Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Hiekka ja suola harjataan vauhdilla pois teiden pinnasta keväällä

    Lappajärveläisyrittäjä Heikki Takala on kehitellyt harjaukseen omaa välineistöä.
    Koneurakoitsijat siistivät talven jäljeltä tuhansia ja taas tuhansia tiekilometrejä.
    Koneurakoitsijat siistivät talven jäljeltä tuhansia ja taas tuhansia tiekilometrejä. Kuva: Timo Aalto

    Lappajärveläisellä Heikki Takalalla on menossa kiireinen sesonki, sillä hän ja viisi muuta Koneurakoinnin työmiestä siistivät reilun kuukauden aikana toistatuhatta kilometriä teiden varsia, jalkakäytäviä sekä levähdysalueita talvella kertyneestä hiekasta, sorasta ja suolasta.

    Töitä Takalan yritys tekee seitsemän kaupungin ja kunnan alueella.

    ”Operoimme kahdella avoharjatraktorilla, keräävällä harjatraktorilla sekä kahdella imuautolla. Päivät ovat tällä hetkellä pitkiä, ja töitä tehdään myös öisin esimerkiksi liikenneympyröissä ja vilkkailla väylillä”, Takala kertoo.

    Vuodesta 2003 lähtien harjaustöitä tehnyt Takala on kehitellyt kalustoonsa omia ratkaisuja helpottamaan ja tehostamaan työtä. Hän kiteyttää ajatusmallinsa ytimekkäästi

    ”Pidän omaa ideointia ja toteuttamista tärkeänä, sillä yrittäjän on tuotava työhönsä omaleimaisuutta. Nautin muutoinkin kaikenlaisen uuden kehittelemisestä, se on hyvin motivoivaa.”

    Hän on tehnyt itse esimerkiksi traktoriin kiinnitettävän, harjaa pyörittävän hydraulipumpun, joka on yhdistetty vesisäiliöön. Oma erikoisuus on myös, että säiliön mukanaolosta huolimatta traktoriin voidaan kiinnittää peräkärry.

    ”Olen kehitellyt työmiesteni kanssa tänä talvena myös muille tarjolla olevan traktoriin tarkoitetun pumppuyksikön, joka pyörittää harjaa tehostaen kokonaistoimintaa.”

    ”Näinä päivinä on lisäksi valmistumassa vesisäiliökärryn alle asennettava harjajärjestelmä, jolla ehkäistään veden avulla pölyongelmaa. Kärryllä on tarkoitus pudistaa erityisesti pitkiä ajoväyliä.”

    Takalan mukaan tänä keväänä on hiekkaa ja soraa ollut harjattavana hieman edellisvuotta vähemmän.

    ”Määrät toki vaihtelevat paikallisesti, mutta kokonaisuudessaan materiaalin määrä on ollut vähäisempi kuin viime vuonna. Tähän syynä on pitkä pakkaskausi, eli sulamista ja jäätymistä oli tänä talvena vähemmän.”

    Myös suolaa on ollut poistettavana hieman edellisvuotta vähemmän.

    ”Tähän pätevät samat syyt, minkä lisäksi suola ei tehoa tien pintaan kovinkaan hyvin kovalla pakkasella. Suolan poisto on muutoin haastavampaa, sillä se ei irtoa niin helposti kuin hiekka ja sora. Suolaisilla teillä käytetäänkin jäykempiä harjoja sekä ajetaan hieman hiljaisempaa vauhtia.”

    Lappajärveläinen ei kuitenkaan innostu joidenkin kannattamasta väliharjauksesta.

    ”Talvella tehtävä väliharjaus lisää pinnan liukkautta, koska alle ei jää sen jälkeen pitävää hiekkakerrosta. Ensimmäinen harjaus voitaisiin mieluummin tehdä muutamia viikkoja aikaisemmin, ja sen jälkeen vielä myöhemmin keväällä siistiä paikat kunnolla.

    Omat ongelmansa harjaukseen tuo tuulinen sää, mikä lisää pölyongelmaa.

    ”Tuulisessa säässä vesikastelu ei toimi niin hyvin kuin tyynessä säässä. Tämä taas lisää pölyn määrää.”

    ”Pöly on vuosien varrella tuonut monia kommentteja. Olen saanut uhkauksen pesulalaskuista sekä ikkunanpesusta, mutta vielä niitä ei ole tullut. Toivon ihmisten ymmärtävän, että tällaisesta työstä tulee pakostakin jonkin verran pölyä.”

    Vaikka matkalle on osunut nyreitä kommentteja, on Takala saanut myös paljon plusmerkkistä palautetta.

    ”Monet ovat näyttäneet peukkua, mikä tuntuu mukavalta. Hyvän mielen on myös tuonut hetki, missä lapset tulivat traktorin perässä skeittilaudoilla nauttien puhtaasta alustasta.”

    Kertynyt materiaali menee Takalalta kaupunkien ja kuntien välivarastoihin.

    ”Materiaalia käytetään muun muassa teiden pohjissa. Liukkauden ehkäisemiseen se ei kuitenkaan enää toimi, sillä mukana on paljon erilaista likaa.”

    Koska teiden harjaus on vain muutamien viikkojen tiivis projekti, tulee yrittäjän leipä koneurakoinnin lisäksi muualtakin.

    ”Minulla on viljelyksessä seitsemänkymmentä hehtaaria perunaa. Maatilan töissä apuna on isäni. Teen lisäksi hommia turvenevalla.”

    Vastapainoa työlle Takalalle tarjoaa Tractor Pulling, josta kaappiin on kertynyt kolme SM-mitalia. Tulevan kesän kisatilanne on kuitenkin auki.

    ”Aika näyttää miten paljon voidaan kisata koronatilanteen vuoksi. Olisi kuitenkin hienoa päästä ainakin jonkin verran ottamaan mittaa muista.”

    ”Lajissa minua kiehtoo sen monipuolisuus. Siinä näkee myös oman käden ja työn jäljen, sillä olen rakentanut kalustoni kavereiden avustuksella.”