
Maksukortti upotettuna käteen – dokumentti paljastaa maailman, jota superrikkaat teknointoilijat havittelevat
Libertaarit vastustavat verotusta, julkisia palveluita ja kaikenlaista sääntelyä. Valtiota pidetään arkkivihollisena ja sitä vastaan ollaan valmiita taistelemaan asein.
Libertaristen saarella ihmisistä tehdään kyborgeja. Miehen ranteen kohdilla ihon sisällä teknologiaa.Kasvava ihmisryhmä Yhdysvalloissa haaveilee yhteiskunnasta, jossa yksilön vapaus menee kaiken edelle.
Ryhmä on libertaristit.
Se on moninainen joukko ihmisiä, joita yhdistää ääri-ideologia, libertarismi. Aatteessa vapaus kaikkeen on pyhää ja lähes kaikki monille muille tyypilliset säännöt hylätään vapauden nimissä.
Libertaarit vastustavat verotusta, julkisia palveluita ja kaikenlaista sääntelyä. Valtiota pidetään arkkivihollisena ja sitä vastaan ollaan valmiita taistelemaan asein.
Yksi aatteen kannattajista on maailman rikkain mies Elon Musk, joka toimeenpani ideologiaa ollessaan valkoisessa talossa töissä purkamalla hallintoa ja valtion virastoja.
Myös Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on sanonut olevansa libertaari. Moottorisahalla heiluva, ja joidenkin oikeistolaisten ihailua Suomesta saanut Argentiinan presidentti Javier Milei kuuluu samaan poppooseen.
Libertaarit ovat jopa ostaneet oman saaren, jossa ei päde kansainväliset lait. Siellä he kokeilevat ihmiskehon rajoja upottamalla maksukortin käteen, laittamalla kiintolevyn tai lähes mitä tahansa muuta mieleen juolahtavaa ihon alle. Lääketieteen säännöistä ei piitata.
New Hampshiren osavaltio on aatteen kotipaikka. Monien siellä asuvien libertaarien tavoitteena on soluttautua osavaltion hallintoon ja purkaa se sisältä päin.
New Hampshiressa julkiset palvelut ovatkin supistettu minimiin, ja monet keski- ja työväenluokkaiset ovat kärsineet siitä mittavasti. Verotarkastajien käynnit libertaarien yrityksiin estetään, teiden kunnossapito on yksityistetty ja poliisivoimat karsittu minimiin.
He ajattelevat esimerkiksi, että maan aselaki on liian rajoittava, vaikka Yhdysvalloissa ihmisiä ammutaan kuoliaaksi paljon useammin kuin esimerkiksi Suomessa. Lisäksi he ovat rokotevastaisia ja osa myös salaliittoteoreetikoita.
Vaikka julkisia palveluista halutaan irti, libertaristit ovat silti kannattaneet osavaltion tukea kotikouluille. Kotikouluissa tosin opetetaan aatteen ideologiaa ja propagandaa.
Monet dokumentissa haastatellut vaikuttavat ääri-ideologiasta huolimatta tavan tallaajilta. Jonkin sortin yhdistävä tekijänä äärimmäisen ideologian taustalla on dokumentin perusteella tiedevastaisuus, teknologiajätit ja teknologiamyönteisyys.
Tässä kohtaa on hyvä muistaa, että aatteen sisältä löytyy kaikkia maltillisista radikaaleihin, kuten missä tahansa ideologisessa yhteisössä.
New Hampshiressa juuri republikaanit ovat lyöttäytyneet libertaarien kanssa yhteistyöhön. Liittovaltio taas näkee osan yhteisöstä uhkana sisäiselle turvallisuudelle.
Libertaristiyritys valmistaa aseita 3D-printterillä. Niistä monet päätyvät rikolliseen käyttöön, sillä aseita ei voi jäljittää.Texasissa Boca Chicassa on Muskin libertaariutopian dystooppinen koti. Siellä on Muskin avaruusalan SpaceX-yritys ja sen ympärille muodostettu Starbasen kaupunki.
Kaupungin kaikki asukkaat työskentelevät yritykselle, eikä valtiolla ole juuri roolia. Asukkaat ovat allekirjoittaneet sopimuksen olla puhumatta lehdistölle.
Kaupunkia valvoo Muskin turvallisuustiimi ja suuri osa kaupungista luokitellaan yksityisalueeksi, ja alueella olevia heimoja sorretaan avoimesti.
Dokumentista saa vilauksen siitä, millaista yhteiskuntaa libertarismiin uskovat superrikkaat vallassa olevat ihmiset haluavat rakentaa.
Ulkolinja: Vapauden fundamentalistit, Yle areenaArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




