Suuri suomalainen ääni on vaiennut – laulaja Tapani Kansa on kuollut 76-vuotiaana

Tapani Kansa vuonna 2010. Kansan läpimurtolevytys oli käännöstulkinta Delilah. LEHTIKUVA / Kimmo Mäntylä.  

Yksi suomalaisen laulumusiikin kauneimmista äänistä on vaiennut. Tapani Kansa on kuollut 76-vuotiaana, vahvistaa STT:lle Kansan puoliso Nina af Enehjelm.

Hän kertoo, että Kansa kuoli leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin kotikaupunkinsa Kotkan keskussairaalassa tiistain vastaisena yönä.

Af Enehjelmin mukaan Kansalta oli poistettu sappirakko. Artistikonkari oli ollut sairaalassa viikon ajan.

”Hänet kotiutettiin eilen. Soitin hänelle, ja hän kertoi olevansa kovissa kivuissa ja niin väsynyt, että hänen oli pakko levätä”, af Enehjelm kertoo.

Yöllä Kansa oli soittanut itselleen ambulanssin.

”He [lääkärit] totesivat, että hän oli alkanut vuotaa leikkauksen jäljiltä verta. Hänet yritettiin leikata uudelleen yöllä, mutta hän menehtyi leikkaukseen”, af Enehjelm kertoo.

Vaikka Kansa ja af Enehjelm asuivat eri kaupungeissa, he viettivät af Enehjelmin mukaan paljon aikaa toistensa luona. Hän kertoo asuvansa itse Espoossa.

”Jos emme olleet yhdessä, soittelimme päivittäin. Olin hänen lähiomaisensa.”

Kansan kuolemasta uutisoi aiemmin Iltalehti.

Tapani Kansa jätti jälkeensä yli 50-vuotisen uran aikana syntyneen ainutlaatuisen monipuolisen tuotannon.

Jos Olavi Virta on suomalaisen viihdemusiikin kaikkien aikojen ääni, Tapani Kansa on mainittava samassa virkkeessä.

Klassisen musiikin ulkopuolella uransa tehneiden suomalaisten laulajien joukossa Kansa kuuluu etummaiseen riviin. Hänen lyyrinen baritoninsa soi täyteläisen kauniina ja laaja-alaisena, mutta aina kulloinkin esitettävän musiikin tyylin mukaisena.

Artisti levytti 1960–70-luvuilla lukuisia hittejä, kuten Delilah, Eloise, R-a-k-a-s, Äidin pikkupoika ja Kalajoen hiekat. Iskelmän ja popin lisäksi Tapani Kansan ääni taipui tulkitsemaan monia musiikinlajeja, jazzia, tangoja ja klassista.

Kansa syntyi 9. maaliskuuta 1949 Haminassa seitsenlapsiseksi kasvaneen työläisperheen esikoisena. Isä Ahti Kansa (1927–2021) oli työmies, mutta myös vasemmistolaisen SKDL:n paikallispoliitikko ja Kotkan kaupunginvaltuuston jäsen, joka julkaisi runoja, muistelmateoksia ja yhden romaaninkin.

Tapani Kansa kertoi myöhemmin saaneensa kuulla lapsena huutelua isänsä poliittisen kannan takia ja joutuneensa monien sukupolvensa lasten tavoin isänsä fyysisen kurituksen kohteeksi.

Tapani Kansa oli yksivuotias, kun perhe muutti Tavastilan kylään, joka nykyisin kuuluu Kotkaan. Hän opiskeli Kotkan musiikkiopistossa ensin viulunsoittoa, mutta vaihtoi muutaman vuoden jälkeen lauluun. Koulunkäynti jäi sen jälkeen kun hänet oli erotettu oppikoulusta.

Kansa teki sekalaisia töitä ja esiintyi paikallisten yhtyeiden solistina, kunnes tuottaja Jaakko Salo antoi hänelle 1967 tilaisuuden ensimmäiseen levytykseen, joka oli single Marianne.

Ensimmäinen hitti tuli seuraavana vuonna 1968. Walesin tiikerin Tom Jonesin hitille Delilahille etsittiin levy-yhtiössä suomalaista tulkkia ja valinta osui 19-vuotiaaseen Kansaan, joka pääsi dramaattisessa laulussa esittelemään huomattavia äänivarojaan.

Tästä suosio räjähti pystysuoraan nousuun. Vielä vuoden 1968 aikana seurasi kaksi muuta listaykköstä, ja kun poikkeukselliseen ääneen yhdistyi komea, intensiivisen urheiluharrastuksen muokkaama ulkomuoto, Kansasta tuli nopeasti suuri yleisönsuosikki.

Kansa suhtautui laulamiseen kunnianhimoisesti ja koulutti ääntään ensin yksityisesti Sibelius-Akatemian professorin, oopperabaritoni Pekka Salomaan johdolla, kunnes pyrki tämän kehotuksesta Sibelius-Akatemiaan ja pääsi sisään.

Akatemiassa Kansa opiskeli klassista laulua Salomaan johdolla 1974–1978 ja osallistui Lappeenrannan laulukilpailuihin. Salomaa arvioi myöhemmin, että Kansa olisi halutessaan voinut tehdä uransa kokonaan klassisen musiikin tulkitsijana.

Kansalle yksi musiikillinen suunta ei riittänyt, vaan hän etsi koko ajan uusia musiikillisia väyliä. Iskelmistä ja popista hän hyppäsi urallaan välillä myös rock'n'rollin ja tangon tulkiksi – ja teki kaiken huolella ja pieteetillä.

