MINUN AUTONI Mainettaan parempi Mosse
Isäni hankki uuden Moskovitš 407:n vuonna 1960. Sain ajokortin viisi vuotta myöhemmin. Koska työskentelin kotitilalla, Mosse oli viikonloppuisin työsuhdeautoni.
Mossella matka taittui pienestä pilkasta huolimatta. Välillä tehtiin remonttia, ja suurimpana huolenaiheena olivat ruostuvat pellit.
Aika muuttui ja länsiautoja alkoi tulla markkinoille. Valikoima oli vielä aika rajallinen. Ruostuvat pellit saivat meidät yhteistuumin miettimään muita vaihtoehtoja.
Eräänä päivänä pongasimme sanomalehti Keskipohjanmaasta ilmoituksen, jossa kaupattiin uudehkoa Nekkar Europaa. Sitä oli ajettu suunnilleen saman verran kuin meidän Mosseamme.
Kauppa syntyi ja siitähän se ilo alkoi. Tosin ensimmäisellä pakkasella moottoriöljyt levisivät elosuojan lattialle.
Huohotinko vain tukossa? Ei, kyllä moottori oli jo kypsä noilla kilometreillä.
Talvella auto oli älyttömän kylmä, ja mikä pahinta, jarrunesteet tulivat pakkasella ulos ja jarrut häipyivät. Seuraavana oli vuorossa venttiiliremontti, koska moottoriremontin yhteydessä ei ollut kanteen koskettu.
Pientä kiusaa riitti jatkuvasti esimerkiksi sähkölaitteissa. Muistan vieläkin, että niissä luki Magnetti marelli. Sitten kun virtalukko petti, sain siirtyä jalkamieheksi.
Vanhempani alkoivat käydä jo kuumina. Kun työsuhdeautolla ajoi viikonlopun, seuraavalla viikolla kului päivä tai pari korjaamolla ja rahaa meni tietenkin paljon.
Selväksi kyllä tuli, ettei Välimeren autoista ollut pohjolan oloihin.
Käsitykset Mossesta kääntyivät päälaelleen. Ei ollut mitään syytä yhtyä niihin pilkkalauluihin, joita sai aiemmin kuunnella.
Niinpä katseet kääntyivät takaisin itään, mutta nyt toki ennakkoluulottomasti paljon kauemmaksi. Sieltähän tuli lapsena hyviä leikkiautoja, joissa oli säilykepurkin tekstit sisäpuolella. Miksei siis vuonna 1966 oikeita autoja? Tekstejä ei sisäpuolelta enää löytynyt, vaikka niinkin joku väitti.
Pilkkalaulut toki jatkuivat, mutta ovat aikojen saatossa muuttuneet jopa ylistyslauluiksi. Itäautossa on siitä saakka pysytty. Muutama kokeilu on välillä tehty, mutta takaisin on palattu. Yli kahden miljoonan kilometrin kokemuksella ei enää ole mitään syytä palata.
JUKKA SALO
talollisen poika
Toholampi
MT:n Minun autoni -palstalla esitellään autoja, jotka ovat jääneet mieleen. Lukijat voivat lähettää napakoita autotarinoitaan (mielellään kuvan kanssa) osoitteeseen: Maaseudun Tulevaisuus / ”Minun autoni”, Pl 440, 00101 Helsinki tai sähköpostilla jarmo.palokallio@maaseuduntulevaisuus.fi. Julkaistuista kirjoituksista maksamme 100 euron palkkion.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
