Tuulastukseen kannattaa odottaa sysipimeää, sillä valon heijastukset järven pinnasta estävät näkyvyyden pohjaan. Kuva: Eetu Kokkonen

”Tuossa on hauki”, osoitan veteen ja kuiskaan selkäni taakse veneen soutajalle.

Vene lipuu nukkuvan kalan sivulta. Äkkinäisiä liikkeitä ei auta tehdä. Varovasti vene saadaan pysähdyksiin, ja kääntymään hitaasti. Olen jo melkein iskuetäisyydellä, kun hauki havahtuu ja lähtee polskahtaen livohkaan.

Hankalaltahan tämä tuulastus tuntuu, ainakin ensikertalaiselle. Tuskaa lisää tieto siitä, että pyyntimuoto oli Suomessa puoli vuosisataa kokonaan kielletty tehokkuutensa vuoksi.

Tuulastuksessa, eli pistokalastuksessa rantaan yöksi asettuvia kaloja pyritään pyydystämään atraimella veneen kokkaan asetetussa valokeilassa.

Perinteisesti valonlähteenä on käytetty tervasta, päreitä tai muuta kirkkaasti palavaa polttoainetta, sitten valoteholtaan ylivoimaisia Petromax- eli hehkusukkalamppuja. Myöhemmin valo viritettiin usein akun avulla auton lampusta.

Nykyisillä ledivaloilla valonsaanti on helppoa. Jo suhteellisen edullinen otsalamppu riittää paljastamaan vedenalaisen elämän.

Sysipimeän odotteluaika kului ensikertalaiselta riittävän valovoimaisen tulen sytyttämiseen. Kuva: Eetu Kokkonen

Testin vuoksi olemme hitsanneet harjateräksestä ja lattaraudasta myös oman tuulaskouran, jossa paremman puutteessa poltamme vanhoja päreitä.

Tehtävä osoittautuu vaativaksi. Roihun pitää olla melkoinen, ennen kuin valoteho riittää pohjaan asti.

Alussa päreiden kajosta ei meinaa erottaa edes vedenpintaa. Palaessaan lyhyiksi päreet taas tippuvat kouran sormien välistä sihahtaen veteen.

Lopulta keksin toimivan keinon: sytytän kouraan muutaman klapin, jonka jälkeen ruokin tulta päreillä. Roihusta alkaa syntyä valoa, ja pohja paljastuu noin puoleen metriin asti.

Valon ylläpitämiseksi tuli vaatii kuitenkin käytännössä jatkuvaa kohennusta. Kun valokuvat on otettu ja kuvaaja on nousemassa veneeseen, päreet ovat jo loppu. Veneen heilahtaessa kourassa palava mäntyklapi katkeaa keskeltä ja tipahtaa järveen.

Kunnollisella tervaksella tulella kalastaminenkin olisi varmaan onnistunut. Nyt kalojen etsiminen on otsalampun varassa.

Tarpeeksi suurella liekillä palaessaan tulen kajo riittää hyvin pohjaan asti. Ongelmaksi koituu tulen jatkuva ruokkiminen ja kohentaminen. Kuva: Eetu Kokkonen

Pian käy selville, että porkalla sauvominen olisi ollut soutamista parempi vaihtoehto. Mökkijärven nopeasti jyrkkenevissä rannoissa on hankala päästä airojen kanssa riittävän matalalle.

Aika-ajoin airot kolisevat uppotukkeihin tai veden päälle kurottaviin oksiin. Soutaja ei niitä näe, kun ainoa valo on tuulastajan otsassa.

Silmällä kestää hetken oppia katsomaan veden alle. Myös oikeaa valon kulmaa saa aluksi etsiä: liian jyrkkä valo heijastuu pinnasta takaisin kätkien kaiken sen alta. Parhaaksi keinoksi osoittautuu tähystäminen seisaaltaan.

Veneen keulan ohi ui hiljakseen pari lahnaa. Ne eivät joko havaitse venettä tai välitä siitä. Hieman empiessäni olen auttamatta myöhässä yrittääkään osumista. Hitaammin, ja matalammalle, toivon soutajalta monta kertaa.

Kaislassa kiinni vaikuttaa nukkuvan noin 30-senttinen hauki. Se säästyy nyt pienuuttaan, vaikka virallista alimittaa hauilla ei enää ole.