Viihdemusiikkia laulaessaan hän osasi laulaa niin, ettei koulutus kuulunut liikaa hänen äänestään, kun taas kirkkokonserttinsa Kansa lauloi aina klassisen musiikin perinteen mukaisesti ilman mikrofonia.

Vain yhtä asiaa Kansa vältteli pitkään. Kunnioituksesta Olavi Virtaa kohtaan hän ei halunnut ottaa ohjelmistoonsa kappaleita, jotka olivat leimautuneet vanhan mestarin lauluiksi. Kansa oli parikymppisenä nuorena tähtenä kerran tavannut Virran, kun suomalainen aikakauslehti halusi vanhan ja nuoren suosikin yhteiskuviin.

Yhdessä kuvista Kansa jopa kantoi alkoholisoitunutta ja itseään huomattavasti pienikokoisempaa Virtaa sylissään. Lopulta Kansa taipui levyttämään Virran hittinä tunnetun Hopeisen kuun vuonna 1987 ja esitti sitä konserteissaan pitkään.

Uran kunnianhimoisimpiin ja onnistuneimpiin hankkeisiin kuuluivat yhteistyöt Heikki Sarmannon kanssa. Vuonna 1978 Kansa ja Maija Hapuoja lauloivat albumillisen Sarmannon sävellyksiä Eino Leinon runoihin.

Myöhemmin Kansa oli laulusolistina Betonimylläri-albumilla, johon Sarmanto sävelsi ja Pekka Pohjola orkestroi Lauri Viidan runoja. Kymmenminuuttinen nimikappale Betonimylläri on solistille vaativuudessaan samaa tasoa kuin suurimmat ooppera-aariat.

”Kansa itse yltää tulkinnoissaan parhaimpien töidensä tasalle ja ylikin. Hän ei sorru turhan melodramaattisiin paisutteluihin tai korostettuun lavakäytökseen, vaan antaa yhä kehittyneen ja kypsyneen äänensä puhua. Viidan sisäinen intensiteetti on selvästi ymmärretty”, Helsingin Sanomien kriitikko Jukka Hauru kirjoitti 1988 Betonimylläri-kiertueen avauskonsertista.

Kansa myös sanoitti useita levyttämiään lauluja ja alkoi uransa edetessä myös säveltää.

Yksi omista sanoituksista kertoi nuoresta työttömästä Veikko Niemisestä. Teksti oli saanut sytykkeensä Kansan kohdattua keikkareissulla yöllä Kesoilin kahvilassa äreän nuorukaisen.

”Pöytääni tuli juttelemaan nuori mies, joka oli vihainen ihan kaikelle. Ajaessa kotiin Katajanokalle alkoi tekstin idea hahmottua, ja kotona ensitöikseni kirjoitin sanat paperille kynä sauhuten”, Kansa muisteli Musiikintekijä-lehdessä 3/2021.

Vuonna 1976 Kansa pestattiin Turkuun operettirooliin, johon valmistautuminen kertoo hänen persoonallisuudestaan.

Operettiharjoitusten aloituspäivän aamuna Kansa oli 400 kilometrin päässä Keski-Suomessa juoksemassa 29 kilometrin lenkkiä. Kesken juoksemisen laulajan mieleen välähti, että hänen pitäisi lähteä Turkuun ja hän päätti oikaista lenkkinsä päätepisteeseen vesistön yli.

Vaihdettuaan litimärät vaatteet Kansa hyppäsi rattiin ja paahtoi 400 kilometriä Turkuun. Siellä odotti ripitys siitä, että teatterityössä harjoituksissa on syytä olla ajoissa.

Pitkät ajomatkat ja raskas kaasujalka johtivat myös tuomioihin. Syksyllä 1981 Vaasan hovioikeus tuomitsi Kansan lukuisten isojen ylinopeuksien takia ehdolliseen vankeuteen ja määräsi yli kaksivuotisen ajokiellon.

Kansan impulsiivisuus näkyi joskus myös esiintymislavoilla tavoilla, jotka tekivät laulajasta vaativan hänen kanssaan esiintyneille muusikoille.

Hetkellisen inspiraation innoittamana Kansa saattoi soittajien kauhuksi ilmoittaa yleisölle kappaleen, jota ei ollut orkesterin kanssa etukäteen harjoiteltu. Tai jos solisti tunsi olevansa erityisen hyvässä äänessä, hän saattoi osoittaa muusikoille etusormella kohti taivasta merkiksi siitä, että halusi nostaa sävellajia pykälällä.

Syksyn 1998 tangokiertueella Kansan sekava esiintyminen herätti huomiota ja laulajan välispiikit yleisölle venyivät venymistään. Osa konserteista peruttiin, ja Kansa pääsi puolisonsa Nina af Enehjelmin avustamana hoitoon psykiatriseen sairaalaan.

Myöhemmin Kansa kertoi saaneensa kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosin ja joutuvansa syömään siihen määrättyä lääkitystä loppuikänsä.

Tästä huolimatta Kansa palasi nopeasti esiintymislavoille ja piti 50-vuotisjuhlakonsertin maaliskuussa 1999.

Af Enehjelmin kanssa Kansalla oli kaksi lasta. Lisäksi hänellä oli 1970-luvulla syntynyt poika aiemmasta suhteesta.

Kansan levytysura jatkui pitkälle 2000-luvulle asti. Julkiset esiintymiset hän lopetti 2019.