Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Viime vuonna talvirenkaiden myyntiluvut olivat yli seitsemän prosenttia miinuksella – saatavuusongelmia ei enää ole, rengasmyyjät odottavat kaupan piristyvän

    Kesärenkaiden myynnin pudotus on ollut pienempi kuin talvirenkaiden.
    Vielä vuosi sitten eri rengaskokojen ja -merkkien saatavuus ja toimitusajat vaihtelivat. Nyt toimitus- ja tuotantopulmat kuuluvat olevan jo historiaa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA.
    Vielä vuosi sitten eri rengaskokojen ja -merkkien saatavuus ja toimitusajat vaihtelivat. Nyt toimitus- ja tuotantopulmat kuuluvat olevan jo historiaa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA.  

    Samalla kun ensilumi ja talvi yllättävät perinteiseen tapaan tänäkin syksynä monet autoilijat, saa entistä useampi renkaanvaihtaja huomata, että keväällä varastoon viedyt talvikumit ovat jo tiensä päässä.

    Rengasalan yrityksiä edustavan Autonrengasliiton puheenjohtaja Jarmo Nuora odottaakin, että tuleva rengassesonki tuo käänteen vuodesta 2020 lähtien alamäessä olleisiin myyntilukuihin. Silloisen pudotuksen taustalla oli koronapandemia, joka toi raaka-ainepulan, nosti kuljetusten hintoja ja tulppasi etenkin Kiinan-tuontia.

    ”Tuntuma on, että nyt palattaisiin normaalitilanteeseen. Moni autoilija on siirtänyt rengashankintoja vuodella tai kahdella eteenpäin, mutta jossain vaiheessa ne on pakko uusia”, valtakunnalliseen Rengascenter-ketjuun kuuluvaa liikettä Jyväskylässä luotsaava Nuora toteaa.

    Etenkin talvirengaskauppa on käynyt viimeksi kuluneet pari vuotta vaisusti, vaikka lunta on ollut riittämiin eteläisintä Suomea myöten. Esimerkiksi viime vuonna talvirenkaiden myyntiluvut olivat yli seitsemän prosenttia miinuksella.

    ”Koronakriisi, polttoaineen ja sähkön hinta sekä Ukrainan sodasta johtuneet logistiikkaongelmat ovat olleet huono yhdistelmä. Toki renkaiden hinnatkin ehtivät tässä välillä nousta”, Nuora toteaa.

    Henkilöauton renkaiden keskimääräinen käyttöikä on noin kuusi vuotta.

    Suomessa myydään vuosittain noin 1,9 miljoonaa henkilöauton talvirengasta. Kesärenkaiden myyntimäärät liikkuvat noin 1,4 miljoonassa. Henkilöauton renkaiden keskimääräinen käyttöikä on noin kuusi vuotta.

    Kesärenkaiden myynnin pudotus on ollut pienempi kuin talvirenkaiden. Kesärengasmarkkinaa on Nuoran mukaan tasannut se, että kalliiden merkkirenkaiden sijaan on valittu edullisempia aasialaisvaihtoehtoja.

    ”Talvirenkaissa painottuvat laatu- ja turvallisuusominaisuudet. Ne eivät suosi halpatuontirenkaita”, Nuora toteaa.

    Autokauppa on sekin käynyt viime aikoina verkkaisesti. Se ei kuitenkaan näytä vaikuttaneen renkaiden jälkimarkkinaan.

    ”Kun uusia autoja ei ole saatu, on renkaita ostettu nykyisiin ajokkeihin”, rengaskauppiaiden puheenjohtaja sanoo.

    Tieliikennelaissa ei ole enää ehdottomia päivämääriä, jolloin talvirenkaita on pakko käyttää. Pakko on edelleen olemassa, mutta nyt se on keliperusteinen: talvirenkaita on käytettävä marraskuun alusta maaliskuun loppuun, jos keli sitä edellyttää.

    Suurista rengasvalmistajista muun muassa Pirelli, Bridgestone ja Continental valmistivat nastarenkaita Venäjällä.

    Rengaskauppiaiden riesana ovat olleet myös Venäjän hyökkäyssodasta johtuneet logistiikka- ja tuotanto-ongelmat. Kotimaisen Nokian Renkaiden lisäksi Venäjän-tehtaista joutuivat pakotteiden alla luopumaan monet muutkin nimekkäät rengasvalmistajat.

    Suurista rengasvalmistajista muun muassa Pirelli, Bridgestone ja Continental valmistivat nastarenkaita Venäjällä.

    ”Sikäläisen tuotannon siirto muille tehtaille vei oman aikansa ja heijastui nopeasti Suomen markkinoille. Valtaosa täällä myydyistä renkaista tehtiin viime vuoteen saakka Venäjällä”, Nuora toteaa.

    Vielä vuosi sitten eri rengaskokojen ja -merkkien saatavuus ja toimitusajat vaihtelivat. Nyt toimitus- ja tuotantopulmat kuuluvat olevan jo historiaa. Jyväskylän Rengascenterissä talvirengasvarastoja on päästy täyttämään jo juhannuksesta lähtien.

    Tavaraa kuuluukin olevan tulevaa sesonkia varten riittävästi. Monilla on myös viime talvena myymättä jääneitä renkaita.

    ”Nyt tarvitaan vain rengastyöntekijöitä, joista on joka syksy pulaa. Ehkäpä rakennusalan heikkenevä työllisyystilanne lisää tällaisen keikkatyön kiinnostavuutta”, rengasyrittäjä pohtii.

    Suomessa poistuu vuosittain käytöstä noin 65  000 tonnia renkaita, mikä tarkoittaa noin kuutta miljoonaa henkilöauton rengasta.

    Rengasmarkkinoiden aiempaa heikompi veto on näkynyt myös Rengaskierrätyksessä, jonne päätyvät käytännössä lähes kaikki täällä käytetyt vanhat renkaat. Suomessa poistuu vuosittain käytöstä noin 65  000 tonnia renkaita, mikä tarkoittaa noin kuutta miljoonaa henkilöauton rengasta.

    Toimitusjohtaja Risto Tuomisen mukaan määrät ovat olleet pari viime vuotta laskusuunnassa, sillä ala elää lähes täysin rengaskaupan rytmissä.

    ”Heinäkuussa olimme noin 1  500 tonnia jäljessä vuoden 2022 vastaavista luvuista. Viime vuosi oli puolestaan heikompi kuin vuosi 2021, jolloin lukuja pudotti koronakriisi. Rengaskaupan hidastuminen on näkynyt myös siinä, että tänne päätyvät renkaat ovat entistä kuluneempia”, Tuominen kertoo.

    Kanta-Hämeen Lopella sijaitsevalla uudella tuotantolaitoksella renkaista tehdään kumigranulia ja kumijauhetta, jotka menevät kumi- ja muoviteollisuuden raaka-aineeksi. Valtaosa kerätyistä renkaista käytetään muun muassa infrarakentamiseen, melu- ja ampumavalleihin, räjäytysmatoiksi sekä sementtiteollisuuteen.

    Uusia käyttökohteita haetaan Tuomisen mukaan jatkuvasti.

    ”Uusiorenkaita käytetään paljon kuorma-autoissa ja työkoneissa. Henkilöautoissa kysyntä on pinnoituskustannusten takia todella vähäistä.”