Kalliit autot käyvät kaupaksi
Uuden auton ostajien keski-ikä on kivunnut 60 vuoden paremmalle puolelle. Kun lapset on saatu maailmalle ja lainat maksettua, autoon on varaa panostaa aiempaa enemmän.
”Suurin osa uusista autoista myydään varttuneille ostajille, joilla on varaa hyvin varustettuihin autoihin. Nuoret ja asuntovelkaiset eivät uusia autoja pysty ostamaan”, kertoo toimitusjohtaja Pekka Rissa Autoalan Keskusliitosta.
Premiumautot ovat kasvattaneet suosiotaan maailmalla jo pitkään. Niiden ostajat ovat vakavaraisia, joten pienet taantumatkaan eivät niiden myyntiä pysäytä.
”Näppituntumana voin sanoa, että sama on näkyvissä Suomessakin. Se selittää esimerkiksi BMW:n markkinaosuuden kasvua.”
BMW:n myynti piristyi viime vuonna 15 prosentilla, vaikka autokaupalla meni muuten huonosti. Kokonaismyynti laski 7 prosenttia.
Myös Audi ja Mercedes-Benz ovat myyneet viime vuosina hyvin.
Kaikki kolme saksalaismerkkiä kiilasivat viime vuoden myydyimpien merkkien kymppikärkeen. Kymmenen vuotta sitten yksikään niistä ei tuolle listalle yltänyt.
Suomeksi premiumin voi kääntää sanalla tyyris. Selvää rajaa premiumille ei ole, vaan osa automerkeistä on nostanut itse itsensä kyseiseen luokkaan.
Rissan mukaan premiumin eli tyyriin rajaa voi määrittää auton hinnalla.
Siltäkin osin tilanne elää. Toiselle tyyriin raja tulee vastaan 40 000 eurossa, toinen taas vetää rajan 50 000 euroon.
”Ennen muuta kyse on kuitenkin mielikuvasta, joka tietyillä automerkeillä on.”
Tyyriiden automerkkien suosion kasvu ei riitä autokauppaa pelastamaan.
Koko automyynnin osalta näkymät ovat tasaiset tai lievästi laskevat.
”Autokauppa on ollut viime vuodet tasaista kuin kuolleen miehen aivokäyrä”, sanoo Rissa.
Vuoden loppua kohti taksit saattavat piristää kauppaa. Uusia takseja myydään vauhdilla, sillä taksien verohuojennus poistuu ensi vuonna.
”Voi olla, että 105 000 auton raja rikkoutuu tänä vuonna. Siitä on kuitenkin pitkä matka 2000-luvun parhaisiin eli 145 000 auton vuosimyynteihin.”
Ensi vuodelle alan virallinen ennuste on 104 000 autoa. Osa autokauppiaista pelkää, että virallinen ennuste on viritetty positiiviseksi eli lopputulos voi jäädä heikommaksi.
”Aika synkältä tuo näyttää. Autojen myynti ei parane ennen kuin taloudessa tapahtuu käänne parempaan”, myöntää Rissa.
Autoalan pitkän tähtäyksen unelmana on autoverotuksen muutos. Ala haluaisi vauhdittaa kauppaa sillä, että auton oston verottamisesta siirryttäisiin auton käytön verottamiseen.
Rissa ei odota, että esimerkiksi Helsingin kaavailemilla ruuhkamaksuilla olisi vaikutusta autokauppaan.
”Osa joukkoliikenteen kannattajista haluaisi lopettaa yksityisautoilun. Ei yksityisautoilua kuitenkaan voi lopettaa. Sen sijaan sitä voi vähentää ja järkevöittää.”
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
