Autoharrastus vie mennessään
Harvinaisen Fiatin alkuperäiset rekisterikilvet ovat yhä tallessa. harry kuurio Kuva: Viestilehtien arkistoVESIVEHMAA
Talon isännän tummassa lippalakissa lukee kirkkain kirjaimin Vanhat Koneet. Hän kohentaa päähineen asentoa rennon ylpeänä, kun mittailemme tilan pihamaalta avautuvaa Päijät-Hämeen maisemaa.
”Vanhemmat laitteet ovat sympaattisia, niitä eivät nykyajan kiireet enää riivaa. Aika ikään kuin seisahtuu niillä liikkuessa”, tilan isäntä Antti Vähälä toteaa mietteliäästi. Pian pieni hymy löytää tiensä hänen kasvoilleen.
Mies on selkeästi elementissään, kun puhe kääntyy vanhoihin autoihin. Olemme Vähälän tilalla Vesivehmaalla. Tilalla on viljelysmaita 100 hehtaaria, niistä puolet vuokrattuina.
Tilan emäntä Lea Lahti liittyy joukkoon siirtyessämme vanhaan navettarakennukseen. Lypsykarjaa tilalla ei enää ole, vaan navetta on muunnettu aivan toisenlaiseen käyttöön, pienimuotoiseksi automuseoksi.
Vanhojen autojen lisäksi Antin Automuseossa toimii emännän käsityöpaja ja -puoti. Vanhan navetan alakerta valmistui vuonna 2001, yläkerta 2005.
Vain sopimuksella avautuvassa museossa on esillä kolmisenkymmentä autoa ja muutama moottoripyörä 1950–1970-luvuilta. Noin kaksi kolmasosaa autoista on Vähälän omia.
Vähälän autoharrastus alkoi reilut 20 vuotta sitten Suomen rämpiessä pahan taloudellisen laman kynnyksellä. Kun käyttöauto alkoi ikääntyä ja edessä olisi tavallisesti ollut vaihdon aika, päättikin isäntä pitää ja kunnostaa auton.
Suurin osa aikaa ja viitseliäisyyttä vaativasta työstä tehdään itse, mutta esimerkiksi maalaustöissä Vähälä luottaa ammattilaisiin.
”Hyvin sopivasti olen monet näistä aarteistani saanut. Ostaessa ne ovat useimmiten edullisia, mutta sitten alkaa rahanmeno. Hankkimisessa on aina mukana myös pieni löytämisen ilo. Ihan huonokuntoisimpia ei edes kannata ostaa”, Antti tietää.
Emäntä Lea taustoittaa, että rahaa seuraavien projektien hankkimiseen riittää paremmin, kun sitä ei käytä vaikkapa tupakkaan tai baarissa istumiseen.
Eikä uusiin autoihin, joiden arvo laskee järkyttävää tahtia esimerkiksi ensimmäisten 10 vuoden aikana.
”Emmehän me aluksi voineet kuvitellakaan, että autoja olisi jokin päivä näin useita. Mutta kun navetan tila vapautui, saimme mahdollisuuden säilyttää suurempaakin kokoelmaa”, Lahti muistelee.
Harrastuksesta on tullut parin yhteinen intohimo.
Vähälä esittelee pihapiirin tallirakennuksessa sijaitsevia keskeneräisiä projekteja, Fordia ja ennen kaikkea 1960-luvun alun umpikylkistä, pakettimallista Opel Rekord P-mallia.
Opelilla on mielenkiintoinen historia, ja Vähälä on jo kolmas harrastaja, joka yrittää kunnostaa sitä takaisin liikenteeseen.
”Opelin ensimmäinen omistaja oli Aurajuomat -yhtiön Lahden alueen edustaja, ja sillä jaettiin erilaisia juomia muun muassa kauppoihin Lahdessa.”
”Tarvittavia osia siihen ja muihin Opeleihimme on keräilty varmaankin jo 25 vuoden ajan.”
”On hyvä pitää mielessä, että auton purkaminen onnistuu viikonlopussa, mutta kasaamiseen voi mennä vuosia”, Antti opastaa mahdollisia uuden harrastuksen aloittajia.
Jos perii tai hankkii ajokuntoisen vanhan auton, ei sitä heti kannata purkaa osiksi, vaan ajella ensin sellaisenaan ja kunnostella pikkuhiljaa. Ajamalla autosta löytyy nekin viat, jotka eivät päällepäin näy.
”Autoharrastuksen ehdottomia kohokohtia on, kun löytää kauan etsimänsä osan tai saa paljon aikaa vieneen projektin valmiiksi ja pääsee sillä tien päälle”, Vähälä ja Lahti tietävät kertoa.
Esimerkkinä harkitsevasta säilyttämisestä isäntä peruuttelee navetan ylisiltä suomalaista autohistoriaa parhaimmillaan.
Alkuperäiskuntoisena on saanut säilyä erittäin harvinainen Fiat 1500 Coupé Pininfarina vuodelta 1965. Auton alkuperäinen omistaja oli Sibelius-monumentin luoja Eila Hiltunen (1922–2003).
Fiat oli tilalla ensin vain kausisäilytyksessä, mutta niin vain sekin lopulta löysi uuden kodin päijäthämäläisistä maisemista.
Kun hienokuntoisen klassikon ikkunasta katsoo sisään, aika pysähtyy.
HARRY KUURIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
