Konekivääri pelasti Suomen talvisodan alussa, mutta legendaarisella Maximilla oli yksi paha puute

Kuva on väitetysti otettu talvisodassa vuonna 1940 vain sadan metrin päässä venäläisten asemista. Kuva: SA-kuva

Koti|Historia ja perinne

15.12.202522:00

Arvio

Jarmo Hankivaara

Sarjatulta ampuvia aseita kehiteltiin koko 1800-luvun, mutta vasta 1840-luvulla syntynyt britti Hiram Maxim teki 1880-luvulla läpimurron, joka vaikutti merkittävällä tavalla Suomen sotiin ja mahdollisti talvisodan ihmeen.

Maxim keksi hyödyntää kiväärin laukaisun synnyttämän rekyylin aseen laukaisemisen automatisoimiseksi. Hän onnistui luomaan toimintavarman joukkotuhoaseen, jota Tuntemattoman sotilaankin jermut raahasivat pitkin Karjalaa kantaen ja ahkiolla vetäen.

Vaikka Maxim sai hyviä kilpailijoita, siitä tuli Suomen armeijan ehdoton syömähammas. Keksijä itse oli niin tyytyväinen luomukseensa, että hän arveli sen tuhovoiman pystyvän tulevaisuudessa estämään kaikki sodat.

Tuohon Jalkaväen viikate -tietokirjan kirjoittaja Simo Liikanen vastaa tunnetulla sitaatilla: ”Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikeilla.”

Simo Liikanen tekee erinomaisia tietokirjoja Suomen sodista. Kuva: Jetro Stavén

Simo Liikasesta on kehittynyt yksi maamme taitavimmista sotaa sivuavien tietokirjojen kirjoittajista. Hän pitäytyy faktoissa ja realismissa, mutta teksti kulkee jouhevasti.

Hän kuvaa tarkasti, kuinka suomalaiset sotivat konekiväärillä sisällissodasta aina jatkosodan loppuun.

Punaisten ja valkoisten taisteluissa sotiminen oli amatöörien hommaa myös tämän aseen käytössä. Sodan lopputulokseen se tuskin vaikutti mutta tuotti paljon kuolemaa ja kärsimystä.

Simo Liikanen: Jalkaväen viikate. 382 s. Bazar. Kuva: Bazar

Talvisodan puolustustaisteluissa konekiväärin merkitys oli ratkaiseva sodan alkuvaiheissa. Ilman sitä puna-armeija olisi marssinut Helsinkiin.

Talvisodassa Maximeita käyttivät osaavat miehet, joista monet olivat harjoitelleet niillä suojeluskunnissa vuosikausia. Jälki oli pahaa, kun puna-armeija puski päälle ilman kunnon suunnitelmaa.

Tykistön ja panssarintorjunnan kehittäminen oli Suomessa laiminlyöty, ja se sai puolustajat pian ahdinkoon. Konekivääriä käytettiin tykistön korvikkeena, mutta siinä kävi lopulta huonosti. Tykistöllä voitiin jauhaa konekivääripesäkkeet tomuksi.

Jatkosodan aikana otettu kuva näyttää, kuinka heppoiset suojat konekivääreillä oli. Tykistön kranaatti tuhosi osuessaan usein koko miehistön. Kuva: SA-kuvat

Hieman samoin kävi myös jatkosodan lopputaisteluissa 1944. Ylivoimainen neuvostotykistö teki mitä tahtoi aina Tali–Ihantalaan asti, ja vasta siellä onnistuneen tiedustelun ja tykistönero Nenosen oivallukset pysäyttivät puna-armeijan.

Konekivääri oli tuossa vaiheessa menettänyt aiemman merkityksensä siinäkin mielessä, että raskas Maxim jäi jälkeen tai tuhottiin, kun joukot vetäytyivät enemmän tai vähemmän sekasorrossa.

Kesäkuussa 1944 Suomi menetti yli tuhat konekivääriä, mikä söi merkittävästi puolustuskykyä.

Osasyynä siihen oli Maximin ainut heikkous: ase painoi yli 20 kiloa ja jalusta saman verran. Mieleen tulee Lahtisen viimeisen elinpäivän tokaisu Tuntemattomassa sotilaassa: ”Meinaan, jos hatka tulee, niin kookoota ei sitten jätetä.”

Usein se jätettiin.