Nykykuskin testissä 1930-luvun suosituin rautapyörätraktori – tärinän ohella meteli on melkoinen

Fordson N on mihin tahansa yli 80 vuoden takaiseen traktoriin verrattuna melko helppo ajettava. Ergonomiaan on matkaa valovuosien verran, mutta ensimmäiseen Fordson F-malliin verrattuna kuljettajalla on huippumukavat olosuhteet. Oikean jalan alla pörisevä vaimentamaton pakoputki pitää kuljettajan hereillä pitkälläkin työvuorolla.  Kuva: Kimmo Kotta

Fordson oli 1930-luvun päättyessä Suomen ylivoimaisesti yleisin traktorimerkki. Vuonna 1941 tehdyn laskennan mukaan täällä oli tuolloin 5810 tehdastekoista traktoria, joista Fordsonin osuus oli vajaat 2/3. Viimeisintä oranssia N-mallia myytiin vuosina 1938‒39 kaikkiaan 2026 kappaletta. Huokea hinta ja 20 vuodessa hankittu hyvä maine painoivat hankintapäätöstä tehdessä enemmän kuin tuolloin jo auttamattoman vanhanaikaiseksi käynyt tekniikka.

Fordsonin F-mallin valmistus päättyi Detroitissa vuoden 1928 alussa, jonka jälkeen tuotantolinja laivattiin Irlannin Corkiin. Parannetun N-mallin valmistus alkoi seuraavan vuoden huhtikuussa. Uudistuksiin kuuluivat muun muassa valuteräksiset etupyörät, vesipumppu, laukaisumagneetto, lokasuojat ja poraukseltaan hieman tilavampi moottori. Viimeinen Fordson N valmistui kesäkuussa 1945, kokonaismäärä oli hulppeat 231 339 kappaletta.

Koneviesti otti tämän 80 vuotta vanhan koneen koeajoon. Jo pelkkä traktorin starttaus vaatii esivalmisteluja. Fordsonin käynnistys aloitetaan ryyppykierrosten veivaamisella. 2–4 pyöräytyksen jälkeen painetaan kuristin pois päältä ja käännetään sytytys maadoitusasennosta myöhäiselle. Jos kaikki on kunnossa, pörähtää Fordson jo puolikkaalla kierroksella. Myöhäisen sytytyksen ja magneeton laukaisulaitteen ansiosta takapotkun vaara on olematon, mutta siitä huolimatta peukaloaan on syytä varjella. Kun Fordson on saatu kunnialla tulille, käännetään ryyppy pois päältä ja sytytysvipu alas. Oikean asennon erottaa käynnistä ja savuista.

Fordsonin ohjaimiin noustaan takaa, kuten melkein kaikkiin saman aikakauden pyörätraktoreihin. Peltinen istuin on pitkän tuplajousen päässä, mutta kytkimen ja jarrun yhdistelmään poljin on niin ylhäällä, että sen painaminen on helpointa seisoaltaan. Istuimelta vaihdekepakkoon yltää hyvin, mutta kojelaudan oikealla puolella olevaan kaasutankoon tarttuakseen joutuu hieman kumartumaan. Etupyörille ja vetolaitteelle näkee istuimelta erinomaisen hyvin, takapyörille ei ollenkaan.

Ajaminen aloitetaan normaaliin tapaan laajaliikkeistä kytkintä painamalla ja valitsemalla H-kaaviosta sopiva vaihde. Kytkintä nostettaessa kaasutinmoottori tarvitsee traktorikäytössäkin yleensä pientä kierrosten lisäystä, mutta Fordsonin 4,4-litraisessa koneessa on sikäli reilusti vääntöä ja nopeudet sen verran pieniä, että liikkeelle päästään tyhjäkäynnilläkin.

Vauhti ei päätä huimaa. Hitaimmillaan Fordson kulkee täysillä 3,2 kilometriä tunnissa – nopeimmillaan viiletetään vajaat seitsemän kilometriä tunnissa, mikä on rautapyörävarustuksella vähintäänkin riittävä vauhti. Kiveen pellolla osunut pyörän piikki täräyttää todella ilkeästi ja kovalla alustalla meno on kaikilla vaihteilla hirmuista rymistystä. Tärinän ohella kuljettaja joutuu sietämään reilua meteliä. Oikean jalan alla oleva vaimentamaton pakoputki pitää kuljettajan hereillä, mutta pakokaasuista ei ole mainittavaa haittaa, jos ollaan ulkoilmassa. Suljetussa sisätilassa on hengenlähtö lähellä. Moottorin pyöriessä on ovien oltava auki ja traktori on ajettava ulos mahdollisimman nopeasti.

Fordsonin ohjaus on keveydeltään samaa tasoa kuin 1950-lukulaisissa traktoreissa. Pehmeään maahan uppoavat raskaiden etupyörien harjat jäykentävät jonkun verran ohjaamista, mutta normaalivoimainen saa kyllä Fordsonin nokan haluamaansa suuntaan. Lyhyestä akselivälistä johtuen kääntösäde on kohtalaisen pieni. Vauhdissa vaihtaminen ei onnistu millään ilveellä, koska kytkimen pohjaan painaminen pysäyttää traktorin kuin seinään. Se johtuu polkimeen yhdistetyn vaihteistojarrun ohella myös ruuviperän tiuhasta välityksestä. Vaihde vapaalla Fordson pysyy paikallaan jyrkässäkin rinteessä, jolloin hinaaminenkaan ei onnistu.

Oman aikansa traktoreihin verrattuna Fordsonin käynnistystoimet ja ajo-ominaisuudet ovat hyvää keskitasoa. Silti oranssilla N-Fordsonilla ajaminen ei ole edes 1950-luvun traktoreihin tottuneelle kovin helpon tuntuista, mutta aiempiin Fordson-malleihin verrattuna huomattavan ylellistä.

Lue Koneviestin nettisivuilta tarkemmin Fordson N -traktorin historiasta sekä tekniikasta!

Sinua saattaa kiinnostaa myös:

Suomen ensimmäinen traktorivuosikymmen oli kahden merkin varassa – Fordson ja Deering hallitsivat paikallisia traktorimarkkinoita

Lamakausi vei Fordson N Standard -traktoreiden valmistuksen Irlantiin – Fordsonin osuus Suomen traktorikannasta oli 1930-luvun lopulla 80 %

Koneviestin koeajossa Fordson Major E27N -traktori, joka oli oman aikansa kuumin traktoriuutuus – varjopuolena oli traktorin alhainen huippunopeus