
Äidin ikä ja geenit vaikuttavat, tuleeko lapsesta tyttö vai poika
Lapsen sukupuoli ei ole aina sattumanvarainen, tuore tutkimus paljastaa.
Tutkijat kävivät läpi 58 000 sairaanhoitajan vuosina 1956–2015 synnyttämien lasten sukupuolijakaumaa. Kuva: Hanna LinnoveMiehen siittiöistä puolet kantavat Y- ja puolet X-kromosomia eli poikia ja tyttöjä pitäisi syntyä yhtä paljon. Periaatteessa näin onkin, mutta käytännössä suhde poikien hyväksi on noin 105/100.
Syynä lienee tyttöalkioiden tuhoutuminen useammin raskauden alussa. Ero on kuitenkin niin pieni, että arjessa uuden tulokkaan sukupuolen odotusarvo on fifty-fifty. Silti on kosolti perheitä, joissa on vain poikia tai vain tyttöjä.
Lapsen sukupuoli ei ole aina sattumanvarainen, valaisee tuore johtavassa tiedelehdessä julkaistu tutkimus. Sen mukaan vaikutusta on äidin iällä ja parilla geenillä.
Harvardin yliopiston tutkimusryhmä Yhdysvalloissa hyödynsi laajan sairaanhoitajien terveyttä koskevan seurantatutkimuksen aineistoa.
Tutkijat kävivät läpi 58 000 sairaanhoitajan vuosina 1956–2015 synnyttämien lasten sukupuolijakaumaa. Ja kas. Jos perheessä oli jo kolme poikaa, todennäköisyys että seuraavakin lapsi on poika, oli 61 prosenttia.
Kolmen tytön perheessä seuraavan tytön todennäköisyys oli 58 prosenttia. Eli selkeästi muuta kuin fifty-fifty.
Äidin ikä vaikutti syntyvän lapsen sukupuoleen. Saman sukupuolen lapsi oli 13 prosenttia todennäköisempi yli 29-vuotiailla äideillä verrattuna alle 23-vuotiaisiin.
Kirves pariskunnan sängyn alla takaa poikalapsen syntymän. Tyttöjä tulee vastaavasti, jos kirveen sijalla on keritsimet.
Tutkijat etsivät myös mahdollisia perinnöllisiä syitä poikkeavalle sukupuolijakaumalle. Löytyi muutoksia kahdessa äidin geenissä. Muutos geenissä NSUN6 suosi tyttöjä ja geenissä TSHZ1 poikia.
Outoa on se, että, näillä geeneillä ei näytä olevan mitään tekemistä lisääntymisen kanssa. Edellinen on mukana proteiinien synteesissä, jälkimmäinen liittyy hajuaistiin.
Tutkijat korostavat, että tuloksista ei ole ennustamaan yksittäisen perheen seuraavan lapsen sukupuolta.
Onneksi on tarjolla vanhan kansan viisauksia. Niiden mukaan kirves pariskunnan sängyn alla takaa poikalapsen syntymän. Tyttöjä tulee vastaavasti, jos kirveen sijalla on keritsimet.
Jolleivät ne auta, voi kokeilla pukea miehen karvalakkiin ja kintaisiin poikaa toivoessaan. Villalanka taas oikean kiveksen ympärillä tietää tyttöä.
Lähde: Science AdvancesArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






