Venäjä selvittääturmatien kunnossapitoa
Venäjän viranomaiset tutkivat tien kunnossapidon lauantaisen liikenneturman tapahtumapaikalla, kertoo uutistoimisto Ria Novosti.
Viranomaiset selvittävät, onko kunnossapidossa noudatettu voimassa olevia määräyksiä.
Nuijamaalta Viipuriin johtavalla tiellä sattui lauantaina vakava liikenneonnettomuus, jossa kuoli kymmenen ihmistä.
Turma sattui, kun pikkubussi ja puutavararekka törmäsivät. Bussi liukui vastaantulevien kaistalle ja törmäsi tyhjillään olleeseen rekkaan.
Onnettomuustutkijoiden mukaan tie tapahtumapaikalla oli jäinen.
Venäläisviranomaiset kertovat, että pikkubussin kuljettaja menetti mutkassa ajoneuvonsa hallinnan.
Bussi oli venäläismedian tietojen perusteella matkalla Suomeen.
Kaikki turman uhrit olivat tiettävästi Venäjän kansalaisia.
Venäjän viranomaiset ovat muistuttaneet, että tien kunnossapito kuuluu suomalaisille. Tie kulkee Saimaan kanavan vartta, ja se on Suomen vuokraamalla alueella.
Nettisivusto 47news nimitti tienpätkää ”suomalaiseksi luistinradaksi”.
Suomen liikenneministeriön mukaan tie on rakennettu 1960-luvulla huoltotieksi, eikä se sovellu nykyiselle vilkkaalle liikenteelle.
Tiellä on pääosin kuudenkympin nopeusrajoitus, jota ministeriön mukaan rikotaan koko ajan.
Venäläisen Gazeta.ru-nettisivuston mukaan tiellä sattuu usein vakavia onnettomuuksia.
Esimerkiksi toissa vuonna suomalaisnainen kuoli Viipurin lähellä ketjukolarissa, jossa menetti henkensä viisi ihmistä.
MT-STT
Ministeriön mukaan
tie ei sovellu
nykyisille
liikennemäärille.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
