Tapani Kansan rakastetuimmat iskelmät kuullaan neljässä juhlakonsertissa
Tapani Kansan hittejä juhlakonserteissa tulkitsevat Teemu Roivainen, Tomi Metsäketo, Lauri Mikkola, Mikael Saari sekä Tapanin veli Seppo Kansa.
Tapani Kansa nousi suosituksi laulajaksi jo varhaisessa iässä lahjakkuutensa ja karismansa ansiosta. Kuva: Lilja ProductionMuistoissamme Tapani Kansa -juhlakonsertti on kunnianosoitus yhdelle suomalaisen musiikin merkittävimmistä taiteilijoista.
Konsertti juhlistaa Tapani Kansan (1949–2025) uraa ja hänen laulujaan, jotka ovat eläneet vahvasti monien suomalaisten sydämissä jo vuosikymmenten ajan, Lilja Productionin tiedotteessa kerrotaan.
Juhlakonsertit järjestetään maaliskuussa Turussa, Helsingissä, Lahdessa ja Kotkassa.
Tapani Kansa oli poikkeuksellisen tuottelias ja monipuolinen artisti. Hän levytti yli 600 kappaletta, hän sai uransa aikana 14 kultalevyä, yhden platinalevyn sekä Erikois-Emman. Kansan laaja osaaminen ulottui iskelmästä rock’n’rolliin, diskomusiikista Eino Leinon runouteen.
Juhlakonsertissa Tapani Kansan hittejä tulkitsevat Teemu Roivainen, Tomi Metsäketo, Elämäni biisi-ohjelmasta tuttu Lauri Mikkola, Mikael Saari sekä Tapanin veli Seppo Kansa, jonka äänessä on hätkähdyttävän paljon samaa sointia kuin Tapanilla.
Orkesteri koostuu huippumuusikoista, joiden kanssa Tapani Kansa teki pitkän ja merkityksellisen yhteistyön uransa aikana. Konsertissa on käytössä suuri screen, jolla nähdään runsaasti valokuvia ja videoita Tapani Kansan uran eri vaiheista, harvinaista arkistomateriaalia sekä ikimuistoisia esiintymisiä.
Tapani Kansa nousi suosituksi laulajaksi jo varhaisessa iässä lahjakkuutensa ja karismansa ansiosta.
Konsertti on saanut Tapanin puolison Nina af Enehjelmin tuen, mukaan lukien kotialbumien avaamisen sekä lehtileikkeiden luovuttamisen sitä varten.
Tapani Kansa nousi suosituksi laulajaksi jo varhaisessa iässä lahjakkuutensa ja karismansa ansiosta.
Läpimurto tapahtui 19-vuotiaana, kun Delilah-käännöskappale nousi listaykköseksi, vaikka se julkaistiin alun perin singlen B-puolella. Samana vuonna syntyivät myös hitit Kuljen taas kotiinpäin ja Käymme yhdessä ain.
Muistokonsertissa kuullaan nämä klassikot sekä lukuisia muita kestohittejä, kuten R-A-K-A-S, Hafanana, Kalajoen hiekat sekä Hopeinen kuu ja Tapani Kansan intensiivisesti tulkitsemat argentiinalaiset tangot.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


