”Kotoa ei ketään tulla hakemaan töihin” – 17-vuotias tuleva maanrakennuskoneenkuljettaja uskoo töitä löytyvän, kunhan on itse aktiivinen
Karvialainen Joni Sillanpää valmistuu pian maanrakennuskoneenkuljettajaksi. Hän uskoo, että konetöitä riittää, kunhan on valmis muuttamaan työn perässä.Ulvila
Huoltotyöt kuuluvat maarakennusalan opintoihin. Joni Sillanpää rasvaa kaivinkoneen puomia. Kuva: Jussi PartanenKarvialainen toisen vuoden maanrakennusalan opiskelija Joni Sillanpää on hyvää vauhtia valmistumassa toivealalleen konetöihin. WinNovan Kullaan toimipaikan konehallissa opiskelijoilla on reipas tekemisen meininki, kun he huoltavat maansiirtokoneita lehtori Kari Järvenpään opastuksella. Opiskelija Sillanpää odottelee kuitenkin jo innokkaasti ensi jouluna häämöttävää valmistumista ja työelämään pääsyä.
”Työnteko on opiskelua hauskempaa, koska siitä saa rahaa”, Sillanpää perustelee.
Hän on päässyt kokeilemaan palkkatöitä jo kesällä turvesuolla ja syksyllä kaapeleiden vedossa. Hän viihtyi työmailla hyvin – mitään isompia yllätyksiä työpaikoilla ei tullut vastaan.
”Välillä joku kone saattoi olla rikki. Ei siinä sen kummempaa, sitten se huollettiin.”
Sillanpäällä oli hyvät valmiudet konetöihin jo ennen opintoja, sillä hän on ajanut kotona traktoreita ja pyöräkuormaajaa.
”Mutta kyllä koulussa on opittu paljon uuttakin asiaa, samoin töissä.”
Työpaikoilla hänellä on käynyt hyvä tuuri, sillä nyt 17-vuotias nuorukainen pääsi jo viime vuonnakin tekemään lähes kaikkea, mitä muutkin tekivät. 16 vuoden ikä rajoitti vain autoilua.
”Kuorma-autoa en päässyt ajamaan, kun kortti ei riittänyt. Nyt olen miettinyt, että voisin ajaa kuorma-autokortin.”
Kullaalla opiskelijat asuvat koulun asuntolassa, mutta viikonloppuisin Sillanpää ajelee 90 kilometrin matkan kotiin Karviaan. Ajokortin häi sai aikaistettuna 17 vuotta täytettyään, mikä on helpottanut kulkemista.
Kullaa valikoitui opiskelupaikaksi hieman isoveljen jalanjäljissä. ”Isoveljeni kävi täällä metsäpuolen. Minua kiinnostavat koneet, ja Kullaa oli lähimpänä.”
Sillanpää toivoo tekevänsä tulevaisuudessa konetöitä. Työnjohtotehtävätkin kiinnostavat. Hän uskoo, että töitä löytyy, kunhan on itse aktiivinen ja soittelee työnantajille. ”Kotoa ei ketään tulla hakemaan töihin.”
Työpaikan sijainnilla ei ole hänelle väliä. ”Menen sinne, mistä töitä löytyy.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