Metsäisillä rannoilla sauvominen olisi soutamista parempi liikkumismuoto. Ledivalo paljastaa ympäristön tuulastajalle, mutta ei soutajalle. Kuva: Eetu Kokkonen

Tuulastaja tarvitsee kalastukseensa luvan kalaveden omistajalta. Lisäksi on suoritettava normaali kalastonhoitomaksu.

Valojen kehityksestä huolimatta laji ei ole nykyään erityisen yleinen. Tämänkin järven rannoilla asuvat naapurit kertovat, ettei valoja syysöissä ole vuosiin näkynyt.

Saaliiksi saadaan yleensä etenkin petokaloja, ahvenia ja varsinkin haukia, mutta myös esimerkiksi lahnaa. Tuulastamalla on pyydetty joista ja rantavesistä myös siikaa ja lohta. Nykyisin kalastaminen vaelluskalavesistöjen virtavesissä on kielletty.

Parhaita tuulastukseen ovat sysipimeät illat, jolloin kuu ei luo heijastuksia veden pintaan. Neuvoja on muutenkin paljon, osa perimätietoa ja osa kenties silkkaa uskomusta.

Me olemme vanhan kansan mukaan myöhässä. Kalan sanotaan aristuvan lehden pudotessa, jolloin saaliin saaminen vaikeutuu.

Lisäksi sanotaan, että veteen pitää varoa jättämästä varjoa tai kala huomaa sen ja lähtee karkuun. Lohia tuulastaneiden kerrotaan jopa noenneen kasvonsa.

Hiekkapohjasta uppopopuut ja kalat erottuvat selvästi. Mutaisissa kaislikoissa näkyvyys on huonompi. Kuva: Eetu Kokkonen

Ensimmäisten rantojen koluamisen jälkeen pidämme pienen taktiikkapalaverin siitä, mistä kaloja voisi löytyä, ja missä rantojen soutaminen on mahdollista.

Pohtiminen kannattaa. Seuraavaksi valitulta rannalta löytyy kaksi nukkuvaa haukea. Molempien kohdalla vauhti on kuitenkin liian kova tai havainto liian myöhäinen. Venettä ei ehditä pysäyttää ennen kuin kala on jo sen sivulla.

Ensimmäinen hauki molskahtaa pakoon, kun venettä käännetään. Toisesta pyrimme lipumaan ohi hiljaksiin, ja kiertämään varovaiselle lenkillä takaisin sen luokse.

Molskahdusta ei kuulu, mutta paluulenkillä haukea ei enää löydy.

Pohjaa tähystäessä ajantaju hämärtyy. Taivaankanteen avautuu tähtitaivas, ja aiemmin lämmin ilta muuttuu viileäksi. Samalla järven pinnalle alkaa hiljalleen nousta usvaa.

Aluksi se häiritsee vain vähän. Valon kulmaa muuttamalla veteen näkee edelleen. Höyryävää hengitystä yritän puhallella sivuun valokeilasta.

Lähdemme seuraavaa lupaavaa rantaa kohti. Ruskeaa hiekkapohjaa vasten uppotukit ja vesikasvit erottuvat selvästi. Tästä tummat hauetkin tunnistaisi nopeammin kuin mutaisia rantoja vasten.

Usva tihenee tihenemistään. Seuraamme rantaa satakunta metriä. Sen jälkeen on pakko antaa periksi. Veden pinnalla tanssiva utu sotkee näkymän niin, että kalan sattuminen selkeään rakoon olisi jo ihme.

Atraimelle ei kokeilukerralla ehtinyt tulla käyttöä. Kuva: Eetu Kokkonen

Rantautuessa alkaa takan lämmitys, atraimen teroittamiselta tällä reissulla säästyttiin.

Kalojen näkyminen kuitenkin luo uskoa siitä, että onni voi kokemuksen karttuessa kääntyäkin. Matkalla rantaan retken kesken jättäminen harmittaa, mutta sisukaan ei luonnonvoimien kanssa auta. Pian koko järvi on peittynyt sumuun.

Selkeitä parannuskohteitakin kokeilukerrasta jäi. Ensi kerralla mukaan otetaan porkka sauvomista varten. Myös valossa lienee parannettavaa. Otsalampulla kyllä näkee pohjan noin metriin asti, mutta veneeseen kiinnitetyllä lampulla kalat erottaisi kenties jo kauempaa.

Tärkeimmät ovat kuitenkin lämpimät vaatteet. Matkaan lähtiessä ilta tuntui lämpimältä, ja toppatakit jäivät siksi rannalle. Kylmä iskee järvellä lokakuussa kuitenkin pian.

Juttu julkaistiin ensimmäisen kerran 2.11.2024.