
Näillä valinnoilla autosi säilyttää arvonsa – yksi automalli ylitse muiden
Eniten eroon halutaan vanhoista, halvoista ja toisaalta kalliista autoista.Käytettyjen autojen kauppa on käynyt varsin vilkkaasti viime vuodet. Siinä erottuvat selvät voittajat ja häviäjät, paljastaa Beelyn asiantuntija Vili-Petteri Luoto.
Vakainta valuuttaa käytettyjen autojen kaupassa ovat polttomoottoriset alle 20 000 euron perusautot. Erityisesti Toyota Yarisin kaltaiset luotettavat ja taloudellisesti mallit säilyttävät arvonsa hyvin.
Luodon mukaan Beelyn kautta halutaan päästä eroon kahdesta ääripäästä eli vanhemmista alle tuhannen euron autoista ja toisaalta kalliista autoista, joissa loppuvelka ylittää auton arvon.
Arvoansa menettäneitä autoja ovat suuret ja paljon ajetut, mutta pieniakkuiset sähköautot. Tähän vaikuttaa erityisesti sähköautojen yleinen hintatason lasku, joka vaikeuttaa niiden hintojen arviointia.
”Polttoaineen hintojen nousu on iskenyt dieselautoihin, ja myös ladattavat hybridit ovat menettäneet suosiotaan käytettyjen autojen markkinalla ”, Luoto kertoo.
Tuo sama koskee myös uusien autojen kauppaa.
Oman auton jälleenmyyntiarvoon voi myös vaikuttaa. Tupakansavusta kärsineet ja lemmikkien kuljetukseen ilman suojausta käytetyt autot eivät innosta ostajia.
”Hajut ja jäljet voivat laskea auton arvoa useilla tuhansilla euroilla. Haju imeytyy verhoiluun pysyvästi, ja sen poistaminen on kallista tai mahdotonta”, summaa Luoto.
Toinen keino auton arvon alentamiseen on huolto-ohjelman laiminlyönti. Autoliikkeet eivät mielellään osta autoa, jonka huoltohistoria on puutteellinen. Tämän lisäksi takuut sekä valmistajan vastaantulot raukeavat.
Myös pienet parkkipaikkakolhut kannattaa hoitaa kuntoon ennen auton myyntiä. Vakuutuksen pysäköintiturva voi kattaa korjauksen jopa ilman omavastuuta.
Sähköautojen jälleenmyyntiarvoon vaikuttaa akun kunto. Siksi pikalatausta ja täyteenlatausta kannattaa välttää.
”Suosittelen jättämään arkilataukset maksimissaan 80 prosenttiin ja käyttämään pikalatausta mahdollisimman vähän”, sanoo Luoto.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






