ovat alhaiset. Oikean Konekaupan tavoitteena on erottautua tarjoamalla huoltoa.
”Asiakaslupauksemme mukaan huollamme kaiken, minkä myymme, jokaisessa myyntipisteessä.”
Huolto ei välttämättä tapahdu samalla paikkakunnalla. Se on yksi ketjun eduista: paikallisia ruuhka-aikoja huollossa voidaan ohittaa viemällä kone toisen paikkakunnan toimipisteeseen.
Liittyminen suurempaan ketjuun on pitänyt monet hengissä, mutta sulkemisiakin tapahtuu pienillä paikkakunnilla, Hakamäki ennustaa.
”Valitettavasti keskittyminen tarkoittaa, että verkostot tulevat harvenemaan. Koneet ja varaosat voi toki ostaa netistä, mutta huoltoverkoston kattavuudesta tulee kriittinen tekijä.”
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







