Ajoneuvoyhdistelmien enimmäispituus kasvaa 34,5 metriin – muutos hyödyttää lähes puolta kaikista maanteiden tavarakuljetuksista
Liikenne- ja viestintäministeriö arvioi, että ajoneuvoyhdistelmien pituuksien muutoksilla saavutetaan merkittäviä hyötyjä erityisesti merikonttien kuljetuksessa, kappaletavaraliikenteessä ja elintarvikekuljetuksissa.
Ennen asetusmuutosta nykyisistä poikkeavan mittaisia ja painoisia niin sanottuja HCT-rekkoja on kokeiltu vuodesta 2013 lähtien. Kuva: Jussi LaukkanenAjoneuvoyhdistelmien suurin sallittu pituus tieliikenteessä nousee 25,25 metristä 34,50 metriin. Suurin sallittu massa 76 tonnia säilyy ennallaan. Lisäksi tiellä saa jatkossa käyttää uudentyyppisiä, nykyisistä poikkeavia ajoneuvoyhdistelmiä.
Liikenne- ja viestintäministeriö kertoo, että valtioneuvoston asiaa koskeva asetus tulee voimaan 21. päivä tammikuuta.
Ministeriö arvioi, että ajoneuvoyhdistelmien pituuksien muutoksilla saavutetaan merkittäviä hyötyjä erityisesti merikonttien kuljetuksessa, kappaletavaraliikenteessä ja elintarvikekuljetuksissa. Kyseiset kuljetustyypit edustavat lähes puolta maanteiden tavaraliikenteestä.
Muun ajoneuvon kuin linja-auton suurin tiellä sallittu pituus nousee 12 metristä 13 metriin, puoliperävaunun uusi vetopituus on 18 metriä ja varsinaisen perävaunun pituus 16 metriä.
Kuorma-auton ja puoliperävaunun yhdistelmän suurin sallittu pituus nousee 16,50 metristä 23 metriin. Auton ja keskiakseliperävaunun yhdistelmän suurin tiellä sallittu pituus on jatkossa 20,75 metriä. Nykyisin sen suurin sallittu pituus on 18,75 metriä.
Ennen asetusmuutosta nykyisistä poikkeavan mittaisia ja painoisia niin sanottuja HCT-rekkoja on kokeiltu vuodesta 2013 lähtien.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
